Ruotsi äänestää parlamenttivaaleissa ensi viikonloppuna.
Kun Suomessa ajatuskin blokkivaalista yritetään lakaista maton alle häveliäisyyssyistä, Ruotsissa blokkivaaliasetelmia seurataan reaaliajassa.
Aiheeseen liittyvät julkaisut
Ruotsin TV4:n tuoreen gallupin mukaan oikeistoblokki on ottamassa vasemmiston tavoittamattomaksi kuvailtua etumatkaa ehkä kiinni, kun demarien kannatus tippuu. Vasemmistoblokki johtaa oikeistoa enää prosentein 50,3–47,7.
Suomessa Ruotsin käänteitä kannattaa seurata. Perässä tullaan.
Blokkivaali tarjoaisi kepulle myös tilaisuuden nousta uudelleen tärkeäksi ja merkittäväksi puolueeksi.
Ruotsissa blokkivaalit nähtiin jo neljä vuotta sitten.
Moderaattien Ulf Kristersson nousi pääministeriksi, vaikka demarit oli suurin puolue. Tämä onnistui, kun perussuomalaisten veljespuolue Ruotsidemokraatit päätti tukea hallitusta hallituksen ulkopuolelta. Nyt Ruotsidemokraattien Jimmie Åkesson haluaa myös hallitukseen.
Ruotsissa puhutaan myös blokkien lisäksi vaa’ankielipuolueista. Sellaiseksi saattaa nousta oikeistoleirin piskuinen liberaalipuolue, jos se selviää vaalien neljän prosentin äänikynnyksestä.
Mutta Suomessa ei puhuta kummastakaan. Ei sovi poliittiseen perinteeseen.
Blokkivaali vai ei? Vasemmisto vai oikeisto? Jos sellainen asetelma syntyy, Antti Kaikkosen keskusta olisi vaa’ankielipuolue. Kuva: Lassi Rinne
Kun Ylen tuoreinta gallupia ja poliittisten asetelmien muodostumista seuraa, Suomi saattaa olla matkalla Ruotsin tielle huomaamattaan.
Jos Petteri Orpon (kok) ja Riikka Purran (ps) oikeistohallitus haluaa jatkaa, pyrkimystä seuraa väistämättä yhden sortin blokkiutuminen.
Kannattaa tietenkin muistaa, että kaikista julkisista kokkapuheista, syyttelyistä ja eriseuraisuudesta huolimatta Suomi saa todennäköisesti Sdp:n ja kokoomuksen sinipunahallituksen tilkepuolueineen.
Kokoomuksen ja Sdp:n pelurit tapailevat jo taustalla, kuten kaikki muutkin. Sinipuna on myös Rkp:n ykköstoive. Pakkaa sotkee, jos Purran perussuomalaiset ajaa vaaleissa kokoomuksen ohi.
Mutta äänestäjä voi perustellusti kysyä kuluttajansuojansa perään, jos samaan hallitukseen istuvat lopulta sekä porvarilliset julkisen talouden säästäjä-leikkaajat että vasemmiston veronkiristäjät eli ääripäät.
Surkein esimerkki äänestäjän kuluttajansuojan pettämisestä oli Jyrki Kataisen (kok) hallitus (2011–14), jossa istuivat sekä kokoomus että vasemmistoliitto. Jälki oli sen mukaista.
Kaikkosen pitäisi vain näyttää peukaloaan jo ennen vaaleja, ei vaalien jälkeen.
Antti Kaikkonen joutuu pohtimaan, liputtaako vasemmiston vai oikeiston puolesta. Ellei maahan synny sinipunahallitusta, Sdp:n Antti Lindtman tarvitsee virityksilleen tukea Kaikkoselta jopa enemmän kuin vasemmistoliiton Minja Koskelalta. Kuva: Paula Kaskimaa / IS
Mutta entäpä, jos Sdp:n ja kokoomukset ristiriidat talouspolitiikassa pysyvät sovittamattomina, ja persut ja Sdp eivät edelleenkään mahdu samaan hallitukseen?
Silloin saatetaan kysyä keskustan ja Antti Kaikkosen kantaa.
Ja silloin ollaankin jo blokkivaalin ytimessä.
Kaikkosen kepusta voisi tulla vasemmiston ja oikeiston väliin vaa’ankielipuolue ja entisestä Kanki-Kaikkosesta Peukku-Antti, jonka peukulon asento voi ratkaista, tuleeko maahan vasemmistovetoinen punamultahallitus vai ei.
Kepu ei tästä jostakin syystä melua pidä, vaikka asetelma antaisi sille valtakan käteen. Kepua myös kuunneltaisiin toisin kuin nyt.
Ylen tuore gallup tarjoaa matemaattisen pohjan:
Jos Antti Lindtman haluaa vihervasemmistolaisen hallituksen, Sdp:n, vasemmistoliiton ja vihreiden 43,1 prosentin kannatus ei siihen riitä edes Rkp:n tuella.
Kun keitokseen lisätään kepun 12–14 prosentin kannatus ja tilkitään pohjaa Rkp:llä, alkaa riittää. Jopa punamulta ilman vihreitä on mahdollinen keskustan tuella, ja juuri tähän Sdp yrittää keskustaa vikitellä.
Blokkivaali tarjoaisi kepulle myös tilaisuuden nousta uudelleen tärkeäksi ja merkittäväksi puolueeksi.
Kepu päättäisi, kääntyykö Suomi vasemmalle vai jatkuuko oikeistomeno.
