Politiikka ja viihde ovat väistämättä yhä lähempänä toisiaan, eikä tälle voi juuri mitään.
Paljon on tapahtunut Heidi Hautalan aikojen jälkeen.
Viime viikonloppuna vihreiden puoluekokouksessa Turussa puheenjohtaja Sofia Virta oli keskiössä. Vihreä supertähti.
Häntä ei voi tästä syyttää. Tällaiseksi politiikka on kehittymässä, ja mitä suuremmat sitä pienemmät seuraavat perässä. Loistoa ja säihkettä, vähemmän tylsiä tavoitteita. Muuten äänestäjät eivät ole kiinnostuneita.
Vihreiden tähänastisesti menestynein puheenjohtaja Ville Niinistö oli oman aikansa mittapuulla varsin karismaattinen henkilö. Se ei enää riitä.
Puoluekokouksessa saattoi olla jotain mutisevia perinnevihreitä, jotka tuntuivat hämäristä kommuuneistaan. Heidin ja Osmon aikana oli niin paljon kotoisampaa.
Wille Rydman. Win-win. Kuva: Matti Pietola / HS
Vihreät hyödyntävät Sofia Virran nostamisessa tämän tuoretta ja intensiivistä yhteenottoa televisiossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin (ps) kanssa.
Omille se toimii ja helpottaa kilpailutilannetta punavihreistä sieluista vasemmistoliiton kanssa. Virta erottuu vahvana taistelijana.
Niin tietysti myös Rydman omassa leirissään, mutta tällaiset tilanteet ovat politiikassa win-win.
Tulevassa eduskuntavaalikamppailussa pääministeri Petteri Orpo (kok) nostaa kyllästymiseen asti puolueessaan esille ideoitua velkajarrua. Vain vasemmistoliiton Minja Koskela pystyy iskemään suoraan vastapalloon.
Virta voi helposti joutua tilanteisiin, joissa ei ole mitään sanottavaa, vaikka jotain pitäisi ilmaista.
Siksi hän tarvitsee seuraavan vuoden aikana kaiken oman ja kannetun karisman. Kateeksi ei käy.
Halla-aho. Toisenlaista karismaa. Kuva: Matti Pietola / HS
Tuoreita esimerkkejä karismaattisista puoluejohtajista löytyy eri suunnista: Li Andersson vasemmalta, Timo Soini (ei nyt niin tuore) ja Jussi Halla-aho oikealta.
Ei ole yhtä oikeanlaista karismaa. On monenlaista.
Andersson ja Halla-aho ymmärsivät vetäytyä ajoissa kirkkaimmasta valokeilasta niin, että heidän puolueidensa suurimmat sanansijat säilyivät.
Joskus karismasta voi olla haittaa.
Uskokaa tai älkää, ennen vuoden 2015 eduskuntavaaleja Juha Sipilää pidettiin hetken hyvin karismaattisena. Hyvin lyhyen mutta ratkaisevan hetken.
Alexander Stubbin karismaa ihaillaan myös kansainvälisesti. Kun Stubb toimi kokoomuksen puheenjohtajana, hänen ylikierroksilla käyvä karismansa oli koitua hänen tuhokseen. Presidenttinä se on taas tasapainossa.
Sanna Marinin (sd) monista julkisuuskäänteistä on vaikeaa arvioida, olivatko ne lopulta siunaus vai taakka hänen puolueelleen.
Tutkimattomia ovat karisman tiet ja kansan maku.