SK: Sdp:n Mäkyseltä radikaali ehdotus – asiakkaat pois Kelalta

SK: Sdp:n Mäkyseltä radikaali ehdotus – asiakkaat pois Kelalta 1Lue tiivistelmä

Sdp:n kansanedustaja Matias Mäkynen ehdottaa, ettei suomalaisten tarvitsisi enää asioida Kelan kanssa.

Mäkynen siirtäisi ison osan Kelan tehtävistä hyvinvointialueille ja työllisyysalueille, kertoo Suomen Kuvalehti.

säilyisi etuuksien maksu- ja tietojärjestelmien ylläpitäjänä, ja etuuspäätökset automatisoitaisiin.

Kela maksoi viime vuonna etuuksia noin 17,5 miljardia euroa.

Näytä lisää

Kansanedustaja Matias Mäkynen (sd) on valmis lopettamaan kansalaisten asioinnin Kansaneläkelaitoksen eli Kelan kanssa. Hän esittelee näkemyksensä Suomen Kuvalehden haastattelussa.

Mäkysen mielestä ison osan Kelan tehtävistä voisi siirtää hyvinvointialueille sekä työllisyysalueille, jotka vastaavat työttömien palveluista.

– Parin vaalikauden mittaiseksi tavoitteeksi voisi asettaa, että suomalaisten ei enää tarvitsisi asioida Kelan kanssa, Mäkynen totesi Suomen Kuvalehden haastattelussa.

– Etuuspäätökset automatisoitaisiin mahdollisimman pitkälle, ja esimerkiksi työtön saisi ohjauksen ja palvelut aina yhdestä paikasta.

– Ylätason tavoitteena olisi Kelaton maailma, Mäkynen tiivisti SK:n haastattelussa.

Mäkysen visiossa Kela säilyisi etuuksien maksu- ja tietojärjestelmien ylläpitäjänä.

Mäkynen on yksi Kelan valtuutetuista. Kelan valtuutetut ovat kansanedustajia, joiden tehtävänä on valvoa laitoksen toimintaa.

Kela maksoi viime vuonna etuuksia kaikkiaan noin 17,5 miljardia euroa.

Kela maksaa ja käsittelee muun muassa sairauspäivärahat, lääkekorvaukset, kansaneläkkeet ja takuueläkkeet, työttömien yleistuen, lapsilisät, vanhempainrahat, opintotuen ja yleisen asumistuen.

Trending now

  • nepal - Pysy ajan tasalla Nepalin tuoreimmista uutisista ja ajankohtaisista tapahtumista. Lue...