Yrjönkadun uimahallille ehdotetaan sukupuolineutraalia uintivuoroa.

Yrjönkadun uimahalli on Suomen ensimmäinen ja vanhin julkinen uimahalli. Kuva: Antti Hämäläinen
Lue tiivistelmä
Helsingin kaupunginvaltuutetut ovat esittäneet sukupuolineutraalin uintivuoron järjestämistä Yrjönkadun uimahallissa.
Aloitetta perustellaan sukupuolivähemmistöjen tasa-arvolla sekä perheiden mahdollisuudella uida yhdessä.
Kaupunki pitää ehdotusta toteuttamiskelvottomana, koska hallin tilat ovat yhtä avointa aluetta ilman erillisiä pukuhuoneita tai suihkuja.
Kaupunki uskoo myös, että sukupuolineutraalin vuoron vaatima uima-asupakko voisi aiheuttaa vastustusta perinteisesti alasti uivien asiakkaiden keskuudessa.
Näytä lisää
Kahdeksasta kaupunginvaltuutetusta koostuva ryhmä on jättänyt valtuustoaloitteen sukupuolineutraalin uintivuoron saamiseksi Yrjönkadun uimahalliin.
Yrjönkadun uimahallissa uintivuorot on jaoteltu sukupuolen mukaan. Naiset uivat neljänä päivänä viikossa, miehet kolmena. Aloitteessa ehdotetaan sukupuolitettujen vuorojen ohella sukupuolineutraaleja vuoroja. Ehdotusta perustellaan sukupuolivähemmistöjen tasa-arvolla.
– Tämä mahdollistaisi sen, että myös sukupuolivähemmistöihin kuuluvat henkilöt voisivat nauttia uimahallin ainutlaatuisesta tunnelmasta yhdenvertaisesti. Lisäksi esimerkiksi perheenjäsenet voisivat tulla yhdessä uimaan, vaikka eivät olisikaan samaa sukupuolta, aloitteessa todetaan.
Länsiväylän mukaan kaupunki on todennut kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalle laatimassaan vastausesityksessä, ettei sukupuolineutraali vuoro ole hallin rakenteen ja toiminnallisten ratkaisujen vuoksi mahdollinen.
Uimahallin allas, suihkut, saunat ja pukutilat sijaitsevat samassa yhteisessä tilassa, mikä tekee turvallisen ympäristön takaamisen kaikille sukupuolille mahdottomaksi. Lisäksi uima-allas on liian syvä uimataidottomille, jolloin esimerkiksi perheiden uinti ei ole mahdollista.
Suomen ensimmäinen ja vanhin julkinen uimahalli avattiin yleisölle Yrjönkadulla kesäkuussa 1928. Hallissa on perinteisesti uitu alasti, vaikka uima-asun käyttö on vuodesta 2001 alkaen ollut sallittua. Kaupunki uskoo, että sukupuolineutraalin vuoron tuoma uima-asupakko herättäisi kävijöissä vastustusta.