Ranskan ydinasepolitiikassa on mielenkiintoinen seikka, jota päättäjät eivät uskalla tuoda julki.
Ranskassa tapahtuu tällä hetkellä asioita, jotka herättävät laajaa kiinnostusta.
Maa on tehnyt merkittävän muutoksen ydinasepelotettaan koskevassa ajattelussaan, jonka vaikutukset voisivat parhaimmillaan muuttaa Euroopan puolustusta merkittävästi.
Aiheeseen liittyvät julkaisut
Keskustelu asiasta alkoi jo varhain alkuvuodesta, mutta se on noussut jälleen esiin sen jälkeen, kun pääministeri Petteri Orpo ilmoitti, että Suomi on kiinnostunut liittymään Ranskan ydinpelotteeseen.
Lausunto ei kuitenkaan itsessään tarjoa tavalliselle kansalaiselle paljon konkretiaa.
Mistä siis on todella kyse ja mitä käytännössä tarkoittaisi, jos Suomi liittyisi Ranskan ydinpelotteeseen?
Voidaan pohtia skenaariota, jossa jokin valtio uhkaisi Ranskan kumppanimaata. Voisiko Ranska nähdä omat elintärkeät etunsa olevan vaarassa?
Ranskan presidentti Emmanuel Macron ilmoitti maaliskuun alussa, että Ranska aikoo lisätä ydinaseidensa määrää ja esitteli uuden doktriinin, jossa eurooppalaiset kumppanit voivat osallistua Ranskan ydinharjoituksiin. Kuva: Ludovic Marin / Reuters
Natossa on tällä hetkellä kolme ydinasevaltiota: Yhdysvallat, Britannia ja Ranska. Kaikkien kolmen ydinasevaltion on säilytettävä ydinvoimiensa itsenäisyys. Ranskalla on noin 300 ydinkärkeä, Britannialla noin 250.
Vaikka Naton keskeisin ydinpelotteen takaaja on Yhdysvallat, Euroopan on mietittävä tämän rinnalle täydentäviä toimia, sillä presidentti Donald Trumpin hallinto on arvaamaton.
Britannian asema on haastava, sillä se on mukana Naton ydinaseiden suunnitteluryhmässä, tekee tiivistä yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa ja luottaa Yhdysvaltojen tekniseen tukeen.
Tämän vuoksi Ranska nousee erityisen asemansa vuoksi keskeiseen rooliin Euroopassa.
Ranskan ydinarsenaali on täysin suvereeni ja erillinen Natosta. Ydinarsenaalin mahdollinen käyttö on Ranskan presidentin päätettävissä. Maan ydindoktriini perustuu uhkaan massiivisesta ydiniskusta, mikäli presidentti katsoo ”Ranskan elintärkeiden etujen olevan uhattuna”.
Näiden elintärkeiden etujen rajat on tarkoituksella jätetty epäselviksi.
Vuonna 1964 Ranskan silloinen presidentti Charles de Gaulle totesi, että Ranska kokisi elintärkeiden etujensa olevan uhattuna, jos Neuvostoliitto hyökkäisi Saksaan. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Ranska pohti, voisiko se laajentaa ydinpelotettaan muihin Euroopan maihin.
– Suurvalloilla on omat etunsa, jotka voivat aiheuttaa eturistiriitoja ja poiketa Ranskan eduista. Euroopan ja erityisesti Ranskan tulee säilyttää strateginen itsenäisyytensä eikä olla automaattisesti riippuvainen Yhdysvalloista, de Gaulle sanoi 1960-luvulla.
Tämä yli 60 vuotta vanha ajatus on yhä ajankohtainen 2020-luvun kontekstissa.
Ratkaiseva ulostulo Ranskasta tapahtui 2. maaliskuuta 2026, kun Ranskan presidentti Emmanuel Macron piti ydinturvallisuutta käsittelevän puheen. Hän totesi Euroopan turvallisuusympäristön muuttuneen niin merkittävästi, että Ranska tarvitsee kunnianhimoisempaa pelotepolitiikkaa.
