Viime vuonna tasavallan presidentti Alexander Stubb määritti suurlähettiläskokouksessa pitämässään puheessa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan pelikentän, mutta tänä vuonna hän määrittelee välineet.
Nuo välineet, Nato, EU ja YK, ovat voimanlähteitä, joiden kautta Suomi kasvattaa voimaansa maailman myrskyissä.
Aiheeseen liittyvät julkaisut
Näistä Nato tuo turvallisuutta ja sotilaallista voimaa, EU taloudellista ja geopoliittista voimaa ja YK kansainväliset säännöt ja globaalin vaikutusvallan. Ideaalitilanteessa.
Stubb tekee puheessaan itse sen, mitä hän peräänkuuluttanut Euroopan johtajilta jo pitkään: epävarmassa ja pelottavassa maailmantilanteessa ei pidä jäädä tuleen makaamaan vaan tarjoilla ratkaisua. Suomen ratkaisu on vaikuttaa nimenomaan instituutioiden kautta.
Tämä voi alkuun kuulostaa ylätasoiselta, mutta puheen viesti on varsin konkreettinen. Sen paljastavat kiinnostavalla tavalla kaksi ihmistä, jotka Stubb mainitsi puheessaan.
Avain on se, että konfliktien ratkaisussa tyylin ei pidä olla uhmakas: diplomatia on parhaimmillaan kärsivällistä, mutta vaatimuksiltaan erittäin lujaa.
”Tehtävässään onnistuneet henkilöt, kuten U Thant ja Kofi Annan, olivat aktiivisia ja taitavia diplomaatteja, jotka uskalsivat silloin, kun muut pelkäsivät. Näitä ominaisuuksia tarvitaan myös rauhanvälityksessä, jossa YK:n tulee ottaa takaisin se rooli, mikä on jo sen peruskirjassa määritelty.”
YK:n pääsihteerinä vuosina 1961–1971 toiminut U Thant käytti henkilökohtaista diplomatiaa tilanteissa, joissa turvallisuusneuvosto oli kylmän sodan vastakkainasettelun vuoksi lähes toimintakyvytön. Kun Kuuban ohjuskriisi kärjistyi äärimmilleen vuonna 1962, U Thant ei jäänyt odottamaan, että suurvallat ratkaisisivat tilanteen keskenään. Hän vetosi suoraan Kennedyyn ja Hrushtsheviin ja ehdotti hengähdystaukoa.
YK:n peruskirja ei yksityiskohtaisesti määrittele pääsihteeriä maailman kriisien välittäjäksi, mutta U Thant uskalsi käyttää valtaa ja asettui kahden suurvallan väliin.
Vuosina 1997–2006 YK:n pääsihteerinä toiminut Kofi Annan puolestaan muun muassa vastusti Yhdysvaltain hyökkäystä Irakiin vuonna 2003 ilman turvallisuusneuvoston hyväksyntää. Vuonna 2004 hän sanoi Yhdysvaltain johtaman hyökkäyksen olleen YK:n peruskirjan näkökulmasta laiton.
Hyvin erilaista kuin YK nykyisin.
Toisin sanoen onnistuakseen instituutioiden on oltava aktiivisia toimijoita. YK:lla on tässä seuraavan pääsihteerin johdolla suurin näytönpaikka.
Esimerkiksi U Thant ei ajatellut, että pääsihteeri voi toimia vasta sitten, kun suurvallat ovat yksimielisiä ja turvallisuusneuvosto antaa hänelle tehtävän. Hän käytti rohkeasti pääsihteerin omaa diplomaattista auktoriteettia tilanteissa, joissa suurvallat olivat pattitilanteessa.
Avain on se, että konfliktien ratkaisussa tyylin ei pidä olla uhmakas: diplomatia on parhaimmillaan kärsivällistä, mutta vaatimuksiltaan erittäin lujaa.
Euroopan mailla ei ole suurvaltojen tavoin mahdollisuuksia valtavaan sotilaalliseen painostukseen. Mutta nekin voivat painostaa taitavalla diplomatialla omien arvojensa pohjalta. Tämä kuitenkin vaatii poliittista yhtenäisyyttä, mikä on suurin haaste onnistumiselle.
– Kyse on siirtymästä kohti strategisen kilpailun aikakautta. Ankaran huippukokous oli tässä virstanpylväs. Prosessi ja määränpää ovat kuitenkin monessa mielessä avoimia. Siltaa tulevaisuuteen rakennetaan samalla, kun matkaa tehdään, Stubb sanoi.
Maailmanpolitiikassa ollaan nyt monella tavalla siirtymäkohdassa. Silloin pitää Stubbin mielestä palata siihen, mikä on yksinkertaisimmillaan Euroopan maille tärkeää: arvot ja säännöt.
Presidentti keskittyy tänä vuonna puheessaan lähes yksinomaan Euroopan toimijuuden vahvistamiseen. Tämä on kiinnostava ja paljon puhuva valinta.
Kiinnostavia olivat etenkin Stubbin yksityiskohtaisemmat määritelmät Natosta ja EU:sta.
Stubb käytännössä sanoo, että Nato on palautettu tehdasasetuksiin ja rakennetaan nyt kokonaan uudestaan ja paremmaksi. Kyse on nimenomaan siirtymästä kohti strategisen kilpailun aikakautta.
Nato ja EU voivat täydentää toisiaan tässä ajassa: edes Naton puolustus ei elä tyhjiössä, vaan suhteessa talouteen, teknologiaan ja turvallisuuteen. Stubbin mukaan ei rakenneta vain eurooppalaisempaa, vaan myös suomalaisempaa Natoa.
Presidentti ei sulkenut pois Yhdysvaltojen kumppanuutta puheessaan, vaan pitää sitä erittäin tärkeänä. Mutta hän keskittyy tänä vuonna puheessaan lähes yksinomaan Euroopan toimijuuden vahvistamiseen.
Tämä on kiinnostava ja paljon puhuva valinta.
Lisäksi merkille pantavaa on, että Stubb määritteli EU:n paitsi geopoliittisemmaksi, myös uudelleen määritteli EU:n laajentumisen.
Presidentti painotti yhdentymisen joustavuutta. Toisin sanoen EU:n pitäisi pystyä tuomaan kumppaninsa lähelle, kenties jäseniksi asti helpommin ja ketterämmin kuin aiemmin. Tämä olisi vastaus maailmanpolitiikan vaikeaan tilanteeseen.
Stubb mainitsi myös sen, että Naton ja Venäjän rajan ei tarvitse tulevaisuudessa tarkoittaa rautaesirippua.
Puheen myötä Naton, EU:n ja YK:n merkitys avautuu uudella tavalla.
Presidentti lisäsi, että ihmiset tekevät muutoksen ja instituutiot säilyttävät sen. Yksi osa vastausta on hänen mukaansa yhdentyminen ja toinen on toimintakyky.
Kaiken ytimessä on tekeminen. Ilman aktiivisuutta aika ajaa Euroopan ja myös Suomen ohitse.
Lopuksi Stubb määritteli Suomen ulkopolitiikan ytimen: kansallinen etu ja turvallisuus. Eurooppalainen vastuu. Globaali vaikuttaminen.
Tällä reseptillä Suomi katsoo ulko- ja turvallisuuspolitiikan alkavaan syksyyn ja kohti seuraavaa ensi vuoden suurlähettiläskokousta.
Todennäköisesti paljon tulee tapahtumaan seuraavankin vuoden aikana, ja silloin vaaditaan rohkeutta käyttää lujia vaatimuksia ja diplomaattista auktoriteettia.
