Torstaina odotettavissa voimakkaita sateita

Näin sateet etenevät. Video: Foreca

Torstaina Suomessa on odotettavissa kahta erilaista sadetta, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Oskari Rockas.

Maan lounais- ja eteläosissa voi sataa niin voimakkaasti, että Ilmatieteen laitoksella on voimassa varoituksia. Sadevaroitus on annettu Satakuntaan, Pirkanmaalle, Varsinais-Suomeen, Päijät-Hämeeseen, Kanta-Hämeeseen sekä Uudellemaalle.

Sadekuurot ovat Rockaksen mukaan paikallisia ja voivat syntyä nopeasti. Rankimpia kuuroja voi hänen arvionsa mukaan esiintyä Salossa, Turussa ja Porissa.

Torstaina odotettavissa voimakkaita sateita 1

Rankkasateen aikana vettä voi kertyä yli 20 millimetriä tunnissa. Tämä tarkoittaa, että vesiliirtovaara on liikenteessä kohonnut.

– Jos sade osuu suuremmalle paikkakunnalle, se voi aiheuttaa tulvimista, Rockas kuvailee.

Sateiden paikallisuudesta kertoo se, että samoilla alueilla on voimassa sekä sade- että maastopalovaroituksia.

Toinen sadealue lähestyy Suomea idästä. Jatkuvaa sadetta voi esiintyä koko itärajan tuntumassa Lappia lukuun ottamatta. Rockaksen mukaan vettä voi vuorokauden aikana kertyä yli 40 millimetriä.

Eniten sataa Kaakkois-Suomessa, Lappeenrannan ympäristössä. Kuivimpana säilyy todennäköisesti Lappi.

laskee sateisilla alueilla 15 asteen tuntumaan. Aurinkoisilla alueilla voi olla yli 20 asteen lämpöä, mutta hellettä ei Rockaksen mukaan ole odotettavissa. Lämpimintä on Etelä-Lapissa, jossa aurinko pääsee todennäköisesti paistamaan melko pilvettömältä taivaalta.

Sää jatkuu viikonloppuna epävakaisena ja viileänä. Sade- ja ukkoskuuroja voi esiintyä ympäri maata. Ainakaan toistaiseksi viikonlopulle ei ole kuitenkaan annettu varoituksia. Lämpötila on Rockaksen mukaan viikonloppuna laajalti 15–20 asteen tuntumassa.