
Asiaa käsitellään Keski-Suomen käräjäoikeudessa. Kuva: Petteri Kivimäki
Syyttäjä vaatii 8 vuoden vankeusrangaistusta 60-vuotiaalle miehelle, jota syytetään vaimonsa puukottamisesta Jyväskylässä 9. helmikuuta 2026.
Syyttäjän mukaan mies ei hyväksynyt sitä, että 34-vuotias vaimo oli jättänyt hänet ja paennut pariskunnan alaikäisten lasten kanssa turvakotiin tammikuussa.
Mies oli yrittänyt painostaa vaimoaan palaamaan kotiin, mutta nainen ei ollut suostunut.
Syyttäjän mukaan mies alkoi tämän jälkeen suunnitella vaimonsa surmaamista.
Miehen epäillään yrittäneen selvittää vaimon olinpaikkaa ja ehdottaneen tälle useita tapaamisia. Syyttäjän mukaan mies tekeytyi jopa lakimieheksi saadakseen tapaamisen järjestymään.
Lisäksi miehen epäillään murtautuneen vaimon Google-tilille ja yrittäneen paikantaa tämän puhelimen sijainnin löytääkseen hänet.
Syytetty oli myös hankkinut veitsen ja etsinyt tietoa internetistä siitä, millaiseen rikokseen syyllistyy, jos tunnekuohussa tappaa toisen teräaseella.
Tapahtumapäivänä mies sai syytteen mukaan selville vaimon olinpaikan. Hän pukeutui takkiin, joka poikkesi hänen tavanomaisesta pukeutumisestaan, ja ryhtyi seuraamaan naista tämän vietyä lapsen päiväkotiin.
Syyttäjän mukaan mies seurasi naista sähköpotkulaudalla ja valitsi kohtaamispaikaksi suojaisan Kangasvuorentien alikulkutunnelin.
Mies kohtasi naisen aivan alikulkutunnelin vieressä, halasi tätä ja raahasi hänet tunneliin. Siellä mies otti syyttäjän mukaan naista niskasta kiinni ja puukotti tätä vatsaan.
Nainen yritti työntää miestä pois, mutta mies iski uudelleen käteen.
Syyttäjän mukaan nainen yritti huutaa apua, mutta mies painoi kätensä hänen suunsa eteen.
Teon aikana nainen lupasi palata miehen luo ja sai tämän lopulta luopumaan väkivaltaisuuksista sekä soittamaan hätänumeroon.
Mies kuitenkin kielsi naista ilmiantamasta häntä. Syyttäjän mukaan hän yritti myös peitellä tekoaan pyyhkimällä puukkoa lumella. Lopulta ambulanssimiehistö saapui paikalle ja nainen sai ensiapua. Mies otettiin kiinni.
Syyttäjän mukaan mies oli puukotuksen lisäksi joitakin viikkoja aiemmin kuvannut vaimoaan alastomana pariskunnan yhteisen kodin suihkussa ja jakanut alastonkuvia sosiaalisessa mediassa.
Asian käsittely alkoi Keski-Suomen käräjäoikeudessa tiistaina. Miestä syytetään murhan yrityksestä, tietomurrosta, seksuaalisen kuvan laittomasta levittämisestä ja salakatselusta. Nainen vaatii tuntuvia korvauksia.
Mies kiistää syytteet ja naisen korvausvaatimukset.
Oikeudenkäynnin on määrä päättyä ensi viikon perjantaina.