Aurinkorasva on tärkeä varuste kesän aktiviteetteihin. IS on testannut erilaisia rasvoja.
Lue tiivistelmä
Viikonlopun merkittävät kesätapahtumat eri puolilla Suomea näyttävät välttyvän rankkasateilta, mutta täysin kuivaa säätä ei meteorologi voi taata.
Ilmatieteen laitoksen meteorologi Oskari Rockas kertoo, että perjantai ja lauantai näyttävät pääasiassa poutaisilta, mutta sunnuntaina sateen mahdollisuus kasvaa etelästä saapuvan matalapaineen vuoksi.
Viikonlopun aikana järjestetään muun muassa Jukolan viesti Kotkassa, Helsinki City Festival, Kesärauha Turussa sekä useita muita festivaaleja eri puolilla maata.
Suurin ukkosriski keskittyy perjantai-iltapäivään Itä-Suomeen.
Näytä lisää
Festarikansa, suunnistajat ja mahdollisesti Sodankylässä elokuvista nauttivat voivat olla rauhallisin mielin. Meteorologin mukaan rankkasateet tai myrskyt eivät uhkaa vilkasta kesätapahtumien viikkoa.
Sateita on kuitenkin liikkeellä eri puolilla maata, ja erityisesti sunnuntai voi tuoda yllätyksiä mukanaan.
Olemme koonneet, minkälaisten sääolosuhteiden varassa suuria suomalaisia kesätapahtumia tällä viikolla vietetään.
Helsinki
Helsinki City Festival, 12.–14.6.

Helsinki City Festival on nuori tapahtuma, joka pidetään Helsingin jäähallin ympäristössä. Kuva: Jussi Helttunen

Pääkaupunkiseudulla alkaa perjantaina Helsinki City Festival. Kolmipäiväisillä festivaaleilla esiintyy joukko kotimaisia ja kansainvälisiä artisteja, jotka esittävät musiikkiaan ulkoilmalavoilla Helsingin jäähallin läheisyydessä.
Festarikansan onneksi suurimmat sateet osuvat ennusteen mukaan torstain ja perjantain väliseen yöhön, kertoo Ilmatieteen laitoksen meteorologi Oskari Rockas.
– Perjantai näyttää tällä hetkellä melko poutaiselta, vaikka lämpötila jää noin 15 asteeseen. Lauantai näyttää jopa varsin mukavalta, lämpötila voi nousta lähelle 20 astetta, Rockas toteaa.

Näyttävä sambakulkue kulkee lauantaina Helsingin keskustan kaduilla. Kuva: Lassi Rinne
Helsinki Samba Carnaval, 8.–14.6.
Helsingin viikonloppuun mahtuu myös muuta kansanjuhlaa. Helsinki Samba Carnaval huipentuu lauantaina järjestettävään värikkääseen pääkulkueeseen, joka kerää vuosittain runsaasti katsojia keskustan kaduille seuraamaan sambakulkueen kulkua.
– Lauantai näyttää tällä hetkellä poutaiselta. Pientä sade- tai kuuroriskiä toki on, mutta ennuste on enemmän poutaisen kuin sateisen sään puolella.
Sunnuntaina sateen mahdollisuus kasvaa.
Turku
Kesärauha, 12.–14.6.

Kesärauhan festivaalialue sijaitsee Linnanpuistossa, aivan Turun sataman läheisyydessä. Kuva: EMILIA ANUNDI / HS

Turkulaisfestivaali Kesärauha kärsi viime kesänä voimakkaista puuskatuulista. Se joutui siirtämään festarilauantaina porttien avaamista yli neljä tuntia turvatakseen festarikansaa.
Tällä kertaa Turun sääennuste näyttää suotuisammalta.
– Perjantai-iltapäivä ja -ilta näyttävät varsin poutaisilta. Lauantaina on korkeintaan pieni kuuroriski.
Toisaalta sunnuntai-iltana sateen mahdollisuus kasvaa.
– Etelästä lähestyvän matalapaineen tarkka ajoitus on kuitenkin vielä epävarma.
Kotka
Jukola-Kotka, 13.–14.6.

Lauantaina alkavaan Jukola-Kotkaan odotetaan jopa 40 000 osallistujaa, joista noin puolet on kilpailijoita. Kuva: Anton Kunnas / HS

Tuhannet suunnistajat näyttävät selviävän Jukolan ja Venlojen viestistä kuivin jaloin.
Noin vuorokauden mittainen urheilutapahtuma järjestetään Kymin lentokenttäalueella.
Jukolan viestissä joukkue suunnistaa