Tässä 24. heinäkuuta 2026 otetussa kuvassa näkyy näkymä Paimion parantolasta, joka on yksi Aalto-kohteista Turun lähellä Suomessa. Kuva: Xinhua, Matti Matikainen.
Paimion parantolassa Etelä-Suomassa pitkät potilasiivet ulottuvat kohti auringonvaloa mänty metsän keskellä, ja terassit mahdollistivat tuberkuloosipotilaiden ulkoilman oleskelun, Xinhuan mukaan.
Aiheeseen liittyvät julkaisut
Sisätiloissa pesuallashanojen muotoilu pehmentää juoksevan veden ääntä, ja nahkapäällysteiset ovikahvat on suunniteltu tuntumaan lämpimiltä ja estämään potilaiden hihnojen takaraippautuminen.
Vuonna 1933 valmistunut parantola on yksi 13:sta rakennuksesta ja rakennusryhmästä, jotka tunnettu suomalainen arkkitehti Alvar Aalto ja hänen yhteistyökumppaneinsa ovat suunnitelleet ja jotka on äskettäin merkitty Unescon maailmanperintöluetteloon nimellä ”Aalto-kohteet”.
Paimio on suunniteltu potilaiden kokemusten ympärille kokonaisvaltaisesta pohjasta pienimpiin yksityiskohtiin saakka – tämä on ilmentymä Aallon uskomuksesta, että rakennusten tulee huolehtia niissä olevista ihmisistä. Merkintä on kiinnittänyt uudelleen huomiota siihen, kuinka hän teki modernismista inhimillisempää, sidoksissa sen ympäristöön ja ajankohtaista arkielämälle, sanoi Aalto-yliopiston arkkitehtuurin historian ja restauroinnin professori Panu Savolainen Xinhualle.
FUNKTIONALISMINSTA IHMISKOKEMUKSEEN
Modernismi levisi Euroopassa 1900-luvun alussa tarjoten tehokkaita ja edullisia ratkaisuja nopeaan kaupunkistumiseen ja asuntokateen sekä julkisten tilojen puutteeseen.
Savolaisen mukaan sen tavoittelu funktionaalisuutta ja tehokkuutta voi kuitenkin tuottaa käytännöllisiä mutta impersonaalisia rakennuksia. Aalto säilytti modernismin funktionaaliset periaatteet pehmentäen sen karompia reunoja kiinnittämällä enemmän huomiota ihmiskokemukseen.
Savolaisen mukaan Paimion parantola merkitsi käänteenkohdan. Epätavallisella tarkkuudella potilaiden kokemusta silmällä pitäen suunniteltu kokonaisuus tutki, kuinka arkkitehtuuri voi tukea sekä fyysistä mukavuutta että henkistä hyvinvointia jo ennen kuin ”potilaskokemus” vakiintui käsitteeksi.
Aalto toi saman huolenpito kodin ja teollisyhteisöjen pariin.
Kotkan Sunilan asuinalueella Etelä-Suomessa asuinrakennukset seuraavat maastoa ja on sijoitettu hyödyntämään auringonvaloa, puhdasta ilmaa ja ympäröivää maisemaa. Vaikka vaatimattomat asunnot sisälsivät verrattain moderneja keittiöitä ja wc-tiloja, ja monissa oli parvekkeita.
Aalto väitti artikkelissaan Sunilasta, että teollinen edistyminen parantaisi ei vain tuotantoa, vaan myös työntekijöiden kotien ja elämänlaadun. Sunila toteutti tämän uskomuksen käytäntöön, Savolainen sanoi, heijastaen Aallon vakaumusta, että modernin arkkitehtuurin ”tuli ensisijaisesti tarkastella inhimillisestä näkökulmasta”.
RAKENNUKSET KOHTAAMASSA LUONNON
Aallon rakennukset luovat myös kaksisuhteen suhteen luontoon: arkkitehtuuri mukautuu maisemaan, kun taas maisema kutsutaan sisälle.
Villa Mairea Porissa, Länsi-Suomessa, tarjoaa yhden selkeimmistä esimerkeistä. Suuri osa talon ympärillä olevasta alkuperäisestä metsästä säilytettiin. Karkeahiekka polku johtaa puiden läpi matalaan, hillittyyn rakennukseen, jonka osittainen julkisivu on pystypuuta. Etäältä se näyttää kasvaneen metsästä.
Aalto ei yleensä aloittanut tasoittamalla maata, poistamalla kiviä ja raivaamalla puita, vain luomalla maiseman uudelleen rakennuksen jälkeen, Savolainen sanoi. Sen sijaan hän kohteli olemassa olevaa maastoa ja kasvillisuutta suunnittelun lähtökohtana.
Savolaisen mukaan Aalto omaksui modernismin kansainvälisen kielen ilman, että hän vain kopioi sitä. Betoni, lasi ja suorat linjat säilyivät, mutta puu, tiili, kivi ja kaaret mahdollistivat rakennusten reagoimisen Suomen ilmastoon, maisemaan ja rakennusperinteisiin.
Hänen työnsä osoitti, että arkkitehtuuri voi olla kansainvälistä menettämättä juuriaan, Savolainen päätteli.
KUULUMIA KULTTUUREISTA
Aallon arkkitehtuuri ja muotoilu ovat vuosikymmenten aikana muodostuneet Suomen kulttuuriseksi käyntikortiksi, auttaen muovaamaan kansainvälisiä käsityksiä suomalaisesta muotoilusta, sanoi Yang Xinyi, Pekingin ulkomaisten kielten yliopiston suomen kielen tutkimuksen johtaja.
”Kiinassa monet ihmiset eivät ehkä tunne Aaltoa nimeltä, mutta he ovat todennäköisesti kohdanneet hänen vaikutuksensa,” Yang sanoi viitaten virtaviivaisiin lasiastioihin, kolmijalkaisiin jakkaroihin ja vaaleisiin sisustuksiin, joita kutsutaan yleisesti ”pohjoismaiseksi tyyliksi”.
Aallon perintö ulottuu kuitenkin näiden visuaalisten piirteiden ulkopuolelle. Savolaisen mukaan hän kohteli arkkitehtuuria, maisemaa, sisustusta ja huonekaluja yhtenäisenä kokonaisuutena, muotoiltuna sen ympärille, kuinka ihmiset elävät ja tuntevat.
Yang näkee myös yhtäläisyyksiä Aallon kunnioitukselle luontoa ja perinteisiä kiinalaisia ideoita luonnon seuraamisesta ja ihmiskunnan ja ympäristön harmonian tavoittelusta. Yangin mukaan nämä yhtäläisyydet osoittavat, kuinka eri maisemiin ja kulttuureihin perustuvat sivilisaatiot voivat saavuttaa yhteisen ymmärryksen siitä, kuinka ihmisten tulisi suhtautua ympäristöönsä.
”Aallon työ muistuttaa meitä siitä, että arkkitehtuurin tulee kunnioittaa maata, jonka päällä se on, ja vastata niissä oleviin ihmisiin,” hän sanoi. ”Kun se saa juuret omasta perinteestään, se voi saada elinvoiman, joka ulottuu paljon sen alkuperäisen sijainnin ulkopuolelle.”