Kirja: Yllätyskäänne pelastusoperaatiossa – Haavisto soitti Lavroville

Kirja: Yllätyskäänne pelastusoperaatiossa – Haavisto soitti Lavroville 1

Suurlähettiläs Jussi Tanner kertoo kirjassaan, miten Suomi pyysi Venäjältä apua afganistanilaisten pelastamiseksi Kabulista elokuussa 2021. Silloinen ulkoministeri Pekka Haavisto soitti muun muassa Venäjän ulkoministeri Sergei Lavroville.

Ratkaisevaksi osoittautui lopulta amerikkalaisten sotilaiden apu. Kabulin lentokentältä evakuoitiin Suomeen yhteensä 414 henkilöä.

Tanner kertoo kokeneensa, että operaatio kokonaisuudessaan epäonnistui.

Suomelle työskennelleiden afganistanilaisten turvamiesten ja heidän perheenjäsentensä pelastusoperaatiossa nojauduttiin korkean tason venäläisiin kontakteihin, suurlähettiläs Jussi Tanner kertoo kirjassaan Kymmenen päivää Kabulin kentällä (Kustannusosakeyhtiö Siltala).

Tilanne Kabulissa oli kaoottinen elokuussa 2021, kun länsimaat olivat Yhdysvaltojen johdolla vetäytymässä Afganistanista ja Taliban-liike oli palaamassa valtaan.

Evakuointioperaatiota Kabulin lentokentällä johtanut Tanner kertoo maininneensa silloiselle ulkoministerille Pekka Haavistolle (vihr), että ”villi kortti voisivat olla venäläiset”.

– Viimeiseksi kerroin, että mukanani oli 40 000 dollaria. Jos 83 ihmisen pelastaminen olisi mahdollista hoitaa käteisellä, sekin vaihtoehto kannattaisi pitää auki, Tanner kertoo maininneensa Haavistolle.

Haavisto tarttui Tannerin mukaan heti toimeen ja soitti ministerikontakteilleen. Haavisto soitti myös Venäjän ulkoministeri Sergei Lavroville.

– Puhelusta Haavistolle syntyi kuva, että Lavrov yritti tosissaan auttaa. Hän lähetti Haavistolle suoran numeron presidentti Putinin erityislähettiläs Zamir Kabuloville. Erityislähettiläs löytyi kesälomalta jostain Mustanmeren rannalta, Tanner kirjoittaa.

Kabulov kehotti olemaan suoraan yhteydessä Venäjän nykyiseen Afganistanin suurlähettilääseen Dmitri Zhirnoviin.

Tanner sai yhteyden Zhirnoviin, joka kehotti puolestaan puhumaan suoraan Talibanin epävirallisen varaulkoministerin Sher Mohammad Stanekzain kanssa. Zhirnov antoi Tannerille Stanekzain numeron.

Tanner kertoi Talibanin epäviralliselle varaulkoministerille, että Suomella on lentokentän tiesululla yksi bussi, jossa odottaa 83 Afganistanin kansalaista, joilla on oikeus tulla Suomeen, vaikka heillä ei ole hallussaan viisumeita.

– Heidän pääsynsä lentokentälle on Suomen hallituksen korkea prioriteetti. Pyydämme apua. Jos pystytte auttamaan, emme unohda sitä, Tanner vetosi.

Tannerin mukaan Stanekzai lupasi, että he yrittäisivät ratkaista asian.

Tanner kertoo saaneensa rohkaisevan kommentin amerikkalaiselta upseerilta John Karcherilta.

– Karcher ilmoitti, että hän ei lähtisi minnekään, ennen kuin Suomen bussissa olevat ihmiset saataisiin sisään kentälle. Olisimme vuorossa heti Ruotsin ja Espanjan jälkeen. Molemmat niistä olivat olleet portilla jo melkein 48 tuntia.

Kirja: Yllätyskäänne pelastusoperaatiossa – Haavisto soitti Lavroville 3

Suurlähettiläs Jussi Tanner sai silloiselta ulkoministeriltä Pekka Haavistolta tehtävän johtaa evakuointioperaatiota Kabulin lentokentällä. Tannerin avuksi lähti aluksi vain Patrik Säilä, jonka oli ulkoministeriön sopimuskumppani. Kuva: Rio Gandara / HS

Myös amerikkalaissotilas Tom ja hänen tulkkinsa Viper olivat luvanneet auttaa suomalaisia.

Samalla kun turvamiehet ja heidän perheenjäsenensä olivat jumissa bussissa, Tanner sai tiedon, että oli päättänyt ottaa Suomeen myös 45 suurlähetystön entistä työntekijää ja heidän perheenjäsentään.

– Hei, emme tällä hetkellä pysty auttamaan ketään sisään portilta. Abbey Gatella on myös aktiivinen, hyvin uskottava terroriuhka. Suosittelemme, että kukaan ei pyri lentokentän porteista sisään nyt, Tanner viestitti Helsinkiin.

