Ulkoministeri asetti tekoälytyöryhmän selvittämään tekoälyn vaikutukset ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan

Ulkoministeri asetti tekoälytyöryhmän selvittämään tekoälyn vaikutukset ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan 1

Ulkoministeri Elina Valtonen on asettanut työryhmän selvittämään tekoälyn vaikutuksia Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan.

Valtosen mukaan tekoälyn vaikutus kansainvälisiin voimasuhteisiin ja valtioiden turvallisuuteen on jäänyt liian vähälle huomiolle.

Suomen valtteja tekoälykehityksessä ovat esimerkiksi puhdas energia, viileä ja kvanttiteknologiaosaaminen.

-yhtiö NestAI:n kansainvälisten asioiden johtajan Patrik Gayerin johtama työryhmä lupaa raporttinsa valmiiksi marraskuun 16. päivänä.

Ulkoministeri Elina Valtonen (kok) on asettanut työryhmän selvittämään tekoälyn vaikutuksia Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan.

– Meillä keskustellaan paljon siitä, kuinka tekoäly muuttaa taloutta ja ä, mutta vaikutus kansainvälisiin voimasuhteisiin sekä valtioiden suvereniteettiin ja turvallisuuteen on jäänyt vähemmälle huomiolle. Murrokseen liittyy niin uhkia kuin mahdollisuuksiakin, joita haluan nyt asiantuntijoiden kartoittavan päättäjiä varten, Valtonen kertoo.

Tekoälyyn satsataan valtavia rahasummia ympäri maailman, ja Suomi ei ole lähdössä voittamaan koko tekoälykisaa.

Suomen valtteja ovat esimerkiksi puhdas energia, viileä ilmasto ja osaaminen kvanttiteknologiassa.

– Kun tekoälystä puhutaan, usein keskitytään edelläkävijämalleihin ja kuinka Eurooppa on jo hävinnyt tämän pelin. Tekoälystä on tulossa vähän kuin uusi sähkö. Eli se on hyödyke, joka mahdollistaa monenlaisia asioita, erityisesti korkeampaa tuottavuutta, Valtonen sanoo.

– Jos ajatellaan, missä tekoäly virtaa, se virtaa aika usein Nokian verkoissa. Se voi virrata datakeskuksissa, joissa tarvitaan paikallisen infran lisäksi ennen muuta paljon energiaa, puhdasta energiaa, ja esimerkiksi jäähdytystä, joka tekee Suomesta erinomaisen sijaintipaikan energiantuotannolle ja itse laskennalle.

– Sen päälle voi rakentaa kerroksia, joille meillä on paljon tarjottavaa. Esimerkiksi laskentateknologia on muuttunut. Meillä oli ensin CPU-aika, nyt meillä on GPU-aika ja seuraavaksi meillä on kvanttiaika. Kvanttiekosysteemi Suomessa on aivan poikkeuksellinen, Valtonen ylistää.

Tekoäly ja tekniset termit eivät ole hepreaa Valtoselle, joka on toiselta koulutukseltaan diplomi-insinööri.

Ulkoministeriön asettaman tekoälytyöryhmän puheenjohtajana toimii NestAI:n kansainvälisten asioiden johtaja Patrik Gayer.

Gayerin mukaan tekoäly on muutakin kuin suuri teknologinen ja taloudellinen muutostekijä.

– Kyse on pitkälti pääomista ja investoinneista, eli sitä kautta myös valta määrittyy. Suurimmat yhtiöt muokkaavat muutosta ja murrosta. Meidän pitää pystyä miettimään, miten Suomi asettuu eri tekoälyn arvoketjuihin: sirut, datakeskukset ja niin edelleen.

– Mutta myös mallit, algoritmit ja siihen liittyvä osaaminen. Analysoimme, missä riippuvuudet ovat. Haluamme myös analysoida, missä ovat Suomen vahvuudet arvoketjuissa. Suomessa ja Euroopassa ollaan vähän nöyriä ja kyllä meillä on mahdollisuus vaikuttaa siihen, miltä maailma tulevaisuudessa näyttää, Gayer näkee.

Työryhmään kuuluvat myös tekoälytutkija ja Signalin johtaja Meredith Whittaker, Aalto-yliopiston professori Vili Lehdonvirta, politiikan tutkija Janka Oertel ECFR-ajatuspajasta, professori Luis Garicano London School of Economics -yliopistosta, HackerOnen ja MySQL:n entinen toimitusjohtaja Mårten Mickos sekä PostScriptumin perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Peter Sarlin.

Työryhmä on lupaillut raporttinsa valmiiksi marraskuun 16. päivänä.

Trending now

  • nepal - Pysy ajan tasalla Nepalin tuoreimmista uutisista ja ajankohtaisista tapahtumista. Lue...