Macron ilmoitti Ranskan aikovan kasvattaa ydinaseidensa määrää ja esitteli uuden doktriinin, jossa eurooppalaiset kumppanit voivat osallistua Ranskan ydinharjoituksiin.
Vaikka Naton keskeisin ydinpelotteen takaaja on Yhdysvallat, Euroopan on mietittävä tämän rinnalle täydentäviä toimia, sillä presidentti Donald Trumpin hallinto on arvaamaton. Kuva: Evan Vucci / Reuters
Olen jo aiemmin todennut, että Ranskan ydinpelote voisi ulottua myös Suomeen. On mahdollista, että Suomi päättää liittyä Ranskan ydinpelotteeseen. Arvioin myös, että Ranska voisi kutsua Euroopan maita osallistumaan sen johtamiin ydinharjoituksiin ja voisi olla halukas sijoittamaan kaksikäyttöisiä koneita joihinkin kumppanimaihinsa.
Lue lisää: Analyysi: Euroopan ydinasepelotteessa tapahtuu nyt salaisia asioita, joista ei puhuta julkisuudessa
Tanska ilmoitti maaliskuun alussa solmineensa strategisen ydinpeloteyhteistyön Ranskan kanssa. Toukokuun lopussa Norja kertoi, että se aloittaa keskustelut ydinpeloteyhteistyöstä Ranskan kanssa. Kyse on yhteisharjoituksista, mahdollisesta ydinasekelpoisten lentokoneiden lyhytaikaisesta sijoittamisesta ja konsultaatiosta.
Suomen osalta tilanne olisi todennäköisesti samanlainen, jopa vähäisempi: lähinnä osallistumista harjoituksiin. Päätösvalta ydinaseista säilyy Ranskalla, eikä se sijoita ydinaseitaan muihin Euroopan maihin.
On myös se kiinnostavin ja perimmäinen kysymys, jota kukaan ei halua sanoa ääneen: Ranskan elintärkeiden etujen puolustaminen.
Macron ei ole kommentoinut asiaa sen herkkyyden vuoksi. Aihe on myös osittain hyvin etäinen: voidaan spekuloida skenaariota, jossa jokin valtio uhkaisi Ranskan kumppanimaata. Voisiko Ranska nähdä omat elintärkeät etunsa olevan vaarassa?
Ydinaseita ei käsitellä samalla tavoin kuin tavallista sotaa, jossa toinen osapuoli lopulta kuluttaa ammuksensa loppuun.
On tärkeää muistaa, että ydinpelotteessa ajatus ei perustu siihen, että ydinaseita jouduttaisiin oikeasti käyttämään.
Kyse on siitä, että vastapuoli ei halua käyttää ydinasetta, koska vastareaktio on uskottava.
Ydinaseita ei käsitellä samalla tavoin kuin tavallista sotaa, jossa toinen osapuoli lopulta kuluttaa ammuksensa loppuun. Keskeinen kysymys on, että jos on pakko vastata vastustajan aggressioon, miten se tehdään tehokkaasti niin, että vastustaja saadaan perääntymään.
Vastustajalle on tehtävä selväksi, että tämä on ylittänyt rajan ja koemme olevamme uhattuina. Emme ole vain valmiita vastaamaan, vaan todella vastaamme kaikilla käytettävissä olevilla kyvyillä. Tämä ei välttämättä lopeta sotaa, mutta tavoite olisi saada vastustaja lopettamaan ydiniskut.
Ranskan ydinpelotteen mahdollinen laajentaminen on ollut Ranskassa poliittisesti erittäin herkkä ja vaikea aihe. Muutokset eivät myöskään tapahtuisi nopeasti, vaan vaatisivat vuosien poliittista sitoutumista.
Ranskan kumppanimaiden ja Naton kannalta keskeinen kysymys tulevaisuutta ajatellen on kuitenkin tämä: miten Ranska tulkitsee elintärkeät etunsa jatkossa?
