Kiinan ulkoministeri saapuu Suomeen ensimmäistä kertaa.

Kiinan ulkoministeri Wang Yi saapuu Suomeen sunnuntaina 5. heinäkuuta. Vierailunsa aikana hän tapaa ulkoministeri Elina Valtosen (kok) sekä tasavallan presidentti Alexander Stubbin.

Suomen ulkoministeriön tiedotteen mukaan tämä on ensimmäinen ulkoministerivisiitti Kiinasta Suomeen. Valtosen ja Wangin on tarkoitus keskustella maiden kahdenvälisistä suhteista sekä ”ajankohtaisista ulko- ja turvallisuuspoliittisista kysymyksistä”.

Asialistalla ovat Euroopan unionin ja Kiinan väliset suhteet, sota Ukrainassa, Euroopan turvallisuus sekä Lähi-idän tilanne.

– Suomella ja Kiinalla on pitkäaikaiset ja vakaat suhteet, joita ylläpidetään keskustelun avulla. Kiinan rakentavaa panosta tarvitaan niin globaalin turvallisuuden kuin kansainvälisen talouden ajankohtaisissa kysymyksissä, Elina Valtonen toteaa tiedotteessa.

Wang vierailee Suomen lisäksi myös Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa.

Suomi on pitänyt tiiviisti yhteyttä Kiinan kanssa. Vuonna 2024 Valtonen tapasi Wangin Pekingissä. Samana vuonna tasavallan presidentti Stubb teki valtiovierailun Kiinaan.

Tämän vuoden tammikuussa ulkoministeri Valtonen keskusteli Wangin kanssa puhelimitse.

– Korostin Suomen horjumatonta tukea Ukrainan alueelliselle koskemattomuudelle ja suvereniteetille sekä kiireellistä tarvetta lopettaa Venäjän laiton hyökkäyssota. Kaikilla valtioilla on vastuu kunnioittaa YK:n peruskirjaa ja kansainvälistä oikeutta, Valtonen kuvaili keskustelua X:ssä.

Suomi on pyrkinyt diplomaattisissa suhteissaan korostamaan Ukrainan tukemisen merkitystä. Kiinan ulkopoliittisessa retoriikassa aihe ei ole yhtä keskeinen.

Esimerkiksi ulkoministerien tammikuista puhelua käsittelevässä Kiinan Suomen-suurlähetystön tiedotteessa Ukraina mainitaan yhdessä lauseessa tiedotteen lopussa. Kiinan mukaan Valtonen ja Wang ”vaihtoivat näkemyksiä Ukrainan kriisin nykytilasta ja tulevaisuudennäkymistä”.

Euroopan turvallisuusYK