Kommentti: Alisa Vainio on poikkeusyksilö, mutta ei yli-ihminen

Kommentti: Alisa Vainio on poikkeusyksilö, mutta ei yli-ihminen 1

Olisiko Alisa Vainion kannattanut jättää Jyväskylän SM-maraton väliin? Kuva: Riku Luomaa

Berliini

Juha Kanerva kommentoi Alisa Vainion keskeyttämistä Berliinin maratonilla ja arvioi, että tiheä kilpailutahti on käynyt liian raskaaksi.

Vainio on juossut kahdeksan maratonia reilun vuoden sisään, ja Berliinissä pakaran jumiutuminen pakotti hänet keskeyttämään jo kymmenen kilometrin kohdalla.

Vaikka Vainio on valmentajansa mukaan fysiologisesti poikkeusyksilö, Berliinin kokemus osoitti, että rajat tulevat jossain vastaan.

Kanervan mukaan Vainion kannattaisi kilpailla päämatkallaan harvemmin ja sitoutua yksittäisiin pääkisoihin huolellisemmin.

Kun Alisa Vainio, 28, kisasi keväällä Pariisissa, hän oli kirjoittanut käteensä tavoittelemansa väliajat. Berliinissä tavoitteena oli ratamestarin ihanneaika 2.19 ja osia, joka olisi tiennyt Suomen ennätystä. Tällä kertaa väliaikojen tuijotteluun ei juuri ollut tarvetta, kun matkanteko tyssäsi jo kymmenen kilometrin tienoilla.

Syyksi Vainio kertoi pakaran jumiutumisen kahden kilometrin juoksun jälkeen. Sen jälkeen lappeenrantalainen yritti sinnitellä eteenpäin, mutta homma ei toiminut.

Syitä suomalaisen juoksusankarin keskeyttämiseen on ehditty jo pohtia usealla taholla. Suosituin analyysi liittyy Vainion tiheään kilpailutahtiin ja nimenomaan lukuisten täyspitkien maratonien juoksemiseen viime ja tänä vuonna. Niitä onkin kertynyt, sillä Berliinin kisa oli Vainion kahdeksas maraton reilun vuoden sisään.

Nyt on helppo sanoa, että siinä on ollut todennäköisesti yksi liikaa. Oliko se Berliini, joka tuli ohjelmaan lyhyellä varoitusajalla, vai oliko se kaksi viikkoa sitten juostu Jyväskylän SM-kilpailu, jonka Vainio juoksi ”lenkkivauhtia” aikaan 2.27.46?

Kommentti: Alisa Vainio on poikkeusyksilö, mutta ei yli-ihminen 3

Alisa Vainion juoksu jäi kesken Berliinissä. Kuva: Stefan Mayer / imago sport

Vainion valmentaja Jarmo Viskari on korostanut, kuinka Vainio on fysiologisesti poikkeusyksilö. Koutsin mukaan Vainio kestää harjoituksissa hämmästyttävän määrän rasitusta ja saa sille korkean vasteen. Tämä on sitten heijastunut viime aikoina merkittävinä ennätysparannuksina.

Berliinin kokemuksen perusteella raja tulee jossain vastaan.

Vanhempi väki muistaa saarnaaja Niilo Yli-Vainion, jonka hurmoksellisissa puhetilaisuuksissa ihmisiä lakosi maahan. Alisa on hurmannut kansaa upeilla juoksuillaan, mutta hän ei ole Yli-Vainio, joka pystyisi kaatamaan mahdottomia esteitä.

Naismaratoonarien joukossa yli-ihmisenä voidaan pitää kenialaista ME-naista Ruth Chepngetichiä, jonka ennätysaika 2.09.56 on hämmästyttävä tulos. Toki sen saavuttamiseen tarvittiin ilmeisesti muutakin kuin maissipuuroa, koska Chepngetich lusii parhaillaan pitkää dopingtuomiota.

Kenialaisen ME-tulos kesti myös Tigst Assefan hyökkäyksen Berliinin kaduilla. Etiopialainen oli pitkään ennätysvauhdissa, mutta parin viime kilometrin aikana tulleet jalkaongelmat romuttivat haaveen Assefan tultua maaliin ajassa 2.11.04.

Kommentti: Alisa Vainio on poikkeusyksilö, mutta ei yli-ihminen 5

Tigst Assefa voitti, vaikka kärsi jalkaongelmista. Kuva: FILIP SINGER

Vainio nousi Euroopan mestaruudellaan sellaiseen asemaan, että hän saa paikan myös maailman ykköskategorian kisoihin Assefan kaltaisten supertähtien seuraan.

Major-sarjan maratonien järjestäjät kiinnittävät hohdokkaat juoksijanimet jo hyvissä ajoin ja maksavat näille sitoutumisestaan kelpo korvauksen.

Vastaavasti sitoutuvat harjoittelemaan valitsemaansa pääkisaa varten kuukausikaupalla. Tämä palvelee myös kisajärjestäjien ja urheilijoiden managerien bisneslogiikkaa. Ja siihen urheilijan on usein tyydyttävä.

Trending now

  • nepal - Pysy ajan tasalla Nepalin tuoreimmista uutisista ja ajankohtaisista tapahtumista. Lue...