Joona Räsänen muistuttaa Antti Rinnettä velkajarrupäätöksestä

Sdp:n talousvastaava ja kansanedustaja Joona Räsänen muistuttaa eduskuntaan palaavaa Antti Rinnettä puoluekokouksen linjasta.
Rinne arvioi Ilta-Sanomien haastattelussa, että velkajarru, johon Sdp on sitoutunut, ja ensi vaalikaudelle arvioitu 8–11 miljardin euron sopeutustarve rapauttavat hyvinvointivaltion keskeisiä osia.
Räsänen ei vedä asiasta yhtä suoraa johtopäätöstä.
– Taloudellinen perintö, jonka tämä (Orpon) hallitus tulee jättämään, on todella murheellinen ja iso urakka on edessä. Mutta ehkä ihan näin suoria johtopäätöksiä en vetäisi, että se tarkoittaa väistämättä tätä asiaa, Räsänen sanoo IS:lle.
Hänen mukaansa ratkaisevaa on, millä keinoilla julkista taloutta vahvistetaan.
– Enemmänhän kysymys on siitä, minkälaiset keinot valitaan. Ja varmasti on selvää, että Sdp:n keinot ovat toisenlaiset kuin vaikkapa nykyisillä päähallituspuolueilla, kokoomuksella tai perussuomalaisilla.
Rinne sanoi IS:n haastattelussa, että Sdp:n lähteminen velkajarruun tuottaa hankaluuksia.
Räsänen muistuttaa Rinnettä puoluekokouksen päätöksistä.
– Minusta on oikein hienoa, että Antti palaa, ja hän on varmasti vahvistus meidän ryhmälle. Voisin ajatella niin, että varmasti entisenä puolueen puheenjohtajana hän kuitenkin haluaa kunnioittaa esimerkiksi puoluekokouksen päätöksiä ja siellä valittua linjaa.
Sdp:n puoluekokous päätti keväällä, että puolue sitoutuu parlamentaariseen velkajarruun. Kokous hylkäsi esitykset, joiden mukaan Sdp:n olisi pitänyt ajaa sopimukseen muutoksia.
Rinne nosti IS:n haastattelussa esiin Sdp:n vuoden 2023 ohjelmatyön yhteydessä tehdyt laskelmat vaihtoehtona sopeutuksille.
FCG Finnish Consulting Groupin tekemissä laskelmissa arvioitiin skenaariota, jossa kaikkien suomalaisten sairastavuus saataisiin yhtä alhaiseksi kuin hyvätuloisimmalla viidenneksellä. Tällöin julkinen talous voisi laskelmien mukaan vahvistua jopa noin 10,5 miljardilla eurolla.
Räsänen pitää aikoinaan tehtyä selvitystä ansiokkaana.
– Se kertoo hyvin sen, että mikäli me pystyisimme kansanterveydessä vaikuttamaan ihmisten käyttäytymiseen ja sitä kautta esimerkiksi terveyttä parantamaan, niin sillä olisi todella iso merkitys.
Räsänen kuitenkin huomauttaa, ettei vaikutuksia saada nopeasti.
– Niin kuin siinä selvityksessäkin todetaan, niin sehän ei ihan kädenkäänteessä tule. Mutta varmasti seuraavalla vaalikaudella täytyy myös miettiä toimenpiteitä, miten pystyttäisiin näitäkin asioita edistämään.
Räsänen ei pidä kansanterveyden paranemista ratkaisuna ensi vaalikauden sopeutustarpeeseen.
– Tuskin se nyt ihan yksistään riittää, mutta on minusta oikein hyvä, että tällaisia konkreettisia esityksiä eri puolilta tulee. Niitä tietenkin kaivattaisiin vähän enemmän kuin vähemmän.
Räsänen on Rinteen kummipoika.
Räsänen kommentoi viime lokakuussa Helsingin Sanomille asemaansa Rinteen kummipoikana.
– Puolustaudun tässä asiassa aina sillä, että harvapa sitä kummejaan itse valitsee. Meillä on Antin kanssa varmaan nykyisin joissain asioissa vähän erilaisiakin ajatuksia, mutta se sallittakoon, Räsänen sanoi HS:lle.
Rinne arvosteli tuolloin Facebookissa Sdp:n nykylinjaa ”porvareitten kurjistamispolitiikan hienosäätämiseksi”.
– Minä ja kummipoikani emme ajattele näistä asioista samalla tavalla. Ehkä liian vähän on tullut asioista keskusteltua, Rinne totesi tuolloin.