Vihreiden edustaja arvostelee Sdp:n Joona Räsäsen kantaa koulutusleikkausten mahdollisuuteen.

Vihreiden edustaja arvostelee Sdp:n Joona Räsäsen kantaa koulutusleikkausten mahdollisuuteen. 1

Vihreiden kansanedustaja Mari Holopainen reagoi Sdp:n Joona Räsäsen kommenttiin, jossa todettiin, että koulutusta ei voida jättää leikkausten ulkopuolelle ensi vaalikauden sopeutustoimien alkaessa.

Räsänen käsitteli aihetta Ilta-Sanomien perjantaina julkaistussa haastattelussa.

– Tällä hetkellä mikään budjetin osa-alue ei ole kriittisen tarkastelun ja säästöjen pohdinnan ulkopuolella, Räsänen totesi ja jatkoi:

– En jätä säästöjen ulkopuolelle sotea, sosiaaliturvaa, koulutusta, puolustusta tai oikeastaan mitään muutakaan.

Vihreiden Holopainen ilmaisee hämmennystään Räsäsen linjauksesta.

– Koulutus on Suomen tärkein investointi kilpailukykyyn. Jos demarit ovat valmiita leikkaamaan koulutuksesta, on syytä kysyä, mihin heidän kasvupolitiikkansa perustuu, Holopainen kysyy tiedotteessaan.

Holopainen huomauttaa, että Suomi on jäänyt jälkeen OECD-maiden kärjestä korkeakoulutettujen määrässä, samalla kun ja teknologinen kehitys muokkaavat työelämää ennennäkemättömällä nopeudella.

– Juuri nyt tutkimuksen ja koulutuksen merkitys talouskasvulle on suurempi kuin ehkä koskaan aikaisemmin, Holopainen toteaa.

Vihreiden edustaja arvostelee Sdp:n Joona Räsäsen kantaa koulutusleikkausten mahdollisuuteen. 3

Vihreiden kansanedustaja Mari Holopainen tulkitsee Sdp:n tehneen ”huolestuttavan suunnanmuutoksen” koulutuspolitiikassaan. Kuva: Rio Gandara / HS

Holopaisen mielestä on yllättävää, että Sdp ”on siirtynyt näin kauas koulutuspoliittisista perusperiaatteistaan”.

– Demarit olivat keskeinen voima suomalaisen peruskoulun rakentamisessa, joka on ollut hyvinvointimme ja kilpailukykymme perusta. Nyt puolueen viesti vaikuttaa olevan, ettei koulutuskään ole säästöiltä turvassa. Tämä on huolestuttava suunnanmuutos, Holopainen toteaa.

Holopaisen mukaan myös vaikeina taloudellisina aikoina Suomi on osannut investoida koulutukseen.

– 1990-luvun laman aikana Suomi investoi tutkimukseen, uudisti korkeakoulujärjestelmää, kehitti opintotukea ja perusti ammattikorkeakouluja. Näillä päätöksillä luotiin edellytyksiä myöhemmälle kasvulle. Nyt tarvitaan samanlaista tulevaisuususkoa eikä lyhytnäköisiä leikkauksia, Holopainen linjaa.

– Miten Suomi voi rakentaa tulevaisuuttaan, jos sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus unohtuu mahdolliselta tulevalta pääministeripuolueelta, Sdp:ltä?