Helsingin koulut eivät ole kiinnostuneita koraanikoulujen opetussisällöistä oppilailleen.

Kuva: Anton Kunnas / HS, Lassi Rinne

Huhtikuun alussa Ilta-Sanomiin otti yhteyttä huolestunut helsinkiläinen pariskunta. He kertoivat, että heidän lapsensa oli osallistunut ”uskonnon opetukseen liittyvään kurssiin”, jota vetää helsinkiläinen koraanikoulu.

Vanhemmat kertoivat, että heidän 12-vuotias poikansa oli jäänyt koraanikoulusta pois, koska hän oli värjännyt hiuksensa keltaisiksi. Koraanikoulu kieltäytyi antamasta pojalle todistusta, jolla hän voisi korvata uskonnonopintonsa omassa koulussaan.

Vaikutti siltä, että somalitaustaisten henkilöiden ylläpitämän koraanikoulun ja Pohjois-Afrikasta tulleiden vanhempien tulkinnat islamista olivat ajautuneet ristiriitaan. Tällaiset konfliktit eivät ole yllättäviä, sillä laajalle levinnyttä maailmanuskontoa tulkitaan monin eri tavoin.

Itselleni kiinnostavampi oli tieto siitä, että koulun uskonnon opetusta saattoi korvata koraanikoulussa. Olin kuvitellut, että kaikki helsinkiläiset muslimilapset opiskelevat islamia koulun islamin tunneilla.

Nopeasti selvisi, että Opetushallituksen ohje todella mahdollistaa opetussuunnitelman mukaisen katsomusaineen opintojen korvaamisen oman uskonnollisen yhteisön järjestämällä opetuksella.

Opetushallituksen ohjeen mukaan oikeus tähän poikkeukseen on vain niillä oppilailla, joiden oman uskonnon opetusta opetuksen järjestäjä, eli käytännössä oppilaan kotikunta, ei tarjoa.

Näytti siltä, että käytäntö oli ohjeen kanssa ristiriidassa. Islamin opetusta tarjoavat kaikki pääkaupunkiseudun kaupungit, joten koraanikoulun ei pitäisi olla vaihtoehto.

Kun aloin selvittää, mitkä toimijat koulun ulkopuolista uskonnonopetusta pääkaupunkiseudulla järjestävät, törmäsin ongelmiin. Niin Helsinki, Vantaa kuin Espoo ilmoittivat, että heillä ei ole koottua tietoa asiasta.

Se kuulosti erikoiselta. Eivätkö kaupungit todella tiedä, missä niiden koulujen oppilaat opiskelevat uskontoa?

Useiden tietopyyntöjen jälkeen Vantaa antoi osittaisen listan pyydetyistä opetuksen antajista. Vahvimmin edustettuina olivat moskeijat ja islamilaiset yhdyskunnat. Pieni määrä oppilaita oli myös mormonien ja Jehovan todistajien järjestämässä opetuksessa.

Espoo vastasi pitkän odottelun jälkeen. Helsinki lupasi selvittää asiaa kevään aikana.

Myyrmäen moskeijassa Vantaalla on tähän asti tarjottu koulun uskonnonopinnot korvaavaa opetusta. Kuva: Anton Kunnas / HS

Kun soitin Helsingin perusopetusjohtajalle Ville Raatikaiselle, hän ei ollut halukas keskustelemaan asiasta. Hän kehotti minua kysymään suoraan koulujen rehtoreilta.

Soittokierroksesta tuli erikoinen. Monet rehtorit suorastaan järkyttyivät kysymyksestä. Joillakin iski yllättäen palaveri päälle, kun he kuulivat asiasta. Eräs riensi kollegansa luokse ja toisteli tämän todistaessa, että ei missään nimessä halua kommentoida asiaa eikä nimeään lehteen tässä yhteydessä.

Onneksi muutama ystävällinen rehtori selvitti minulle, millainen käytäntö Helsingissä on: jos huoltajat haluavat lapsensa opiskelevan uskontoa koulun ulkopuolella, ilmoitus riittää. Kukaan ei muistanut koskaan evänneensä pyyntöä.