Kaikkosen pitäisi vain näyttää peukaloaan jo ennen vaaleja, ei vaalien jälkeen. Tähän Kaikkonen joutuu vastaamaan vielä monta kertaa.
Antti Kaikkosen kepusta voi tulla vasemmiston ja oikeiston väliin vaa’ankielipuolue. Kuva: Jussi Vierimaa
Entiset suuruuden ajat ovat kepun osalta nähtävissä olevassa tulevaisuudessa joka tapauksessa takana.
Vielä puolitoista vuotta sitten pienen gallupnousun jälkeen Kaikkonen uhosi, että keskusta nousee tuhkasta pääministeripuolueeksi seuraavissa vaaleissa. Kaikkosen Sancho Panza, ryhmäjohtaja Antti Kurvinen uhosi vielä reippaammin.
Nyt on ollut hiljaisempaa.
Keskustan kannatus pyörii pitkässä juoksussa parin prosenttiyksikön säteellä viime vaalien 11,3 prosentin katastrofituloksesta.
Ylen mittauksessa kannatus hiukan nousi (13,7 %), mutta pääministeripeliin tai -puolueeksi kepua tuskin nostaa herraihminen.
Edelliset hallitukset ovat kepulle olleet tulosmielessä painajaismaisia. Lisäksi puolueella on niiden jäljiltä yhä epäuskottavan poliittisen väkkärän maine.
Oikeistohallitus (2015–2019) oli jopa kepun itsensä eli Juha Sipilän johtama.
Sipilä johti pyynnöstä puolueensa heti perään 180 astetta toiseen suuntaan eli Antti Rinteen (sd) ja Sanna Marinin (sd) punavihreiden hallitusten pilkatuksi apupuolueeksi.
Kun nykyhallitusta tehtiin, kepu jätti tyhjän paperin ja on siitä lähtien etsinyt itseään.
Eikä tunnu löytävän, vaan puolue tuntuu olevan Kaikkosen johdolla yhä hukassa ja käytännössä sivuutettu poliittiselta pääagendalta.
– Ajatus, että ollaan hiljaa, niin ei mokata, ei kuulunut repertuaariimme, keskustaveteraani Mauri Pekkarinen ripitti puoluejohtoa keskustan Suomenmaassa. Kuva: Petri Blomqvist www.visualbureau.fi
Kepun kenttä tuntee tuskan. Onko kolme oppositiovuotta valunut hukkaan?
Esimerkiksi keskustaveteraani, ex-ministeri Mauri Pekkarinen päivitteli tilannetta puolueen pää-äänenkannattajassa Suomenmaassa. Pekkarisen mukaan pöytä on suorastaan kuin keskustalle katettu, mutta homma on pahasti vinksallaan.
– Ainakin ennen kotityöt tehtiin keskustaoppositiossa niin, että uskalsimme esittää radikaalejakin vaihtoehtoja, että asiat olivat meillä hanskassa, että kykenimme haastamaan kenet tahansa, eikä meitä voitu median toimesta jättää marginaaliin. Ajatus, että ollaan hiljaa, niin ei mokata, ei kuulunut repertuaariimme, Pekkarinen ripitti puolueensa nykyjohtoa.
Eduskuntaryhmässä moni jakaa Pekkarisen tuskan.
Mutta mikä on kepu tänään? Mihin se on kallellaan? Mihin kepun poliittinen kompassi osoittaa?
Siitä ei ota pirukaan selvää. Asia on hankala.
Onko kepu ”vasemmistoon päin”, kuten viime hallituksessa oli, ja kuten veljespuolue Ruotsissa on? Kaikkonen on vakuuttanut, ettei missään nimessä, mutta siihen eivät kaikki usko.
Vai onko kepu sittenkin osa porvarileiriä, jollaiseksi se on mielletty?
Kuka kertoisi linjan äänestäjälle? Ja uskooko äänestäjä kepun viestin takavuosien sähläyksen jälkeen?
Keskusta itse vastaa tähän aina ovelasti, että keskusta ei ole kumpaakaan, vaan keskellä.
Mutta se ei enää riitä, varsinkaan jos se ei tarkoita mitään.
Keskustaa suorastaan huudetaan apuun oikeiston ja vasemmiston ratkaisuotteluun – siis blokkivaaliin, vaikkei sellaisesta saisi puhua.
Ottajia löytyy.
Esimerkiksi tulevaksi pääministeriksi veikattu Sdp:n Antti Lindtman taitaa olla keskustan kannatuksesta nyt enemmän huolissaan kuin keskusta itse. Sdp:n vasemmistoviritykset ovat keskustan lukon takana.
Porvaripuoli on liemessä niin ikään. Nykyisten hallituspuolueiden yhteiskannatus oli Ylen gallupissa vain 40,3 prosenttia. Eli yhtä kepua vaille enemmistö.
Keskustan ex-puheenjohtaja, kaksinkertainen pääministeri, valtioneuvos Matti Vanhanen arvioi taannoin, että keskustan pitää olla valmis hallituksen apupuolueeksi jopa viidenneltä sijalta.
Mutta apupuolue on apupuolue.
Vaa’ankielipuolue olisi jotakin enemmän.
Mutta kysymys kuuluu, riittääkö keskustan kannatus kohta edes siihen.
Yksi asia on varmaa: hallitukseen kepu haluaa. Ja historia on osoittanut, että värillä ei niin väliä.
