Lue tiivistelmä
Presidentti Alexander Stubb valmistelee Kultaranta-keskusteluissa suomalaisia Venäjä-suhteiden avaamiseen.
Stubb toivoi jonkinlaista yhteydenottoa Venäjään seuraavien kahden kuukauden aikana EU:n tai suurten Euroopan valtioiden toimesta.
Aiheeseen liittyvät julkaisut
Politiikan toimittaja Iida Hallikaisen analyysin mukaan Suomi avaisi suhteet Naton jäsenenä ja koordinoidusti Euroopan kanssa.
Suomen itäraja on ollut suljettuna marraskuusta 2023, ja sen avaaminen edellyttäisi ensin rauhaa Ukrainassa.
Näytä lisää
– Meidän on myös suomalaisina mietittävä seuraavaa, eli strategista vaihetta. Pysymme Venäjän naapureina, ja naapureiden kanssa on oltava toimivat suhteet, totesi tasavallan presidentti Alexander Stubb Kultaranta-keskustelujen päätöspuheessaan.
Stubb aloitti valmistelut suomalaisille Venäjä-suhteiden avaamiseksi ensimmäistä kertaa reilu vuosi sitten. Viime viikolla Kultaranta-keskusteluissa hän ilmaisi toiveensa, että asiantuntijapaneeli pohtisi erityisesti, miltä keskusteluyhteyden avaaminen voisi näyttää.
Kun Stubbilta kysyttiin tarkemmin keskusteluista Venäjän kanssa, hän vastasi, että ”jonkinlainen kontakti” olisi hyvä ottaa jo seuraavien kahden kuukauden aikana. Jos EU ei avaa yhteyttä, sen voisivat tehdä Saksa, Ranska, Britannia, Italia ja Puola.
Miksi tästä keskustellaan juuri nyt ja millainen Suomen Venäjä-suhde voisi olla tulevaisuudessa?
Näihin kysymyksiin etsitään vastauksia tässä analyysissä.
Kun Suomi alkaa jossain vaiheessa avata keskusteluyhteyttä Venäjän kanssa, se tekee sen Yhdysvaltojen suuntaan nojaavana Nato-maana.
On selvää, että keskivertosuomalaista ajatus Venäjä-suhteiden avaamisesta todennäköisesti järkyttää.
Meitä rasittaa historiallinen taakka ja trauma, mutta lisäksi itäraja on ollut suljettuna marraskuusta 2023 lähtien. Emme ole kohdanneet itärajan ylittäviä venäläisiä turisteja lähes kuuteen vuoteen, sillä tätä ennen elimme korona-aikaa ja rajaliikenne oli vähäistä. Rajanaapureina Suomi ja Venäjä ovat tällä hetkellä täysin eri asetelmissa kuin silloin, kun raja oli vielä normaalisti auki.
Miksi tästä puhutaan nyt?
Ukrainalla menee tällä hetkellä rintamalla paremmin, ja Venäjä on tietoinen asiasta. Ukrainan etu on päättää sota, toki itselleen mahdollisimman suotuisalla lopputuloksella.
Lisäksi Yhdysvaltain välivaalit lähestyvät, ja Venäjän näkökulmasta maan presidentin Donald Trumpin hallinnolla on ennen vaaleja parhaat mahdollisuudet vaikuttaa rauhan syntymiseen.
Keskusteluyhteyksien avaamisesta on alettu puhua tosissaan viimeistään sen jälkeen, kun Euroopalle kävi selväksi, että se on sivussa asioista, joista sen pitäisi olla päättämässä – eli omasta turvallisuudestaan. Syy keskusteluyhteyksien avaamiseen on strateginen: jos Yhdysvallat ylläpitää tiiviitä suhteita Venäjään, myös Euroopan on tehtävä osansa, tai se jää ulkopuolelle.
Tätä varten presidentin on täytynyt alkaa valmistella kansaa siihen, että yhteyksiä ryhdytään jossain vaiheessa avaamaan. Tämä voi tapahtua tänä vuonna, mutta mikään ei ole varmaa.
Millainen Suomen ja Venäjän suhde olisi sodan jälkeen?
Monella tapaa erilainen kuin ennen, mutta on oltava realisti ja myönnettävä, että myös joitakin entisiä elementtejä palautuisi.
Aloitetaan tarkastelemalla Suomen ja Venäjän strategisia positioita.
Ennen vuotta 2022 Venäjä oli vielä mukana eurooppalaisissa keskusteluissa. Vladimir Putinia odotettiin kokouksiin tuntitolkulla, ja maan suhteet Euroopan itäisiin maihin, myös Suomeen, olivat taloudellisesti merkitykselliset. Suomi on perinteisesti pitänyt idänsuhteitaan tärkeinä, eikä Natoon liittymisestä keskusteltu vakavasti.
Vuonna 2026 todellisuus on monella tavalla toisenlainen.
Suomi on Naton jäsen ja linjannut strategisesti puolustusselonteossaan, että se vahvistaa suhteitaan Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan. Näitä suhteita on vahvistettu vuodesta 2022 alkaen, eli jo neljän vuoden ajan.
Venäjä jakaa nykyisin lähes 1 300 kilometrin mittaisen Suomen itärajan koko Naton kanssa. Venäjän turvallisuusajattelu on pitkään perustunut siihen, että niin sanotun suurvallan ja vihollisen välissä on puskurialueita. Nyt iso osa sen käsittämistä puskureista kuuluu Natoon.
