Kova totuus suomalaisten lääkkeiden saatavuudesta

Lääkkeitä ei ole saatavilla Suomessa samalla tavalla kuin Ruotsissa. Kuva: Paula Kaskimaa / IS
Suomalaisten käyttöön päätyy vain 44 prosenttia uusista lääkkeistä, kertoo Lääketeollisuus ry.
Sen mukaan tilanne on heikentynyt entisestään. Euroopan vertailussa Suomi on sijalla 19.
Euroopan tutkivan lääketeollisuuden järjestön EFPIA:n tuore Patients WAIT -selvitys tuo esiin huolestuttavan kuvan suomalaisten potilaiden lääkevalikoiman tilanteesta.
Vuosina 2021–2024 Euroopassa hyväksytyistä 168 uudesta lääkkeestä suomalaisille on saatavilla vain 74, mikä on alle puolet. Edellisessä selvityksessä vastaava luku oli vielä 50 prosenttia.
Moniin muihin Euroopan maihin verrattuna tilanne on heikko, Lääketeollisuus ry:n tiedotteessa todetaan. Saksassa uusista lääkkeistä on käytössä 93 prosenttia, Itävallassa 85 prosenttia.
Patients WAIT -selvityksen mukaan Pohjoismaiden vertailussa Suomi jää selvästi jälkeen esimerkiksi länsinaapuristaan. Ruotsissa uusista lääkkeistä on saatavilla 49 prosenttia, Tanskassa 55 prosenttia. Suomi jää molempien taakse.
Vaikka lääke saa myyntiluvan Euroopan lääkevirastolta, suomalainen potilas joutuu odottamaan sen käyttöönottoa keskimäärin 448 päivää eli lähes puolitoista vuotta.
Esimerkiksi tanskalainen potilas odottaa uuden lääkkeen käyttöönottoa keskimäärin 268 päivää eli vajaat yhdeksän kuukautta.
Lääketeollisuus ry:n toimitusjohtaja Anne-Mari Virolainen vaatii tilanteeseen nopeita ratkaisuja.
– Kansainvälinen kilpailutilanne haastaa pienen lääkemarkkinamme ennennäkemättömällä tavalla. Nyt tarvitaan julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyössä ratkaisuja turvaamaan suomalaisille nykyaikainen lääkevalikoima, Virolainen sanoo tiedotteessa.
Virolainen yhdistää tilanteen myös laajempaan huoleen suomalaisten hoitotuloksista, jotka ovat jo ennestään jääneet jälkeen muista Pohjoismaista.
– Kun tarkastellaan, kuinka vähän ja millaisella viiveellä uusia lääkkeitä otetaan käyttöön, ei meidän pitäisi yllättyä tästä tilanteesta.
Lääketeollisuus ry esittää lääkkeiden arviointi- ja käyttöönottokanavien yhdistämistä sekä niin sanotun ehdollisen korvattavuuden laajentamista keinoina nopeuttaa uusien hoitojen saantia potilaille.