Kansanedustaja Mikko Polvinen sekaantui naisystävänsä virkavapaakiistaan

Näin Mikko Polvinen kertoi loikkauksestaan perussuomalaisista keskustaan helmikuussa.

| Päivitetty 4.9. 19:19

Keskustan kansanedustajan Mikko Polvisen väitetään käyttäneen hyväkseen kansanedustajan asemaansa, kun hän pyrki edistämään naisystävänsä virkavapaata, Iltalehti uutisoi lähteisiinsä perustuen. Polvinen kiistää väitteet lehdelle ja epäilee, että ne ovat poliittisesti motivoituneita.

Naisystävä toimii Polvisen -avustajana ja on ollut virkavapaalla virastaan Kainuun hyvinvointialueella.

Naiselle ei kuitenkaan enää myönnetty uutta virkavapaata kesäkuun jälkeen hyvinvointialueen tiukentuneen ohjeistuksen vuoksi ja IL:n mukaan lopulta nainen irtisanoutui.

Polvinen kertoo IL:lle, että oli itse kaksi kertaa virkavapaasta yhteydessä hyvinvointialueeseen ”informaatiomielessä”.

Nainen lähetti hyvinvointialueelle viime vuoden syyskuussa useita sähköposteja, joissa hän toivoi virkavapaan jatkamista vaalikauden loppuun. Ilta-Sanomat sai sähköpostit tietopyynnöllä hyvinvointialueelta.

Sähköpostit lähetettiin eduskunnan sähköpostista ja allekirjoituksessa luki ”kansanedustaja Mikko Polvisen avustaja”.

Nainen olisi halunnut, että hänen kohdallaan tehtäisiin poikkeus yleisestä virkavapaa-linjauksesta, sillä hänen tehtävänsä ”on myös poikkeuksellinen ja merkittävä niin Kainuun hyvinvointialueen kuin koko maakunnan edunajamisen jatkuvuuden kannalta”.

– Tuemme hyvinvointialueen toimintaa joustavasti ja väsymättä kaikessa edunajamisessa, joten toivomme, että mekin saisimme vastavuoroisesti joustavaa tukea teiltä, nainen kirjoitti yhdessä viestissä.

– Haluan korostaa, ettei kysymys ole siitä, että minua tulisi pitää erityisenä, hän myös kirjoitti.

Nainen korosti, että oli ottanut eduskunta-avustajaksi lähtiessään ”henkilökohtaisen riskin”, ja hän piti työtä hyvinvointialueella ”henkilökohtaisena turvana”.

Nainen lähetti ensin viestiä esihenkilölleen, sitten henkilöstöjohtajalle ja lopulta hyvinvointialueen johtajalle Sami Mäenpäälle.

Naisen pyyntöihin virkavapaan jatkamisesta vastattiin toistuvasti kieltävästi.

– Henkilöstöjohtajan linjauksia en halua lähteä muuttamaan, koska sen kaltainen sivustajohtaminen olisi täysin vastoin omia periaatteitani, Mäenpää esimerkiksi perusteli.

Polvinen palkkasi naisystävänsä eduskunta-avustajakseen vuonna 2024. Se ei ole kiellettyä, mutta oman sukulaisen tai läheisen palkkaamisesta eduskunta-avustajaksi on käyty julkisuudessa kriittistä keskustelua.

Kansanedustaja Mikko Polvinen sekaantui naisystävänsä virkavapaakiistaan 1

Kansanedustaja Mikko Polvinen kuvattuna vuonna 2025. Kuva: Janne Aaltonen

Polvinen loikkasi perussuomalaisista keskustan eduskuntaryhmään tämän vuoden helmikuussa. Hän nousi eduskuntaan Oulun vaalipiiristä vuonna 2023.

– Koen, että tässä porukassa pystyn parhaiten pitämään Kainuun ja laajemminkin Itä- ja Pohjois-Suomen ihmisten puolta ja ajamaan tärkeinä pitämiäni asioita, Polvinen perusteli tuolloin loikkausta.

Polvinen oli erotettu kolmeksi kuukaudeksi perussuomalaisten eduskuntaryhmästä syksyllä 2025. Syynä oli se, että hän äänesti Oulaskankaan sairaalan yöpäivystyksen säilyttämistä koskevan kansalaisaloitteen puolesta.

Polvinen kertoi, ettei halua uudelleen mukaan vastaavaan ”rangaistusralliin”. Hän kuitenkin kuvasi välejään perussuomalaisiin hyviksi.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä sanoi tuolloin, että hän olisi toivonut, että Polvinen palaa perussuomalaisten eduskuntaryhmään.

Trending now

  • nepal - Pysy ajan tasalla Nepalin tuoreimmista uutisista ja ajankohtaisista tapahtumista. Lue...