Hallituksessa sanasota pistoshoitojen sääntelystä – kokoomus syyttää Rydmania viivyttelystä
Kokoomuksen kansanedustajat syyttävät sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmania esteettisten hoitojen sääntelyn viivyttelystä.
Hallitusohjelmaan vuonna 2023 kirjattu selvitys ei ole johtanut konkreettisiin toimiin, ja Rydman totesi, ettei sääntelyä ehditä enää tällä kaudella.
Keskustelu kiihtyi 27-vuotiaan Olivia Oraksen kuoltua helsinkiläisellä klinikalla tehdyn rasvaimun yhteydessä.
Lääkärikansanedustajat Maaret Castrén, Oskari Valtola ja Ville Väyrynen vaativat selkeitä sääntöjä siitä, kuka saa tehdä esteettisiä toimenpiteitä.
Kokoomuksen lääkärkansanedustajat Maaret Castrén, Oskari Valtola ja Ville Väyrynen vaativat sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanilta (ps) tekoja. Kolmikon mielestä esteettisten hoitojen sääntelyä pitää lisätä.
Hallitus sopi vuonna 2023 hallitusohjelmassa, että esteettisiin hoitoihin liittyvää lainsäädäntöä selvitetään. Lopulta tarkempaa valmistelua ei ehditty tehdä.
– Sääntelyn puutteet on tunnistettu jo pitkään ja asia on kirjattu hallitusohjelmaan. Nyt ministeri Rydmanilta tarvitaan ryhtiliike: mitä tehdään ja milloin? Selvityksen lopputuloksen pitää näkyä ihmisten turvallisuudessa, Valtola, Castrén ja Väyrynen sanovat yhteislausunnossaan.
Kokoomuskolmikko odottaa Rydmanilta selkeää aikataulua sille, miten hallitusohjelmaan kirjattu selvitys johtaa konkreettisiin toimiin potilasturvallisuuden parantamiseksi.
Rydman sanoi aiemmin keskiviikkona IS:lle, että sääntelyä tarvittaisiin luultavasti enemmän, mutta enää tällä hallituskaudella sitä ei ehditä tehdä.
Viestipalvelu X:ssä Rydmanin kommentti on herättänyt ihmetystä. Kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma syyttää hänkin perussuomalaisia sote-ministereitä asian päällä istumisesta.
– Persuministereillä on ollut koko vaalikausi aikaa muuttaa lakia ajan tasalle. Mutta ette ole tehneet mitään! Kysyin asiaa ministeri Kaisa Juusolta (ps) jo 2024 kirjallisessa kysymyksessäni. Kuinka monen potilaan pitää kärsiä, ennen kuin tartutte asiaan? Kauma ihmettelee.
Myös kokoomuksen kansanedustaja Henrik Vuornos hyökkää ministereitä vastaan X:ssä:
– Ministeri Rydmanilla ja sitä ennen ministeri Juusolla on ollut yli kolme vuotta aikaa hoitaa tämä ihmisten terveyteen suoraan vaikuttava asia kuntoon, kuten hallitusohjelmaan on yhdessä kirjattu. Mitään ei ole tapahtunut ja valitettavasti ongelmat kentällä vain jatkuvat, hän kirjoittaa.
Lue lisää: Olivia Oraksen kuolema kosketti Wille Rydmania – ”Tapaus on järkyttävä”
Esteettisten hoitojen turvallisuus on aiheuttanut keskustelua sen jälkeen, kun Yle kertoi 27-vuotiaan Olivia Oraksen kuolleen helsinkiläisellä klinikalla tehdyn rasvaimun yhteydessä. Oras menetti tajuntansa puudutuksessa ja kuoli myöhemmin Husin sairaalassa.
Lääkärikansanedustajat sanovat, että esteettisessä kirurgiassa ei ole kyse vain kauneudenhoidosta.
– Toimenpiteisiin voi liittyä vakaviakin terveysriskejä. Siksi pitää olla selvää, kuka saa tehdä mitäkin, millaisella osaamisella ja kuka kantaa vastuun, jos jokin menee pieleen, Valtola sanoo.
Kolmikko vaatii myös viranomaisille riittäviä keinoja puuttua turvallisuutta vaarantavaan toimintaan.
– Valvonnalla pitää olla hampaita. Jos toiminnassa havaitaan vakavia puutteita, toimintaa ei pidä voida jatkaa käytännössä entiseen tapaan vain uuden yrityksen tai klinikan nimissä, Valtola toteaa.