Alle kolmenvuotiaiden huostaanotot ovat kasvaneet.

Alle kolmenvuotiaiden huostaanotot ovat kasvaneet. 1

Vastaava ohjaaja Anneli Simonen sekä huostaan otettu vauva Onnelan lastenkodissa Oulussa vuonna 2006. Kuva: Harri Nurminen

Huostaan otettujen ja avohuollossa olevien alle 3-vuotiaiden lasten määrä kasvoi noin kymmenen prosenttia edellisvuonna.

Myös alle 3-vuotiaiden kiireelliset sijoitukset ja lastensuojeluilmoitukset lisääntyivät jonkin verran.

Lue lisää: Juho, 20, on lastensuojelun onnistumistarina

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan huostassa oli yhteensä 292 alle 3-vuotiasta lasta viime vuonna.

Yhteensä kodin ulkopuolelle oli sijoitettu viime vuonna 17 100 lasta. Heistä huostaan oli otettu 11 500 lasta ja kiireellisesti sijoitettu 4 800 lasta. Määrät ovat suurin piirtein samalla tasolla kuin aiempina vuosina.

– Sijoitusten määrän pysyminen vakaana ei yksinään kerro tilanteen heikkenemisestä tai parantumisesta. Se voi viitata vakiintumiseen tai myös siihen, että lapsen sijoittamista kodin ulkopuolelle tarkastellaan entistä kriittisemmin, THL:n kehittämispäällikkö Johanna Hedman toteaa tiedotteessa.

– Tärkeää on, että lapsiperheet saavat tarvitsemaansa tukea. Pienten lasten osalta kasvu näkyi kaikissa lastensuojelun tarkasteluissa. Tämä on huomionarvoista ja voi viitata lapsiperheiden lisääntyneeseen kuormitukseen tai siihen, että puuttuvat tilanteisiin entistä päättäväisemmin, Hedman kuvaa.

Alueelliset erot huostaanotoissa ja kiireellisissä sijoituksissa ovat kuitenkin merkittäviä.

Lastensuojeluilmoitusten kokonaismäärä kasvoi seitsemän prosenttia. Määrä nousi 246 000:een, vaikka ilmoitusten kohteena olevien lasten määrä kasvoi vain hieman.

– Kun ilmoitusten määrä kasvaa mutta lasten määrä ei, se viittaa ilmoitusten kasaantumiseen samoille lapsille, THL:n johtava asiantuntija Martta Forsell toteaa.

Lapsiperhepalveluiden piirissä oli THL:n arvion mukaan noin 150 000 lasta eli lähes joka seitsemäs kaikista lapsista.