Oras kuoli viime viikolla 27-vuotiaana.
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman (ps) myöntää, etteivät kauneudenhoitoalan valvonta ja lainsäädäntö ole pysyneet kaikilta osin alan muutosten perässä.
Ilta-Sanomat pyysi vastuuministeri Rydmanilta haastattelua kauneustoimenpiteiden turvallisuudesta. Rydman vastasi IS:lle tekstiviestitse.
Aihe on herättänyt keskustelua sen jälkeen, kun Ylen MOT kertoi 27-vuotiaan Olivia Oraksen kuolleen helsinkiläisellä klinikalla tehdyn rasvaimun yhteydessä. Oras menetti tajuntansa puudutuksessa.
– Nyt julkisuudessa ollut tapaus on järkyttävä. Nuoren ihmisen aivan turha kuolema koskettaa syvältä. Omaisten ja vanhempien tuskaa tuskin voi edes kuvitella, Rydman kommentoi.
Rydman ei kommentoi tapausta enempää, mutta toteaa yleisellä tasolla, että kauneudenhoitoala on laajentunut ja moninaistunut nopeasti.
– Lainsäädäntö ja valvonta eivät kaikilta osin ole pysyneet perässä. Etenkin pistoshoitoihin tarvittaisiin luultavasti sääntelyä, mutta tälle hallituskaudelle sitä ei ehditä enää viedä läpi, Rydman sanoo.
Hallitus sopi vuonna 2023 hallitusohjelmassa, että esteettisiin hoitoihin liittyvää lainsäädäntöä selvitetään.
Erillistä selvitystä ei ole tulossa, vaan Rydmanin mukaan asiaa päätettiin kauden alkupuolella arvioida ammattihenkilölainsäädännön kokonaisuudistuksen yhteydessä.
Valmistelussa syntyikin ehdotus tiettyjen esteettisten pistosten rajaamisesta niin, että niitä olisi saanut antaa vain laillistettu lääkäri tai laillistettu sairaanhoitaja tämän valvonnassa. Rydmanin mukaan tarkempaa valmistelua ei kuitenkaan ehditty tehdä.
Hallitus päätti nimittäin keväällä, että tällä vaalikaudella toteutetaan ammattihenkilölain kiireellisimmät muutokset. Niihin kuului esimerkiksi sote-ammattilaisten kielitaitovaatimusten kiristäminen. Laajempi uudistus jäi tulevaisuuteen.

Rydman sanoo, että alalle on tullut ripeään tahtiin myös epäpätevästi ja vastuuttomasti toimivia yrityksiä. Kuva: Outi Pyhäranta / HS
Pistoshoidoilla viitataan usein esimerkiksi hyaluronihappopohjaisiin täyteaineisiin, joilla ikään kuin täytetään ryppyjä tai lisätään täyteläisyyttä esimerkiksi poskiin.
Botuliinitoksiini eli botox taas on ainetta, joka lamauttaa lihaksen ja esimerkiksi silottaa ryppyjä sitä kautta.
Botoxin pistämistä on jo säädelty. Sitä voi pistää vain terveydenhuollon ammattihenkilö. Jos pistäjä ei ole lääkäri, pistos pitää antaa silti lääkärin johdon ja valvonnan alaisena.
Oma lukunsa taas ovat kauneusleikkaukset ja esimerkiksi nyt julkisuudessa ollut rasvaimu. Rasvaimussa kehosta tai kasvoista poistetaan rasvaa.
Rydmanin mielestä haasteena on, että yksityisen sektorin toimijat tekevät lääketieteellisillä menetelmillä toimenpiteitä, joille ei ole lääketieteellistä perustetta.
– Alalle on tullut ripeään tahtiin myös epäpätevästi ja vastuuttomasti toimivia yrityksiä, hän kirjoittaa.
Lupa- ja valvontavirasto valvoo alaa ja puuttuu ongelmiin, Rydman sanoo. Hän sanoo myös tuovansa syksyllä eduskuntaan valvontalain päivityksen, jolla selkeytetään velvoitteita ja viraston roolia.
Rydmanin mukaan ministeriöllä ja yksityisen terveydenhuollon toimijoilla on ensi tiistaina jo aiemmin sovittu yhteistyökokous, jossa käydään läpi tätäkin asiaa.
Lupa- ja valvontavirasto valvoo terveydenhuollon palveluksi katsottavia toimenpiteitä, kuten kauneusleikkauksia ja botox-hoitoja.
Esimerkiksi täyteainepistoksia valvoo kuitenkin Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes), kerrotaan IS:lle virastosta. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea puolestaan valvoo lääkinnällisten laitteiden käyttöä.

Kansanedustaja Henrik Vuornos on vaatinut muun muassa pistoshoitojen sääntelyn kiristämistä. Kuva: Sami Kero / HS
Esimerkiksi kokoomuksen kansanedustajat Henrik Vuornos ja Mia Laiho ovat vaatineet lisää sääntelyä kauneudenhoidon toimenpiteisiin.
Vuornos oli huolissaan nimenomaan pistoshoitojen antamisesta ja Laiho kysyi hallitusohjelmassa luvatun selvityksen perään.