Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ovat kasvattaneet kannatustaan, selviää Helsingin Sanomien tuoreesta gallupista.
Sdp jatkaa suosituimpana puolueena 23,4 prosentin kannatuksella, mutta se jatkaa lievää laskuaan. Toisena tulee pääministeripuolue kokoomus, jonka kannatus on sama kuin elokuussa julkaistussa gallupissa eli 16,5 prosenttia.
Perussuomalaisten kannatus nousi 15 prosenttiin, jolloin ero kokoomukseen kapeni 1,5 prosenttiyksikköön. Kokoomuksen ja perussuomalaisten kannatusluvut eivät ole tällä vaalikaudella olleet näin lähellä toisiaan.
Neljäntenä tulevan keskustan kannatus on 13,6 prosentissa ja vasemmistoliiton 11,6 prosentissa.
Luvut ilmenevät Helsingin Sanomien syyskuun puoluekannatusgallupista, jonka on laatinut tutkimusyhtiö Verian.
Elokuussa julkaistussa aiemmassa Helsingin Sanomien gallupissa Sdp:n kannatus oli 23,8 prosenttia. Kannatus on siis tippunut 0,4 prosenttiyksikköä.
Tuolloin perussuomalaisten kannatus oli 14,6 prosentissa. Puolueen kannatus on siis noussut viime gallupista 0,4 prosenttiyksikköä.
Vasemmistoliiton kannatus oli aiemmin 11,3 prosentissa.