Hallitus aikoo laajentaa tiedustelutoimintaa kansalaisten koteihin – Sdp:n näkemyksellä on ratkaiseva merkitys.

Lue tiivistelmä

Hallitus aikoo muuttaa tiedustelulakeja siten, että tiedustelu olisi mahdollista myös kotirauhan alueella.

Sisäministeri Mari Rantanen perustelee muutosta Venäjän vaikuttamiskeinoilla sekä Ruotsin jengiväkivallan uhalla.

Perustuslain kiireellinen muuttaminen edellyttää 5/6 enemmistöä, jota ei ole näkyvissä ilman Sdp:n tukea.

Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen toteaa puolueen tunnistavan lain muuttamisen tarpeen, mutta asian käsittely siirtyy seuraaville valtiopäiville.

Näytä lisää

Tiedustelulakeihin haetaan nyt muutosta, joka mahdollistaisi tiedustelun myös kotirauhan piirissä. Tämä on ristiriidassa nykyisen perustuslain ja kansalaisten perusoikeuksien kanssa.

Kokonaisuudessaan asiaan liittyy useita osia. Se kattaa sekä sotilastiedustelun puolustusministeriön osalta että siviili- ja rikostiedustelun sisäministeriön osalta. Kaikissa lakipaketeissa on kohtia, joissa perustuslain kotirauhaa koskevaa pykälää tulisi muuttaa.

Kotirauha on perustuslaissa jokaiselle taattu perusoikeus, joka kattaa tietyissä olosuhteissa myös vapaa-ajan asunnot. Tällä hetkellä kotirauhan piiriin voidaan puuttua rikosten selvittämiseksi vain, jos se on välttämätöntä.

Sisäministeri Rantanen toteaa, ettei tavallisia suomalaisia valvottaisi, vaikka siihen olisi oikeudet. Kuva: Matti Pietola / HS

Tiedusteluoikeudet kodin alueelle tulisivat Puolustusvoimille, suojelupoliisille ja erityisesti keskusrikospoliisille.

Hallituksessa asiaa perustellaan sillä, että Venäjä käyttää nykyisin yhä laaja-alaisempia vaikuttamiskeinoja, joihin Suomen nykyinen lainsäädäntö ei kykene vastaamaan. Myös teknologinen kehitys mainitaan syynä tiedustelulakien uudistamistarpeelle.

– Annan esimerkin. Jos vuokraan asunnon ja siirrän osoitteeni sinne, voisin vieraan vallan vaikuttajana mennä sinne rauhassa suunnittelemaan terroristisia tekoja. Tämähän on täysin järjetöntä, sisäministeri Mari Rantanen perustelee.

Suojelupoliisi toimii sisäministeriön alaisuudessa. Kuva: Sami Kero / HS

Yhtenä hallituksen tavoitteena on, että esimerkiksi kesämökkeihin voitaisiin tulevaisuudessa kohdistaa tiedustelua.

Suomessa on jonkin verran kesämökkejä, jotka ovat venäläisoligarkkien omistuksessa.

Tällä hetkellä epäilyttävät tahot voivat siirtyä mökkiinsä kotirauhan piiriin ja siten Suomen viranomaisten tiedustelun ulottumattomiin.

Toisin sanoen vakavaa rikollisuutta haluttaisiin tiedustella tulevaisuudessa entistä enemmän ennaltaehkäisevästi.

Rantanen mainitsee uhkana Venäjän lisäksi myös Ruotsin jengiväkivallan leviämisen Suomeen.

– Näen, että meillä on kiire näille muutoksille.

Lue lisää: Ruotsalaismiestä syytetään vakoilun yrityksestä Venäjän hyväksi

Kansalaisten perusoikeuksien näkökulmasta on riski, että kansalaisia alettaisiin valvoa.

Ennaltaehkäisy voi johtaa liiallisuuksiin, kuten autoritäärisissä maissa on tapahtunut.

– Tämä estetään juuri tällä selkeällä lainsäädännöllä. Perus-Matin ja -Maijan riitoja ei tule poliisi valvomaan. Eikä puhuta kenen tahansa kesämökin mikittämisestä, vaan sellaisten kesämökkien mikittämisestä, joissa tapahtuu vakavasti kansallista turvallisuutta vaarantavaa toimintaa, Rantanen selventää.

Perus-Matin ja -Maijan riitoja ei tule poliisi valvomaan.

Uudet lait kuitenkin todennäköisesti törmäävät perustuslain muuttamisen haasteisiin.

Jotta perustuslakia voidaan muuttaa kiireellisenä, se vaatii viiden kuudesosan enemmistön eduskunnassa.

Näillä näkymin juhannusviikolla eduskunnan käsittelyyn tuleva asia ei ole menossa läpi.

Sdp on jo aikaisemmin ilmoittanut, ettei se aio tukea perustuslain kiireellistä muuttamista. Sen kanta on ratkaiseva enemmistön saavuttamiseksi.

Toinen vaihtoehto on perustuslain normaali muuttamisprosessi. Tällöin aloitteelle tarvitaan eduskunnassa kahden kolmasosan enemmistö, minkä jälkeen se jää odottamaan seuraavan hallituksen käsittelyä.

Poliisissa uudet tiedusteluoikeudet keskittyisivät keskusrikospoliisille. Kuva: Aleksi Jalava

Todennäköisesti seuraava hallitus saa siis käsiteltäväkseen tiedustelulakien muutoksen jossakin muodossa. Jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt, Sdp olisi vahvoilla pääministeripuolueena.

Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen toteaa, ettei Sdp voi tukea kiireellistä menettelyä näin vakavassa asiassa.

– Jos valtioneuvosto olisi arvioinut tämän kiireelliseksi asiaksi, se olisi tuonut tämän jo aiemmin käsittelyyn, Tuppurainen sanoo.

Hän kuitenkin mainitsee, että Sdp on valmis uudistamaan perustuslain kotirauhapykälää, koska puolue tunnistaa sille tarpeen.

<source

eduskuntahallituslainsäädäntöYK