Vielä samana iltana Tanner sai lupaavan tiedon: Taliban-päällikkö Omer suostuisi tapaamaan suomalaisia.

Tällöin Kabulin lentokentän terminaalin itäpuolelta alle kilometrin päästä kuului jysähdys. Talibanin ryhmä kääntyi takaisin. Tapaamista ei tulisi.

– Kaukana pamahti. Initial: vest bomb at Abbey Gate. Emme ole tänään liikkuneet sillä suunnalla. Lentotoiminta näyttää normaalilta, Tanner viestitti Helsinkiin 26.8.2021 kello 17.45.

Jihadistijärjestö Isis-K:n toteuttamassa iskussa kuoli 170 afganistanilaista siviiliä ja 13 amerikkalaissotilasta.

Kuolleiden määrällä mitattuna Abbey Gaten terrori-isku oli koko Afganistanin historian pahin.

Iskun myötä evakuoinnit kävivät lähes mahdottomiksi.

Tanner joutui raportoimaan Helsinkiin, että yritys evakuoida turvamiehet ja heidän perheenjäsenensä oli epäonnistunut Talibanin kieltäydyttyä päästämästä matkustajia lentokentälle.

Tanner oli palannut jo Suomeen, kun hän sai puhelun everstiluutnantti Karcherilta.

Samalla Tanner sai kuvaviestin, jossa ryhmä seisoi terminaalirakennuksen edessä. 83 henkilön ryhmästä 49 oli lapsia.

Joukon edessä seisoivat Tom ja Viper.

– Heidän väliinsä on asettunut kouluikäinen tyttö farkuissa ja valkoisessa t-paidassa Paidassa erottuu sana LOVE. Valokuvan alla lukee lyhyt teksti: I got all your guys.

Haavisto kertoi myöhemmin Ylelle, että pelastusoperaation aikana otettiin yhteyttä maihin, joilla oli vielä edustus Afganistanissa eli Qatariin, Turkkiin ja Venäjään.

Yhdysvaltojen apu oli lopulta ratkaisevaa.

Haavisto kertoi uskoneensa, että tämä oli vastapalvelus, koska Suomi oli auttanut Yhdysvaltoja omissa evakuoinneissaan Afganistanista.

Kirja: Yllätyskäänne pelastusoperaatiossa – Haavisto soitti Lavroville 5

Kabulin lentokentälle lähetettiin avuksi Puolustusvoimien suojausjoukko, kun lakiperusta saatiin kuntoon. Kuva: Puolustusvoimat

Suomeen evakuoitiin Kabulin lentokentältä lopulta yhteensä 414 henkilöä.

Tanner kirjoittaa kirjassa kokeneensa, että pelastusoperaatio kokonaisuudessaan epäonnistui, vaikka turvamiehet ja heidän perheenjäsenensäkin saatiin lopulta Suomeen.

– Omassa mielessäni tehtävä jäi 83 sielua vajaaksi. Ajattelin varovasti, että kaikkien muiden ryhmien osalta osumatarkkuutemme oli lopulta melko hyvä.

Tanner esittää kirjassa hienoista kritiikkiä päättäjiä kohtaan.

Tanner kertoo purnanneensa Haaviston silloiselle erityisavustajalle Joel Linnainmäelle, kun hallitus laajensi suojelupäätöksiä koskemaan niitä paikallisia, jotka olivat olleet aiemmin suorassa työsuhteessa Suomen suurlähetystöön, mutta olivat irtisanoutuneet ennen elokuuta 2021.

– Hallitus olisi voinut tehdä uusimman päätöksensä päivän tai kaksi aiemminkin, niin toimeenpano voisi olla aavistuksen helpompaa ja turvallisempaa.

– Joel myönsi tämän, mutta totesi, että evakuointien sujuminen selvästi odotuksia paremmin oli kääntänyt ministerien mielessä vaa’an vielä yhden päätöksen puolelle.

Myös päätös Puolustusvoimien suojausjoukon lähettämisessä Kabulin lentokentälle viivästyi, mikä vaikeutti operaatiota.

Ulko- ja puolustusministeriön juristit eivät löytäneet tapaukseen soveltuvaa lakia.

Lopulta päätöksen perustaksi varmistui kansainvälisen avun antamista ja pyytämistä koskevasta päätöksenteosta.

Silloinen oikeuskansleri Tuomas Pöysti ja silloinen tasavallan presidentti Sauli Niinistö katsoivat, ettei laki mahdollistanut kiireellistä menettelyä, mikä merkitsi, että hallituksen oli kuultava eduskuntaa antamalla asiasta selonteko.

Tämä viivästytti Tannerin mukaan päätöstä suojausjoukon lähettämisestä noin vuorokaudella.

Trending now

  • nepal - Pysy ajan tasalla Nepalin tuoreimmista uutisista ja ajankohtaisista tapahtumista. Lue...