Intian ulkoministeri kritisoi Eurooppaa – Elina Valtonen reagoi näin

Intian ulkoministeri vertasi öljyn hankintaa aseiden myyntiin.

Naantali

Intian ulkoministeri ja yksi maailman arvostetuimmista diplomaateista Subrahmanyam Jaishankar kritisoi eurooppalaista kaksinaismoralismia Naantalissa järjestetyissä ulkopolitiikkaa käsittelevissä Kultaranta-keskusteluissa.

Intia ylläpitää edelleen jonkinlaisia kaupallisia suhteita Venäjään. Öljyä on hankittu Yhdysvaltain pakotteista huolimatta.

Intian ulkoministeri sai tilaisuuden vastata paneelikeskustelussa aiheeseen.

– Ostamme öljyä sen hinnan ja saatavuuden perusteella, hän totesi.

– Silloin suurin osa markkinoilla olevasta öljystä oli venäläistä, koska eurooppalaiset hankkivat öljyä muualta. Olosuhteet ohjasivat meidät tiettyyn suuntaan.

Jaishankar halusi selvästi nostaa esiin eurooppalaisten kaksinaismoraalin.

– Kun puhuit moraalisesta epämääräisyydestä, sanon tämän, hän aloitti viitaten paneelia moderoivan brittiläisen toimittajan Gideon Rachmanin puheenvuoroon.

– Yhteenkään eurooppalaiseen maahan ei ole hyökätty intialaisilla aseilla. Toivoisin, että voisin sanoa saman toisin päin. Pitäkää tämä mielessä.

Rachman pyysi tarkennusta.

– Eurooppalaiset ovat myyneet aseita, joilla on hyökätty Intiaan. Ei nyt, mutta monien vuosien ajan. Me emme ole koskaan tehneet Euroopalle mitään.

Naantalissa teltassa vallitsi kiusallinen hiljaisuus.

Intian ulkoministeri Subrahmanyam Jaishankar esitti moraalisia kysymyksiä eurooppalaisille. Kuva: Juri Rings / HS

Suomen ulkoministeri Elina Valtonen (kok) istui Rachmanin ja Jaishankarin välissä. Hän nosti asian uudelleen esiin, kun sai puheenvuoron.

Valtonen muistutti, että Eurooppa ei halunnut estää maailmaa ostamasta venäläistä öljyä asettamalla hintakattoa öljylle.

– Joten Intian puolustukseksi – ja ymmärrän suurimmaksi osaksi sen, että Intia ostaa venäläistä öljyä – Euroopan tarkoituksena ei ollut järkyttää koko öljyjärjestelmää.

EU, G7-maat ja Australia asettivat vuonna 2022 hintakaton venäläiselle öljylle. Tällä mekanismilla yrityksiä estettiin kuljettamasta venäläistä raakaöljyä, jos sen hinta ylittää tietyn rajan.

ulkopolitiikkaYK