Tunnettu avainlippumies Lars Collin on menehtynyt.

Tunnettu avainlippumies Lars Collin on menehtynyt. 1

Lars Collinia nimitettiin Avainlippumieheksi. Kuva: Christian Westerback, Outi Järvinen

Avainlippumiehenä tunnettu ekonomi Lars ”Lasse” Collin on menehtynyt 2. toukokuuta Tuusulassa pitkäaikaisen sairauden seurauksena. Hän oli kuollessaan 80-vuotias.

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Collinin muistokirjoitus julkaistiin Helsingin Sanomissa lauantaina.

Helsingissä vuonna 1946 syntynyt Collin vietti nuoruutensa perheen maatilalla Tuusulassa. Hän valmistui ekonomiksi Helsingin kauppakorkeakoulusta.

Työurallaan hän toimi muun muassa YTR:n johtajana. Vuonna 1990 Collin aloitti Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtajana, josta hän jäi eläkkeelle vuonna 2009.

Tunnettu avainlippumies Lars Collin on menehtynyt. 3

Suomalainen työ ry:n mukaan Avainlippu kertoo, että tuote on valmistettu tai palvelu on tuotettu Suomessa tai kyseessä on kotimainen verkkokauppa, joka työllistää Suomessa. Kuva: Christian Westerback

STL:n toimitusjohtajana Collin aloitti useita valtakunnallisia kampanjoita, joista tunnetuin oli Avainlippu-kampanja. Siitä kehittyi yksi Suomen tunnetuimmista merkeistä. Hänestä käytettiin nimitystä Avainlippumies.

Collin tapasi vaimonsa Mirjan vuonna 1968. Pari meni naimisiin samana vuonna. Perheeseen syntyivät lapset Marika ja Krister.

Collin oli reservin luutnantti ja osallistui valtakunnallisille maanpuolustuskursseille. Hän oli myös innokas urheilun seuraaja. Vaimonsa kanssa Collin harrasti golfia. Ooppera ja musiikki olivat myös hänelle tärkeitä aktiviteetteja.