Nato ulottuu nykyisin lähes koko Venäjän länsirajalle. Eurooppa aseistautuu, lännen tiedustelukyky kasvaa, ja Ukraina auttaa Eurooppaa oppimaan Venäjän kyvykkyyksistä. Aiemmin Venäjä saattoi myös luottaa maantieteelliseen syvyyteensä, mutta nyt kehittynyt teknologia, kuten droonit, mahdollistavat hyökkäykset syvälle Venäjälle.
Venäjä tulee myös tulevaisuudessa varmasti keskittämään enemmän sotilaita Suomen itärajan läheisyyteen kuin aiemmin.
Euroopan tasolla keskusteluyhteyden avaamisen perusperiaatteena täytyy olla, että dialogi on väline, ei päämäärä.
Tässä on siis se lähtöasetelma.
Kun Suomi alkaa jossain vaiheessa avata keskusteluyhteyttä Venäjän kanssa, se tekee sen Yhdysvaltojen suuntaan nojaavana Nato-maana. Tämä eroaa merkittävästi menneisyyden Suomesta siinä, miten määrittelemme tulevaisuudessa Venäjä-politiikkamme.
Vaikka tällä hetkellä puhutaan Euroopan korkeasta edustajasta, on samalla selvää, että jokaisella maalla on tulevaisuudessa myös kahdenväliset suhteet. Tämä on jotain, mitä ei valitettavasti voi myöskään Suomessa välttää.
Kun rauha Ukrainassa saavutetaan ja Eurooppa alkaa purkaa pakotteitaan asteittain, valtiojohto joutuu väistämättä tarkastelemaan myös Suomen itärajan avaamista. Todennäköisesti ensimmäisenä käynnistyisi tavaraliikenne, sen jälkeen diplomaatit ja viimeisenä turistit. Suomessa usein unohdetaan, että tällä hetkellä raja on edelleen auki esimerkiksi Virossa, ja myös Euroopassa on venäläisiä turisteja.
Suhteiden avaaminen ei välttämättä olisi valtiojohdon tasolla niin vaikeaa, mutta suurin taistelu käydään kansalaisten mielissä.
On rehellistä myöntää, että päättäjillä on valtavan vaikea tehtävä valmistella kansalaiset tulevaisuudessa siihen, että rajan yli tulisi venäläisiä, jotka ovat olleet rintamalla tappamassa ukrainalaisia. Tämä on oman kansallisen talvi- ja jatkosodan trauma päälle iso haaste käsiteltäväksi.
Tulevaisuudessa Venäjä on nähtävä sellaisena kuin se on. Venäjä ei käyttäydy kuin länsimaiset valtiot, eikä Eurooppa voi enää analysoida Venäjää omien toiveidensa kautta.
Jos ajatellaan vuoden 2026 Venäjää ja Suomea, ovat maat hyvin erilaiset kuin aiemmin. Suomi ei myöskään avaisi keskusteluyhteyksiä ensimmäisenä, vaan tekisi sen strategisesti ja koordinoidusti Euroopan kanssa.
On myös vaikeaa nähdä, että tasavallan presidentti aloittaisi ensimmäiset keskustelut Venäjän suuntaan yksin. Todennäköisesti se tapahtuisi jonkin pohjoismaisen kollegan kanssa yhdessä.
Euroopan tasolla keskusteluyhteyden avaamisen perusperiaatteena täytyy olla, että dialogi on väline, ei päämäärä. Keskustelu on hyödyllistä, mutta sen on oltava strategista ja tapahtua niin, että Venäjä saa mahdollisimman vähän diplomaattisia voittoja.
Ratkaiseva tekijä on lisäksi Euroopan yhtenäisyys. Jos Euroopalla ei ole suhteista yhtenäistä näkemystä, voi Kreml käyttää sisäisiä erimielisyyksiä hyväkseen. Toisaalta ilman yhtenäisyyttä Euroopan vaikutusvalta neuvottelupöydässä ja sodanjälkeisessä maailmanjärjestyksessä heikkenee.
Tulevaisuudessa Venäjä on nähtävä sellaisena kuin se on. Venäjä ei käyttäydy kuin länsimaiset valtiot, eikä Eurooppa voi enää analysoida Venäjää omien toiveidensa kautta. Venäjä ei muutu, kun Putin poistuu vallasta.
Isoja kysymyksiä ja hyvin vaikeita ratkaisuja ovat siis edessä.
Vielä nyt ei ole merkkejä siitä, että rauha Ukrainassa saavutettaisiin lähiaikoina. Trump kuitenkin ilmoitti maanantaina, että Iranin kanssa on saatu sopimus valmiiksi. Voisi siis kuvitella, että kun Trump on saanut diilin toisaalla, hän kääntäisi katseensa taas Ukrainaan ainakin osittain.
Maanantaina Trump ilmoittikin Yhdysvaltojen keskittyvän nyt Ukrainan sodan lopettamiseen.
Ennen minkään virallisen keskusteluyhteyden avaamista prioriteettilistan kärjessä on kuitenkin saada Ukrainaan mahdollisimman oikeudenmukainen rauha.
Presidentti Martti Ahtisaari on todennut pitävänsä kansainvälisen yhteisön häpeänä sitä, että niin monien konfliktien on annettu jäätyä, eikä niitä ole pyritty vakavasti ratkaisemaan.
Tämä on ensimmäinen asia, josta on nyt lähdettävä liikkeelle.
