Vappu. Samppakalja menee lakkiin. Kuva: Mikko Vattulainen
Ennen vanhaan vappu oli yksinkertainen juhla.
Aiheeseen liittyvät julkaisut
Tuolloin marssivat työntekijät. Tosin he kulkivat usein kahdessa eri kulkueessa, sillä oli vielä olemassa demareita ja kommunisteja.
Siellä juhli akateeminen väki. Samppanja kaadettiin huiviin, eikun ylioppilaslakkiin. Maailmat kohtasivat ehkä Helsingin Esplanadilla, jota pitkin SKDL:n vappukulkue aikanaan kulki.
Mutta siitä on jo aikaa.
Tämä alkoi muuttua jo 1970-luvulla. Muutkin puolueet kuin vasemmisto halusivat omat vapputapahtumansa, täysin riippumatta siitä kuinka pieniä ne olivat.
Oli nimittäin huomattu, että krapulaisena vappuaamuna poliittiset puheet saivat hyvin huomiota televisiossa, radiossa ja lehdissä. Muuten tapahtui lähinnä lieviä järjestyshäiriöitä.
Ajan myötä työväen protestimarssit pienenivät. Ei ollut enää selvää, kuka oli duunari ja kuka ei. Tai hyvä- tai huono-osainen.
Ylioppilas ja maisterikin saattoi tehdä työuransa pikkupalkkaisissa pätkätöissä. Amiskaveri taas saattoi ansaita hyvin ensimmäisestä työpäivästään alkaen, jos alanvalinta oli onnistunut.
Vappu kävi sekavaksi, kuka oli kuka?
Vasemmistopuolueiden vappupuhujilla on jo yli sadan vuoden kokemus. Moderneja elementtejä on kaihdettu sen jälkeen, kun Ultra Bra siirtyi suuremmille lavoille.
Yleensä tarjolla on jotain viihdyttävää, joskus jopa kaljateltta. Se on kyllä liioittelua. Jos haluaa, voi ottaa omat eväät mukaansa.
Porvarillisilla vappupuhujilla on edelleen hieman vaikeaa löytää omaa tyyliään. Insinöörikansanedustaja kaivaa puheen poplarin taskusta, mutta se onkin Retuperän VPK:n ohjelmalehtinen.
Vappu on silti päivä, jolloin poliitikon aatteellisuus testataan väristä riippumatta. Ei kuulkaa tuosta vain lähdetä krapulapäissään vappuaamuna valistamaan tuhansien, satojen tai edes kymmenen ihmisen joukkoa.
Pikkulapsuuden vappuun kuuluivat pyörivät hyrrät ja tippaleivät.
Jostain syystä joku on myynyt jo kuukauden sellaisia hyrrä-leluja tuossa metroaseman edessä. Ehkä ei ole paras bisnes, mutta jostakinhan Rockefellerkin aloitti.
Tippaleivät ovat vapun mysteeri. Öljyssä paistettu taikinanauha ei ala mistään eikä pääty minnekään.
Kannattaa syödä nopeasti, muuten maku häviää. Tippaleivän maku on paras kotisiman kanssa. Tulee sellainen sokerihumalainen tunne.
Näin suomalaisen vapun syvin olemus paljastuu pilteille. Se on humala.
Itse asiassa humalajuominen ei ole muotia. Vanhat suomalaiset eivät tosin tätä tiedä. Mutta harvempi enää siinä iässä jaksaakaan jatkaa vappuaaton jälkeen vappupäivälle. Ainakaan hengissä.
On palattu 1800-luvun ylioppilaselämän puhtoisiin tunnelmiin. Tosin siinä saattaa olla se harha, että ei ollut kännyköitä eikä siis kännykkävideoitakaan.
Siis: Topelius ihan simassa, Lönnrot aivan lasit, Snellman oksentaa pankin kulmalla. Kamalaa kuvaa kansakunnan kaapin takaa.
Siitä saivat alkunsa Välskärin kertomukset, siinä koottiin kokoon Kalevala ja lopulta J.V. keksi Suomen markan, jotta saisi ostettua krapularyypyn pahimpaan hätään.
Mutta siitä on jo aikaa.