Helsingin kaupungin perusopetuksen asiantuntija kertoi toista. Hänen mukaansa rehtoreille oli muutama vuosi sitten kerrottu, että muslimitaustaisten oppilaiden ei pitäisi opiskella uskontoa koulun ulkopuolella, koska koulutkin tarjoavat islamin opetusta. Vain yksi haastattelemistani rehtoreista muisti tällaisen ohjeen kuulleensa.

Lopulta tiedusteluni johtivat siihen, että Helsingin kaupunki muistutti infotilaisuudessa rehtoreita Opetushallituksen ohjeista.

Vantaa oli päättänyt ottaa tiukemman linjan ensi lukukaudesta lähtien jo ennen yhteydenottojani.

Mitä merkitystä on sillä, missä lapset uskontoa opiskelevat?

Suomessa koulujen uskonnonopetus on tunnustuksetonta. Yhdeltäkään oppilaalta ei voi edellyttää uskonnon harjoittamista. Katsomusaineiden opetussuunnitelma edellyttää monipuolista tutustumista eri uskontojen maailmaan.

Mikäli näistä arvoista halutaan todella pitää kiinni, ei voi olla niin, että osaa oppilaista opetussuunnitelma ei koske. Näin on kuitenkin niiden lasten kohdalla, jotka korvaavat koulun uskonnonopetuksen oman uskonnollisen yhteisön opetuksella. Opetuksen sisältöä ei valvo kukaan.

Koska Suomessa on lukematon määrä uskontoja, on selvää että kunnat eivät pysty järjestämään kaikkien pienten uskontojen opetusta. Näissä tapauksissa poikkeusjärjestelyille voi nähdä perusteen.

Sitä on mahdoton ymmärtää, miksi Vantaan tai Helsingin kaltaisissa suurissa kaupungeissa on annettu kymmenille ellei sadoille muslimeille oikeus korvata koulun islamin tunnit koulun ulkopuolella.

Kukaan ei tietenkään estä perheitä opettamasta lapsilleen vapaa-ajalla sellaisia uskonnontulkintoja kuin he itse haluavat. Olisi kuitenkin erittäin tärkeää, että mahdollisimman moni Suomessa kasvava lapsi saa koulun katsomusaineen kautta tietoa erilaisten uskontojen ja tulkintojen kirjosta.

Oman uskonnollisen yhdyskunnan järjestämää opetusta ei sido vaatimus tunnustuksettomuudesta. Kuva: Lassi Rinne

Uskonto on herkkä ja vaikea aihe. Tämä näkyy erityisesti Helsingin suhtautumisessa koko kysymykseen. Juttuprojektin eri vaiheissa minulle tuli sellainen vaikutelma, että suurin osa helsinkiläisistä viranomaisista ja rehtoreista vältteli vaikeiden päätösten tekemistä.

Ennen Ilta-Sanomien tietopyyntöjä kukaan Helsingissä ei ollut edes katsonut tarpeelliseksi selvittää, missä kaikkialla lapset opiskelivat uskontoa. Rehtorit eivät halunneet kyseenalaistaa vanhempien tahtoa, eikä kukaan halunnut tietää mitään korvaavien opintojen sisällöstä eikä varsinkaan ottaa siitä vastuuta.

Koulut keräsivät lukuvuoden lopussa todistukset uskonnonopintojen suorittamisesta ja merkitsevät sen todistukseen. Siinä kaikki.

Nyt Vantaa lupaa tiukentaa linjaansa niin, että muslimitaustaiset oppilaat eivät enää saa korvata uskonnonopintojaan koraanikouluilla. Helsinki muistutti rehtoreitaan jälleen Opetushallituksen ohjeista. Nämä ovat hyviä askeleita, jotka estävät osaltaan suomalaisen yhteiskunnan eriytymistä.

Seuraava askel olisi yhteiseen katsomusaineeseen siirtyminen. Sitä kannattaa myös valtaosa katsomusaineiden opettajista.