Alisa Vainio voitti naisten SM-maratonin Jyväskylässä.
Kestävyysjuoksija Alisa Vainio tavoittelee alle 2.20 aikaa ja uutta Suomen ennätystä sunnuntain Berliinin maratonilla.
Vainio voitti elokuussa EM-kullan lähes 5 minuutin erolla ja juoksi SM-kultaa Jyväskylässä alle 2 viikkoa sitten.
Vainion helmikuussa Sevillassa juoksema Suomen ennätys on 2.20.39, ja Berliinin tasainen reitti on tunnetusti nopea.
Berliinin maraton on yksi 7 major-sarjan maratonista ja käynnistyy sunnuntaina Suomen aikaa kello 9.45.
Kestävyysjuoksun suomalaistähti Alisa Vainio valmistautuu sunnuntain huipputasoiselle Berliinin maratonille.
Elokuussa EM-kullan ylivoimaisesti voittanut Vainio, 28, lensi Saksan pääkaupunkiin keskiviikkona. Lappeenrantalainen juoksi edellisen maratoninsa alle kaksi viikkoa sitten Jyväskylässä, kun hän voitti SM-kultaa reippaalla harjoitusvauhdilla.
Vainiolta kysyttiin Berliinissä kärkijuoksijoiden lehdistötilaisuudessa, onko hän palautunut rupeamastaan.
– Luulisin, maratoonari vastasi.
– Luotan vain kehooni ja siihen, että palaudun nopeasti, jos teen kaiken oikein. Se on ikään kuin supervoimani, hän jatkoi ilmeenkään värähtämättä.

Alisa Vainio ehti kilpailla EM-kisojen jälkeen myös Ruotsi-ottelussa. Hän vei naisten 10 000 metrin voiton Helsingissä ylivoimaisesti. Kuva: Jussi Eskola
Vainion lähes viiden minuutin erolla voittama EM-maraton juostiin poikkeuksellisen vuoristoratamaisella reitillä. Berliinissä nousumetrejä on 73, Englannissa niitä oli huimat 670 metriä.
EM-kultasuoritus kiinnosti vielä Berliinissäkin.
– Se oli hullua, koska olin peloissani reitistä. Se meni kuitenkin hyvin, pystyn mielestäni juoksemaan sekä mäkisiä että tasaisia reittejä.
Tällä kertaa Vainio ei siis erikseen joutunut harjoittelemaan kotikaupungissaan Alisan sillaksikin nimetyllä Luukkaansalmen sillalla.
Berliinissä reitti on tasaisuutensa lisäksi tunnetusti nopea. Vainio odottaa sunnuntaina itseltään huippusuoritusta.
– Toivon, että juoksisin uuden ennätykseni, SE-nainen linjasi.
Vainion helmikuussa Sevillassa juoksema Suomen ennätys on 2.20.39.
Se saattaa mennä murskaksi isolla erolla. Vainio ei vielä osannut arvioida, millaisella ajalla hän voisi parhaimmillaan saapua maaliin.
– En ole ihan varma, mutta toivottavasti alle 2.20:n.
Vainio juoksi Berliinissä viimeksi kaksi vuotta sitten ja sijoittui 14:nneksi silloisella ennätyksellään 2.25.36.
Berliinin maraton käynnistyy sunnuntaina Suomen aikaa kello 9.45.
Kovatasoinen kilpailu on yksi seitsemästä major-sarjan maratonista.