Orpon luottomies kirkasti kokoomuksen kynnyskysymyksen – äänestäjä voi valita veromoukarin tai saksikomppanian väliltä

Kokoomuksen talousasiantuntija ja pääministeri Petteri Orpon (kok) luottamies Ville Valkonen linjasi Ilta-Sanomien haastattelussa, ettei Kokoomus lähde hallitukseen, joka kiristää työn verotusta Suomessa.

Uutinen on pienoinen, mutta merkittävä.

Kokoomuksen kynnyskysymys on nimittäin suoraan ristiriidassa SDP:n puolustusveron kanssa.

SDP ottaisi osana puolustusveroa uudelleen käyttöön solidaarisuusveron yli 90 000 euroa vuodessa tienaaville ja kiristäisi hyvätuloisten ansiotuloverotusta pienentämällä tuloverotuksen indeksikorotusta ylimmässä tuloveroportaassa.

Jos sekä Kokoomus että SDP pitävät tiukasti periaatteistaan kiinni, sinipunahallitusta ei pitäisi syntyä maahan kevään vaalien jälkeen.

Hallitusohjelma on tosin aina kompromissi, ja se voidaan rakentaa sellaiseksi, ettei kukaan menetä kasvojaan.

Valkonen tuli siis tuskin pelanneeksi sinipunakorttia kokonaan pois pöydältä.

Kokoomus ei välttämättä ole myöskään vaalien jälkeen siinä asemassa, että se pääsee sanelemaan ehtoja muille.

Ylen viimeisimmässä gallupissa SDP:n etumatka Kokoomukseen oli 5,6 prosenttiyksikköä.

Valkonen teki joka tapauksessa palveluksen äänestäjille kirkastamalla kannanotollaan politiikan asetelmia, kun eduskuntavaaleihin on reilut puoli vuotta aikaa.

Kokoomus ja Perussuomalaiset löytävät talouspolitiikassa toisensa, sillä kumpikin puolue hylkää veronkorotukset ja aikoo lyödä pöytään rajun leikkauslistan.

Vasemmistoliitto tarjoaa päinvastaisen vaihtoehdon. Puolue esitteli jo hurjan yhdeksän miljardin euron veronkiristyslistan.

Orpon luottomies kirkasti kokoomuksen kynnyskysymyksen – äänestäjä voi valita veromoukarin tai saksikomppanian väliltä 1

SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman sanoi puolueen kesäkokouksessa, että perussuomalaisten johtaman uusoikeiston linja on, että maanpuolustukseen tehtävät satsaukset tehdään uusilla leikkauksilla ja ajamalla hyvinvointiyhteiskuntaa alas. Kuva: Vesa Moilanen / IS

SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman pyrkii taas esiintymään tolkun miehenä kahden linjan välissä.

Lindtman sanoi toukokuussa IS:lle, että sekä oikealla että vasemmalla ollaan väärässä.

– Tällä vaalikaudella tuomionpäivän soittajia riittää oikealla saksikomppaniassa ja vasemmalla sanotaan, että hyvinvointivaltiota ei ole, jos tämmöinen urakka tehdään, Lindtman sanaili.

Lindtman varoitti tosin itsekin puolueensa kesäkokouksessa hyvinvointivaltion alasajamisesta.

Saku Nikkanen (sd) jyrähti lauantaina, että jos koko sopeutusurakka hoidettaisiin Kokoomuksen ja Perussuomalaisten tahdon mukaisesti leikkauksin, tarkoittaisi se käytännössä nykyisenkaltaisen hyvinvointivaltion romuttamista.

SDP:n talousvastaava Joona Räsänen on puhunut fifty–fifty-ajattelusta eli siitä, että puolet sopeutuksesta hoidettaisiin leikkauksilla ja puolet veronkiristyksillä.

Tämä ajatus on Kokoomukselle kauhistuttava.

– Demareiden fifty–fifty velkajarrulinja on aivan mahdoton Suomelle. Se tarkoittaisi karkeasti noin viiden miljardin veromoukaria, Orpo sanoi viime torstaina eduskunnassa.

Suurelle yleisölle ei ole välttämättä hahmottunut, kuinka rajuun sopeutuskuuriin puolueet ovat vasemmistoliittoa lukuun ottamatta sitoutuneet.

Seuraavan hallituksen sopeutustoimien on oltava nopeavaikutteisia eli niiden on toteuduttava vuoteen 2031 mennessä.

Orpon tulee sopeuttaneeksi taloutta nettona 2,8 miljardilla eurolla – kun siis huomioidaan veronkevennykset ja menolisäykset – kautensa aikana.

Ensi hallituskaudella taloutta pitäisi sopeuttaa nettona vähintään kahdeksalla miljardilla eurolla.

Kovista puheista huolimatta konkretiaa on vielä pöydällä hyvin vähän.

Valkonen puhui IS:n haastattelussa yritystukileikkauksista ja hallinnon karsimisesta ja väläytti indeksisäästöjä.

Siitä on vielä pitkä matka kahdeksan miljardin euron menoleikkauksiin.

Trending now

  • nepal - Pysy ajan tasalla Nepalin tuoreimmista uutisista ja ajankohtaisista tapahtumista. Lue...