Validian mukaan Lauri saattoi menehtyä myös esimerkiksi sairauskohtaukseen. Kuoleman jälkeen Laurin tietoihin ilmestyi väite siitä, että hän olisi ollut huonovointinen ennen kuolemaansa. Äidin ja siskon mukaan tämä ei vastaa todellisuutta.
Lauri Kinnunen kuoli Validian Joensuun palvelukodissa 34-vuotiaana.
Aiheeseen liittyvät julkaisut
Lauri oli ollut huolissaan Validian asukkaiden turvallisuudesta jo kuukausia ennen kuolemaansa.
Lopulta miehen pelot toteutuivat, ja keskiviikkona 26. heinäkuuta 2023 Lauri kuoli tavalla, jota hän oli pitkään pelännyt.
Suru-uutinen yllätti Laurin perheen täysin, mutta he luulivat kuoleman olleen luonnollinen. Sitten Laurin pikkusisko luki ensihoitajien raportin, ja perheelle selvisi, että tilanne oli kaikkea muuta.
Pientä lohduttavat hyvät muistot samalta kesältä. Viimeinen yhteinen viikonloppu oli Laurin äidin Kirsti Kinnusen mukaan ”hirveän ihana”.
– Eihän me oikeastaan tehty mitään erikoista. Kävimme satamassa. Lauantaina minä leikkasin Laurin hiukset. Ilma taisi olla vähän huonompi, Laurin äiti Kirsti, 70, muistelee.
Laurilla oli lihassairaus, joka oli vienyt häneltä lähes kokonaan liikuntakyvyn. Vain sormet liikkuivat. Lauri pystyi yhä puhumaan, mutta hänellä oli ollut jo vuosia käytössään hengitysavustin, jossa oli nenän peittävä maski.
Yhteinen pitkä viikonloppu päättyi maanantaina 24. heinäkuuta. Pikkusisko vei vanhempiensa kanssa Laurin takaisin Joensuun Validiaan.
Ei ollut mitään syytä olettaa, että tämä olisi viimeinen kerta, kun he näkevät toisensa. Niinpä kukaan ei sanonut mitään erityistä tai halannut.
– Sanoin heippa ja katsoin, että ulko-ovi meni varmasti kiinni, sisko Henna Kinnunen, 31, muistelee nyt.
Henna-sisko kuvailee Lauria isoveljeksi, joka oli aina huolissaan pikkusiskoistaan, ja äiti pojaksi, joka ei koskaan kyllästynyt oppimaan uutta. Sairaus ei koskaan vienyt Laurin elämäniloa. Hän hymyili paljon. – Juuri sellainen ihminen kuolee, joka haluaa elää. En ymmärrä sitä. Miten voi olla, että niin positiiviselle ihmiselle kuin Lauri kävi noin, äiti toteaa.
Laurin Henna-siskon mieleen on jäänyt se, että veli ajeli juhannusviikonloppuna pyörätuolillaan heidän lapsuudenkotinsa tietä pitkin. – Hän oli saanut uuden pyörätuolin, jota hän pystyi ohjaamaan itse. Hän oli todella onnellinen, että pystyi itse ajamaan sillä ulkona. Hän sai takaisin yhden taidon, jonka oli jo menettänyt, Henna kertoo.
Äiti puhui vielä kuolemaa edeltävänä iltana tiistaina puhelimessa Laurin kanssa. Lauri kertoi, että hän oli käynyt ajamassa viiden kilometrin lenkin uudella pyörätuolillaan.
Hän mainitsi myös, että avustaja, joka normaalisti kävi hänen luonaan keskiviikkoisin, ei pääsisikään tulemaan. Äiti lupasi tulla avustajan sijasta.
– Sanoin, että äiti tulee huomenna sitten ja sanoin hyvää yötä.
Keskiviikkoaamuna äiti heräsi kahdeksalta häärimään keittiöön. Hän valmisti pojalleen aterioita tuleviin päiviin. Lohikeittoa ja kinkkukiusausta. Hän pakkasi valmiit ruoat muovirasioihin ja kirjoitti kansiin päivämäärän 26.7.
Sitten hän kantoi pojan pyykit ja ruoat kassissa ovelle odottamaan lähtöä. Hän aikoi lähteä ajamaan puolen tunnin kuluttua.
Sitten hän näki ikkunan takana poliiseja.
– Sanoivat, että jotakin on sattunut, muistelee Laurin äiti.
Hän luuli aluksi, että jommallekummalle tyttärelle on käynyt jotakin pahaa.
– He kertoivatkin, että Lauri on löytynyt kuolleena. Ihmettelin, miten se on mahdollista. Juuri edellisenä iltana soitettiin, ja hän oli viisi kilometriä ajanut sillä pyörätuolilla. Ja nyt on kuollut.
Ääni väristen äiti kertoo nostaneensa viemättä jäänet ruoat takaisin jääkaappiin.
Muovirasioiden kansissa oli Laurin kuolinpäivämäärä. Äiti ei hennonut heittää niitä pitkään aikaan pois.
Henna-sisko oli juuri ajamassa Helsinkiin, kun äiti soitti ja kertoi veljen kuolleen.
– Luulin, että Laurin sydän on pettänyt. Oletimme kaikki, että se on luonnollinen kuolema, Henna-sisko kertoo.
Poliisi oli ilmoittanut tutkivansa asiaa, mutta perhe ei osannut lainkaan epäillä, että kuolemaan voisi liittyä rikos.
<img
