Kuva: Eriika Ahopelto / Aamulehti
Miksi suomalainen rocktähti pukeutuu lavalle samalla tavalla kuin remonttimies rautakauppaan?
Aiheeseen liittyvät julkaisut
Ei glitteriä vaan tuttu t-paita ja farkut tai kuorihousut. Samat kuin viime keikalla tai sitä edellisellä. Yleisö ei odota muuta. Se on juuri niin kuin pitääkin.
Pari viikkoa sitten rockyhtye Eppu Normaali soitti jäähyväiskeikallaan Tampereen Ratinan lavalla vaatimattomassa lookissa, farkut ja t-paita päällä. Laulaja Martti Syrjällä näytti olevan jalassa harmaat kuorihousut. En voi mitään sille, että minua vähän hymyilytti.
Viesti oli: kun musiikki on hyvää, se riittää. Ei tarvitse pukeutua rooliin. Ei tarvita naamiota eikä Kiss-yhtyeen teatraalisuutta. Miksi olla androgyyni avaruusolento-rock-tähti David Bowien tapaan, kun aitous riittää.
Suunnilleen samoihin aikoihin, kun Bowie loi 1970-luvulla Ziggy Stardustin, Juice Leskinen veti farkut jalkaan ja lauloi Einarin polkupyörästä.
Suomalaiset ovat kansa, jolle koreilu on vierasta. Vaatimattomuus ei ole heikkoutta vaan osoittaa luonnetta.
Eppujen jäähyväiskonsertin asuissa oli jotakin hyvin suomalaista, rehellistä ja vähäeleistä. (Samalla se kertoi siitä, että suomalaisen miehisen rock- ja iskelmäkulttuurin juuret ovat työväenluokkaisessa vaatimattomuudessa.)
Ei tarvitse esittää.
Eppu Normaalin ei ole koskaan tarvinnut selittää ulkonäköään.
Kuva: Eriika Ahopelto / Aamulehti
Vain elämää -ohjelman pressitilaisuudessa näki, että nuoremmat miessukupolvet satsaavat nykyään pukeutumiseensa toden teolla.
Tunsin helpotusta. Nyt on miesten vuoro.
Historiallisesti miesartistin uskottavuus on rakentunut musiikin varaan, ulkonäkö on ollut sivuseikka. Naisartistin on pitänyt olla sekä lahjakas laulaja että ilo silmälle.
Mietin, miksi miesten ei ole tarvinnut esittää, mutta naisten on pitänyt.
Miesten ulkonäköä harvemmin arvostellaan, mutta jos nainen ei ole huoliteltu, ajatellaan, ettei hän panosta itseensä. Eppu Normaalin ei ole koskaan tarvinnut selittää ulkonäköään, mutta naisartistien vaatteet, kilot ja rintavaot ovat nousseet puheenaiheiksi.
Jäin miettimään, pääsevätkö naiset pian samaan neutraaliin tilaan kuin miesartistit, jossa voi vain laulaa kymmenien tuhansien ihmisten edessä lavalla ja antaa musiikin puhua?
Toivon vielä joskus näkeväni, että naisartisti astuu isolle estradille tukka pörrössä, ilman meikkiä, pukeutuneena vaatimattomaan t-paitaan ja harmaisiin kuorihousuihin, ja yleisö ajattelee vain: mahtavaa musiikkia. Kukaan ei kyttää asun vaihdoksia eikä kommentoi kiloja.
Silloin tasa-arvo on saapunut myös Suomi-rockin lavoille.
