Lapista löytyi suurin kultahippu vuosikausiin.

Tällä tavoin voit välttää kultaan ja torikauppoihin liittyvät huijaukset. Video: Antti Hämäläinen

Inarista on löytynyt 48,2 grammaa painava kultahippu, raportoi Lapin Kansa. Hippu löytyi Ivalojokeen laskevasta Palsinojasta.

Asiasta tiedottaa Lapin kullankaivajain liitto Facebook-julkaisussaan. Nyt löytynyttä hippua suurempi hippu löydettiin liiton mukaan edellisen kerran vuonna 2022.

Löydön tekivät liiton mukaan Karstulasta kotoisin olevat Siru Leppänen, Kirsi Ahola ja Antti Leppänen.

Hippu sai puolikuuta muistuttavan muotonsa vuoksi nimen Luna. Latinankielinen sana tarkoittaa kuuta.

Lapin kullankaivajain liiton puheenjohtaja Antti Peronius kertoo Facebook-julkaisussa, että hipun raakakullan arvo on lähes 6 000 euroa. Todennäköinen myyntiarvo on hänen mukaansa kuitenkin vähintään 15 000 euroa.

Lapin suuret kultahiput ovat Peroniuksen mukaan kullan maailmanmarkkinahintaa arvokkaampia niiden koru- ja keräilyarvon vuoksi.

Lapista löytyi suurin kultahippu vuosikausiin. 1

Arkistokuva Ivalojoelta. Hippu löytyi Ivalojokeen laskevasta Palsinojasta. Kuva: Heikki Pölönen

Useiden kymmenien grammojen painoisten kultahippujen löytyminen ei ole tavatonta Lapissa, mutta se on kuitenkin harvinaista.

Vuonna 2022 kullankaivajien kolmikko löysi Sotajoen varrelta 61,5 gramman hipun. Se oli tuolloin suurin kahteen vuoteen löytynyt hippu.

Vuonna 2020 Sodankylän Tankavaarasta löytyi 61,94 gramman painoinen hippu. Tankavaaran kultakylän johtaja Marko Touru kuvaili löytöä tuolloin lottovoittoa harvinaisemmaksi. Löydön teki erityiseksi se, että hippu löytyi lapiokaivuulla.

Vielä suurempi hippu löytyi vuonna 2017. Tuolloin Lemmenjoen Puskuojan ja Ruittuojan välimaastosta löytyi 228-grammainen möhkäle.