Savonlinnan perhesurman osalta annettu välituomio
| Päivitetty 16:11
Etelä-Savon käräjäoikeus on määrännyt Savonlinnan perhesurmasta syytetyn 23-vuotiaan miehen mielentilatutkimukseen.
Käräjäoikeus katsoi, ettei miehen syyllisyydestä syytteessä esitettyihin tekoihin jää merkittävää epäilyä. Oikeus arvioi, että hän on syyllistynyt syytteessä mainittuihin tekoihin.
– Käräjäoikeus arvioi näyttöä kokonaisuutena ja katsoo, että syytetty ei ole voinut poistua palavasta talosta kertomansa mukaisesti ja ilman vammoja. Hän ei ole voinut olla talossa sisällä palon syttyessä.
Rikosnimikkeisiin ja rangaistukseen otetaan kantaa mielentilatutkimuksen valmistuttua.
23-vuotiasta miestä syytetään käräjäoikeudessa neljästä murhasta ja tuhotyöstä.
Syyttäjän mukaan perheenisä sytytti omakotitalon tuleen tahallisesti Savonlinnan Louhen Hattukalliontiellä viime vuonna itsenäisyyspäivän aamuna.
Palossa menehtyivät 20-vuotias äiti Sara ja pariskunnan kolme pientä poikaa, eli 3-vuotiaat kaksoset ja heidän 1-vuotias veljensä.
Syyttäjän mukaan perheenisä käytti palavaa nestettä omakotitalon sytyttämiseen ja poistui itse talosta. Syytteen mukaan mies levitti palavaa nestettä useisiin huoneisiin.

Perhesurmasta syytetty mies piiloutui paperin taakse oikeudessa. Kuva: Kia Kilpeläinen
Talosta poistuttuaan perheenisä rikkoi syyttäjän mukaan ikkunoita, jotta palo leimahti voimakkaammin.
Sen jälkeen hän juoksi alasti naapuriin ilmoittamaan palosta. Tässä vaiheessa talo oli kuitenkin jo tulessa, eikä uhreja voitu enää pelastaa. Naapurista soitetussa hätäpuhelussa mies väittää, että on yrittänyt pelastaa perhettään eikä tiedä, miten palo on syttynyt.
– Mun lapset ja kaikki kuoli.
– Olen paska isä, mies muun muassa sanoo puhelussa.
Syyttäjän mukaan teko on tehty harkiten ja erityisen raa’alla sekä julmalla tavalla. Syyttäjä katsoo, että teko vaati ennakkosuunnittelua.
Syytetty on kiistänyt kaikki syytteet. Hän väittää, että palossa kuollut perheenäiti herätti hänet palon syttymisen jälkeen. Hän väittää olleensa ainoa, joka pystyi pelastautumaan palavasta talosta. Syyttäjä pitää syytetyn kertomusta muun näytön valossa epäuskottavana.
Syytettyä ei pystytty kuulemaan oikeudessa, koska hän ei kertomansa mukaan pystynyt puhumaan.
– Vetoaa paniikkikohtaukseen, miehen oikeudenkäyntiavustaja Ville Kestilä sanoi.
Henkensä menettäneen perheenäidin sisko kertoi aiemmin IS:n haastattelussa, että lapset olivat Sara-äidille kaikki kaikessa.
– Rakkaat pienet olivat iloisia, touhukkaita lapsia, joilla oli jatkuvasti jokin leikki meneillään. Pienin oli juuri opetellut kävelemään pikkumatkoja. Sisko lähetti meille videoita, kun toinen kaksosista oli keksinyt kuljettaa toista kaksosta ja pienintä sisarusta taaperokärryllä, sisko muisteli haastattelussa.
Oikeudessa sisko ja muut omaiset kertoivat, että murhista syytetty kontrolloi Saraa voimakkaasti ja jopa hallinnoi tämän sometilejä.
Oikeus arvioi, että myös syytetyn ja perheen äidin parisuhteesta ilmenneet asiat tukivat miehen syyllisyyttä.
– Syytetyn ja Saran parisuhteessa oli ollut ongelmia ja väkivaltaa, ja [syytetty] oli näyttäytynyt impulsiivisena, itsekkäänä sekä kontrolloivana Saraa kohtaan. Sara oli ollut perheen tulonlähde ja hän oli lähes yksin vastannut lasten ja asioiden hoitamisesta.
– Sara oli sukulaisten mukaan välillä suunnitellut myös muuttoa toiselle paikkakunnalle, mutta vastaaja ja tämän suku eivät sitä hyväksyneet. Nämä seikat tukevat osaltaan vastaajan syyllisyyttä, oikeus katsoi.
Savonlinnan perhesurma

Kuva: Olli Jaatinen
-
Perheenisää, 23, syytetään neljästä murhasta ja tuhotyöstä Etelä-Savon käräjäoikeudessa.
-
Hänen epäillään sytyttäneen omakotitalon tuleen Savonlinnan Louhen Hattukalliontiellä itsenäisyyspäivän aamuna viime vuonna.
-
Palossa kuoli 20-vuotias äiti Sara sekä 3-vuotiaat kaksospojat ja heidän vuoden ikäinen veljensä.
-
Mies on kiistänyt syyllistyneensä rikoksiin. Hänet on jo aiemmin tuomittu palossa kuolleen perheenäidin pahoinpitelyistä.
-
Tuomio annetaan myöhemmin.