
oppositiopuolue keskusta vastustaa jyrkästi kotihoidon tuen lakkauttamista, linjaa puolueen varapuheenjohtaja Markku Siponen.
Sekä nykyinen pääministeripuolue kokoomus että gallupeja johtava oppositiopuolue Sdp kannattavat kotihoidon tuen lakkauttamista. Keskustalle tämä ei käy.
– Keskusta ei neuvottele kotihoidon tuen romuttamisesta, keskustan varapuheenjohtaja Siponen linjaa tiedotteessaan.
Siposen mukaan pienten lasten kotihoidon tuki on ”ankaran vainon kohteena”.
– Liikkeellä ovat tutut tahot: kokoomus ja Sdp sekä näitä puolueita tukevat Hakaniemen ja Etelärannan herrat ja rouvat.
– Perheiden valinnanmahdollisuuden viemistä perustellaan milloin työllisyys-, milloin tasa-arvosyillä. On mahdoton ymmärtää, miksi perheiden mahdollisuus päättää itse lastensa hoidosta on kuin punainen vaate etenkin sinipunapuolueille taustavoimineen, Siponen sivaltaa.
Kotihoidon tuen romuttaminen veisi perheiltä valinnanmahdollisuuden, Siponen sanoo.
– Lasta kotona hoitavat vanhemmat päätyisivät isolla todennäköisyydellä kortistoon, kun työpaikkoja ei ole. Suomi rämpii suurtyöttömyydessä, Siponen sanoo ja jatkaa:
– Lisäksi paine siirtyisi jo valmiiksi tiukoilla olevaan päivähoitoon ja tätä kautta kunnallisveroprosentteihin.
– Tehdään siis kerralla selväksi: keskusta ei hyväksy kotihoidon tuen romuttamista eikä neuvottele siitä. Perheiden pitää voida myös tulevaisuudessa päättää lastensa hoidosta itse. Siitä päättäminen ei kuulu Petteri Orpolle eikä Antti Lindtmanille, ei EK:lle eikä SAK:lle.