Keskusta aikoo muuttaa lobbauksen sääntöjä.

Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho vaatii avoimuusrekisterin nopeaa uudistamista. Hänen mielestään nykyinen sääntely on epäloogista.

Nykyinen sääntö perustuu siihen, että lobbareilla on velvollisuus raportoida vaikuttamistoiminnastaan avoimuusrekisteriin.

Siika-aho ehdottaa, että ilmoitusvelvollisuus tulisi laajentaa myös lobattaviin, kuten ministereihin ja heidän avustajiinsa.

– Poliitikoiden ilmoitusvelvollisuus on käytäntö lähes kaikissa muissa maissa, kuten EU:ssa, Siika-aho toteaa tiedotteessaan.

Siika-aho tuo asian esille viimeaikaisen Garden Helsinki -hankkeen yhteydessä. Hän arvioi, ettei hankkeen 35 miljoonan euron ehdolliseen tukeen liittyviä taustoja ole vielä käsitelty riittävän perusteellisesti.

Avoimuusrekisterin uudistaminen puolestaan hänen mukaansa pakottaisi todelliseen läpinäkyvyyteen.

– Hallituksen helsinkiläiset ministerit Wille Rydman (ps), Mari Rantanen (ps) ja Elina Valtonen (kok) vaikenevat kuin muuri. Kuka heihin vaikutti Helsinkiä koskevassa päätöksessä? Onhan se kummallista, että Jan Vapaavuori selittää hallituksen toimia enemmän kuin hallitus itse.

Vapaavuori toimii hallituksen puheenjohtajana Projekti GH -hankeyhtiössä, joka suunnittelee hanketta.

– Orpolla ja Purralla kesti useita päiviä paljastaa, mitä olivat päättäneet, Siika-aho vaatii.

Keskustan Siika-aho uskoo, että avoimuusrekisterin uudistaminen saa vauhtia, kunhan Garden-hankkeesta tulee lisää tietoa.

– Epäilemättä asianomaiset lainvalvojat tutkivat aikanaan tukipäätöksen tarkasti. Viimeistään silloin on syytä keskustella avoimuuslainsäädännön päivittämisestä, hän sanoo.

hallitusYK