Vantaalla tapahtunut onnettomuus – nainen menehtyi rekan alle jäätyään

Kuva: Lukijan kuva
Aikuisen naisen henki meni tiistaiaamuna sähköpotkulaudan ja rekan välisessä liikenneonnettomuudessa Vantaalla, kertoo poliisi.
Onnettomuus tapahtui Lehdokkitiellä puoli kahdeksan aikaan aamulla. Nainen todettiin kuolleeksi onnettomuuspaikalla.
Poliisin mukaan onnettomuutta tutkitaan tällä hetkellä rikosnimikkeillä liikenneturvallisuuden vaarantaminen sekä kuolemantuottamus. Nimikkeet saattavat muuttua tai tarkentua tutkinnan edetessä.
Tutkinnanjohtaja, komisario Simo Juntunen toteaa, että onnettomuuteen johtaneiden syiden selvittäminen on vasta alkuvaiheessa.