Sisäministeriö julkaisi päivitetyt ohjeet: Toimi näin, jos havaitset tai kuulet droneja.

Sisätiloihin on syytä suojautua erityisesti silloin, kun drooni näyttää epävakaalta tai lentää alhaalla. Kuva: Seppo Kärki / IS
Sisäministeriö on päivittänyt oppaan häiriö- ja kriisitilanteita varten.
Ilmasta uhkaavia vaaratilanteita käsittelevä osio tarjoaa tarkempaa tietoa siitä, miten vaarasta ilmoitetaan, miten drooniuhkaan voi varautua ja miten drooniuhan aikana tulee suojautua.
Päivitetyssä versiossa kerrotaan muun muassa, että vaaratiedote drooniuhasta annetaan laajalle alueelle, koska droonien nopea liikkuminen on vaikeaa ennakoida.
Droonia ei tule lähestyä eikä sen alkuperää yritä selvittää. Tilannetta on seurattava vähintään 150 metrin etäisyydeltä.
Sisätiloihin on syytä suojautua erityisesti silloin, kun drooni vaikuttaa epävakaalta tai lentää alhaalla.
Puolustusvoimat otti torstain vastaisena yönä käyttöön tilapäisen ilmailun rajoitusalueen itäisellä Suomenlahdella. Viestinnästä kerrottiin Ilta-Sanomille, että ilmavalvontaa tehostettiin harhautuvien lennokkien varalta.
Puolustusvoimat ei kuitenkaan havainnut lennokkeja Suomen alueella, ja rajoitus purettiin puoli kuuden aikaan.
Maaliskuun lopussa havaittiin kaksi droonia Kaakkois-Suomessa Kouvolassa ja Luumäellä sekä kolmas drooni Etelä-Karjalassa Parikkalassa.
Myös Uudellamaalla annettiin vaaratiedote mahdollisesta drooniuhasta toukokuun puolivälissä.
Näin toimit
Miten varaudun ilmasta uhkaavaan vaaraan?
Suomessa on kaksi tapaa varoittaa kansalaisia nopeasti ilmasta uhkaavasta vaarasta: vaaratiedote ja yleinen vaaramerkki.
Vaaratiedote julkaistaan 112 Suomi -sovelluksessa, radiossa, teksti-tv:n sivulla 112 sekä tarvittaessa televisiossa. Vaaratiedote julkaistaan myös esimerkiksi Yle-sovelluksessa, verkkosivuilla 112.fi, pelastustoimi.fi, yle.fi ja Hätäkeskuslaitoksen Facebook-sivulla.
Viranomaiset voivat antaa vaaratiedotteen, jos tilanne uhkaa henkeä, terveyttä tai merkittävää omaisuutta. Vaaratiedote drooniuhasta annetaan laajalle alueelle, koska droonien nopeaa liikettä on vaikeaa ennakoida. Drooneja voi olla useita ja ne voivat olla laajalla alueella.
Viranomainen voi vaaratiedotteen lisäksi antaa yleisen vaaramerkin, joka välitetään ulkohälyttimien kautta. Jos kuulet ulkona yhden minuutin kestävän, nousevan ja laskevan hälytysäänen, siirry heti suojaan sisätiloihin.
Miten toimin, jos näen tai kuulen droonin?
Vaikka virallista varoitusta drooneista ei olisi annettu, on hyvä arvioida tilanne ja toimia varovaisesti.
Toimi näin, jos näet tai kuulet droonin:
-
Älä lähesty droonia tai yritä selvittää sen alkuperää itse. Seuraa tilannetta turvallisen välimatkan (vähintään 150 metrin) päästä.
-
Suojaudu sisätiloihin erityisesti silloin, jos havaitsemasi drooni vaikuttaa epävakaalta tai lentää matalalla.
-
Vältä avoimia alueita droonin läheisyydessä. Suojaudu maastossa mahdollisuuksien mukaan maanpinnan alapuolelle.
-
Kun olet turvallisessa paikassa, seuraa viranomaisten viestintää.
Soita hätänumeroon 112, jos
-
teet havainnon droonista alueilla, joilla lennättäminen on kielletty
-
drooni lentää tärkeän kohteen lähellä, kuten: voimalaitos, lentokenttä, satama, vedenpuhdistamo, suuri tietoliikenne- tai viranomaisrakennus
-
löydät maahan pudonneen droonin.
Älä soita hätänumeroon kysely- tai tiedustelutarkoituksessa.
Miten toimin tilanteessa, jossa varoitetaan ilmasta uhkaavasta vaarasta?
Jos alueella on ilmasta uhkaava vaara, siitä voidaan ilmoittaa vaaratiedotteella ja yleisellä vaaramerkillä. Seuraa vaaratiedotteita ja viranomaisten antamia ohjeita.
Näin suojaudut ilmasta uhkaavalta vaaralta:
-
Jos olet sisätiloissa, pysy sisätiloissa, poissa ikkunoiden ja ovien läheisyydestä. Sisätiloissa on suositeltavaa oleskella rakennuksen keskiosissa huoneessa, jossa on vahvat seinät.
-
Jos olet autossa tai muussa kulkuneuvossa, poistu kulkuneuvosta ja siirry sisätiloihin. Varmista, ettei pysäköity ajoneuvo estä hälytysajoneuvojen kulkua. Jos olet joukkoliikenteen kulkuneuvossa, noudata kuljettajan ohjeita.
-
Jos et pääse sisätiloihin, etsi mahdollisimman suojaisa paikka, jossa olet seinien tai muiden esteiden suojassa. Jos olet maastossa ja havaitset droonin, suojaudu mahdollisuuksien mukaan maanpinnan alapuolelle, esimerkiksi ojaan tai kuoppaan.
Lähde: Suomi.fi