Ultrahiihtäjä Teemu Virtasen maailmanennätys vahvistettiin.

Teemu Virtanen kotiladuillaan Lahdessa helmikuussa 2023. Kuva: Saara Mansikkamäki / HS
Ultrahiihtäjä Teemu Virtanen on maailmanennätyksen haltija, kertoo Maastohiihto.com -sivusto.
Hän saavutti ennätyksen hiihtämällä tasatyönnöllä Lahden hiihtostadionilla 24 tunnin aikana 475,88 kilometriä.
Erityistä tässä tapauksessa on, että ennätyksen virallistaminen kesti Guinness World Recordsilta jopa kaksi vuotta. Nyt ennätys on nähtävissä Guinness World Recordsin verkkosivustolla.
Virtanen hiihti ennätyksen maaliskuussa 2024. Maastohiihto.com kertoo, että ennätyksen vahvistusprosessia hidastivat paitsi tekniset haasteet myös viimeisten metrien tarkka tarkistaminen.
Virtanen ylitti aiemman, Hans Mäenpään nimissä olleen ennätyksen (472,007 kilometriä), kun aikaa oli jäljellä enää 13 minuuttia.
– Olin tietoinen siitä, että jos ennätys tulee, se tulee olemaan tiukkaa. Stressasin koko ajan, että kaiken pitää sujua täydellisesti, hän kertoi Ilta-Sanomille suorituksensa jälkeen.
Maaliskuussa 2023 syntyi myös toinen maailmanennätys, kun Susanna Ylinen hiihti naisten 24 tunnin hiihdon ennätyslukemiksi 388,78 kilometriä. Tätä ennätystä Guinness World Records ei ole vielä virallistanut.
Maastohiihto.comin mukaan Virtanen valmistautuu parhaillaan seuraavaan projektiinsa.
– Tämä ennätyksen virallistaminen on toivottavasti hyvä lähtökohta ja ponnahdus kohti seuraavia mielenkiintoisia haasteita. Ensi kesänä on tulossa yksi projekti, josta kerron lisää pian, Virtanen sanoi sivustolle.