Demarijohtaja hämmästyi kokoomuksen Partasen lausunnosta: ”Väittää täysin vakavissaan”

Sdp:n kolmas varapuheenjohtaja Matias Mäkynen kritisoi kokoomuksen varapuheenjohtaja Karoliina Partasen tiistaina esittämää uutista.

Partanen totesi tiistaina, että julkisuudessa on syntynyt väärä käsitys siitä, että hallitus olisi lakkauttamassa neuvolat tai perheneuvolat.

– Näin ei ole. Neuvolat pysyvät ennallaan, ja perheneuvoloiden asiantuntemus on tarkoitus yhdistää osaksi uutta lapsiperhepalvelua, jotta perheet saisivat apua nopeammin ja sujuvammin yhdestä paikasta, Partanen selitti.

Partasen mukaan lakkauttamisen sijaan ”kasvatus- ja perheneuvonta, perhetyö, tehostettu perhetyö ja kotiin vietävä perhekuntoutus kootaan yhdeksi lapsiperhepalveluksi”.

Mäkynen ei hyväksy Partasen lausuntoa. Hänen mukaansa hallitus esittää merkittäviä muutoksia perheneuvoloiden lakisääteisyyteen, henkilöstön pätevyysvaatimuksiin sekä rahoituksen leikkauksiin.

– Mikä on kokoomuksen vastaus ihmisten huoleen? Kun ihmiset tuovat esiin, mitä todellisia vaikutuksia hallituksen päätöksillä on, kokoomuksen varapuheenjohtaja Karoliina Partanen syyttää heitä väärinymmärtämisestä. Todellisuudessa ihmiset ovat ymmärtäneet asian aivan oikein ja Partanen yrittää puhua mustaa valkoiseksi, Mäkynen toteaa.

Hän korostaa, että kokoomus ”alipaineistaa ammattilaisten ja lapsiperheiden huolen ja osoittaa, ettei se ymmärrä perheneuvoloiden toimintaa tai tavallisten suomalaisten arkea”.

– Partanen väittää kirkkain silmin, ettei hallitus ole lakkauttamassa perheneuvoloita. Jos palvelun lakisääteisyys ja henkilöstön pätevyysvaatimukset poistetaan ja rahoitusta leikataan, niin mitä vaikeissa tilanteissa olevia lapsiperheitä auttavista perheneuvoloista todellisuudessa jää jäljelle?

Mäkysen mukaan kauniit sanat ja toive siitä, että palvelutaso pysyy ennallaan eivät riitä.

Hallituksen lakiesitys poistaisi hyvinvointialueilta velvoitteen järjestää kasvatus- ja perheneuvontaa. Muutos on osa laajempaa sosiaalihuollon uudistusta.

Esimerkiksi ammattijärjestöt pelkäävät, että säästöpaineissa olevat hyvinvointialueet ajaisivat alas suositut ja toimivat matalan kynnyksen perheneuvolat.

Hallituksen esityksen mukaan jatkossa olisi nykyistä enemmän hyvinvointialueiden omissa käsissä, mitä palveluita ne omalla alueellaan lapsiperheille tarjoavat.

hallitushyvinvointiYK