Mitä sanoa, kun ei ole enää mitään sanottavaa?
Riikka Purra: ”Yleisradio esittelee ylpeänä leikkuripropagandaa. (…) Vastuullinen media puolestaan yleensä tuo esiin tosiasiat.”
Aiheeseen liittyvät julkaisut
Sebastian Tynkkynen: ”Taaskin Yle tukee vihreitä. (…) Lakkautetaan verorahoitteinen Yle.”
Jani Mäkelä: ”Valtiollinen tiedotustoimisto, joka toimii veronmaksajien varoilla ja on estänyt myös kansanedustajia kommentoimasta uutisiaan sosiaalisessa mediassa, käyttää veronmaksajien mediatilaa suomalaisten yritysten maalittamiseen ja aktivistien hyökkäysten tilaamiseen.”
Jani, Riikka, veljeni Sebastian! Mistä te keskustellette aamuisin kahvipöydässä tai iltaisin viinapullon äärellä?
Tunteistanne? Yleisradiota koskevista tunteistanne?
Onko teitä uuvuttavaa? Onko läheisiänne uuvuttavaa?
Käykö läheisenne terapeutilla valittamassa, että tuntuu kuin he eivät enää näkisi minua, vaan jonkin Ylen, josta he puhuvat jatkuvasti kuin sillä ei olisi muuta mielessä?
Edelliset perussuomalaisten Yle-kriittiset kommentit on kirjoitettu molempien sormien avulla viikon sisällä viestipalvelu X:ään.
Tuhansien Yle-vihamielisten lausuntojensa jälkeen perussuomalaiset ilmeisesti pelkäävät edelleen, että joku on voinut unohtaa heidän näkemyksensä Yleisradiosta, mutta onneksi tässä se taas tuli: Yle on vihervasemmistolaista prop… jne.
Hallituspuolue perussuomalaisten on hyödyllistä jatkaa kertomusta, jossa se ei ole koskaan ollut hallituspuolue, vaan edelleen syrjäytetty, vaiennettu pienten ihmisten puolue, jota jopa koko kansan Yleisradio vihaa, mistä seuraa, että Yleisradio vihaa kansaa, joten Yle olisi lakkautettava.
Faktoilla ei ole niin väliä, kun esittelee käsiinsä värikynällä suttaamiaan haavoja. Erkki Tuomioja oli laskeskellut Facebookissa, että 2025 marraskuusta 2026 huhtikuuhun Ylen Ykkösaamun vieraat sekä asiantuntijat edustivat vain kokoomusta tai perussuomalaisia, mutta Erkki selkeästi vihaakin sitä, että viattomille uhreille annetaan ääni edes yhdessä ohjelmassa.
On toki nostalgisella tavalla liikuttavaa, että poliittiseen eliittiin kuuluu edelleen vanhan, kadonneen kansan edustajia, jotka tuulisissa tuvissaan kyttäävät lineaarisia tv-lähetyksiä etsimässä niistä virheitä.
Valitettavasti nostalgia loppuu siihen. Kun ennen vanhaan Yle-kritiikkiä esitettiin viskaamalla vasara tai vaimo tv-ruutuun, nyt se tapahtuu – perussuomalaisten omaa terminologiaa käyttäen – vihervasemmistolaisesti: uhriutuen ja sormen osoittaessa tv-kanavan sijasta katsojan omaa petettyä ilmettä.
Ennen vanhaan Yle-kritiikkiä esitettiin viskaamalla vasara tai vaimo tv-ruutuun.
Ja eikö käy jo itsekunnioituksen ja mielenterveyden kannalta raskaaksi etsiä kaikkialta sitä samaa vihollista, vihervasemmistolaista propagandaa? Miksi supistaa Yle vain kohteeksi niille samoille ulkoa opetelluille, väsyneille asenteille, kun Ylessä on niin paljon muutakin?
Ylessä on kaikkea tätä:
1. Halvaantuminen ennen jokaisia lähestyviä eduskuntavaaleja, kun täytyy valmistautua siihen, minkä tason jästipäitä omine fetisseineen ja agendoineen istuu seuraavassa hallintoneuvostossa.
2. Pelokkuus oman menetetyn relevanssin vieläkin näkyvämmästä menetyksestä, joten eiköhän tilata tv-sarja Nepot, jossa olisi hämärästi tunnettujen ihmisten sijasta – ”kelatkaa!” – hämärästi tunnettujen ihmisten lapsia, eikö ole kiva twisti, onhan.
3. Laiskuus, jossa kokoonnutaan miettimään uusia tv-konsepteja, ja sen jälkeen, kun on ollut jonkun vuoro ehdottaa juontajaksi Sointu Borgia, viikon tulevaisuusvisioinnit onkin taas suoritettu.
4. Itsepetos omasta asemasta sivistyksen ja kulttuurin viimeisinä puolustajina, kun Ylen kulttuuriohjelmissa joko liikututaan omista kulttuuria koskevista tunteista tai jutellaan mukavia Met-gaalan vaatteista.
5. Organisaation jokaiseen osaan levinnyt rohkeuden puute, koska on juututtu parinkymmenen vuoden taakse eikä vieläkään pystytä käsittelemään sitä, että on jokin sellainen kuin some, ja tuolla somella on tapana joko kiehua, tyrmistyä tai olla sekaisin syistä, joihin ei kannattaisi Ylen kokoisen toimijan suhtautua yhtään mitenkään.
