Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra näkee Ruotsin vaalituloksessa yhtymäkohtia Suomeen.
Ruotsidemokraattien kannatus laski kolme prosenttiyksikköä, kun maahanmuuttopolitiikasta tuli valtavirtaa.
Kopra uskoo saman ilmiön toistuvan Suomessa perussuomalaisten kustannuksella.
Puolustuspolitiikasta vallitsee Kopran mukaan Ruotsissa laaja konsensus, eikä vaalitulos muuta Nato– tai Suomi-yhteistyötä.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra nostaa Ruotsin vaalituloksesta esiin kaksi asiaa: maltillisen kokoomuksen eli moderaattien kannatuksen kasvun hallitusvastuusta huolimatta ja sosiaalidemokraattien historian suurimman tappion.
– Vaikka se ei montaa prosenttia ollut, silti he ottivat takkiinsa. Pääoppositiopuolue menetti kannatustaan. Se on mielestäni erittäin merkittävää, Tukholmassa vaaleja seurannut Kopra sanoo Ilta-Sanomille.
Kun äänistä oli maanantaina laskettu 95 prosenttia, sosiaalidemokraattien kannatus oli laskenut 2,3 prosenttiyksikköä edellisvaaleista. Moderaattien kannatus oli puolestaan noussut 0,8 prosenttiyksikköä.
Vaalien lopullinen voittaja ei Kopran mukaan ole vielä välttämättä selvillä. Punavihreällä blokilla on tällä hetkellä 176 paikkaa ja oikeistoblokilla 173 paikkaa.
Punavihreän ja oikeistoblokin ero on niin pieni, että ulkomailla annetuilla äänillä voi olla merkitystä.
– Se varmaan selvinnee varmuudella vasta keskiviikkona, kun ulkomaan äänet on laskettu.
Kopra muistuttaa, että myös edellisissä vaaleissa ulkomailla annetut äänet vaikuttivat tiukan vaalin lopputulokseen.

Jukka Kopran mielestä on merkille pantavaa, että Ruotsin sosiaalidemokraatit menettivät kannatustaan, vaikka puolue oli oppositiossa. Kuva: JONAS EKSTROMER
Ruotsissa spekuloidaan myös sillä, voisiko punavihreään blokkiin laskettu keskusta vaihtaa puolta.
Jos keskusta siirtyisi oikeistoblokkiin, siitä tulisi punavihreää blokkia suurempi.
– Nehän voisivat tehdä takinkäännön ja vaihtaa oikeistoblokkiin, mutta pidän sitä epätodennäköisenä.
Kopra arvioi keskustan saavan enemmän tavoitteitaan läpi lähtemällä mukaan sosiaalidemokraattien johtamaan blokkiin kuin oikeistoblokkiin.
– Ihan niin kuin Suomessa, Kopra lisää.
Ruotsidemokraatit näyttävät menettäneen kolme prosenttiyksikköä kannatuksestaan.
– Nämä Ruotsin keskeiset sisäiset ongelmat, eli maahanmuuttoon liittyvät haasteet, jengiytyminen, jengirikollisuus, ampumistapaukset, eivät ole enää ruotsidemokraattien monopoli, vaan koko oikeistoblokki ja itse asiassa kautta linjan täällä on torjuttu niitä ilmiöitä.
Kopran mukaan Ulf Kristerssonin johtama oikeistohallitus on myös saanut tuloksia Ruotsin sisäisten turvallisuusongelmien torjunnassa.
– Protestipolitiikka, jonka avulla ruotsidemokraatit ovat nostaneet kannatustaan näiden aihepiirien tiimoilta, niin siitä on ajanut aika ohi.
Ruotsidemokraatit eivät ole kuuluneet Kristerssonin hallitukseen, mutta puolue on tukenut hallitusta muun muassa rikollisuus- ja maahanmuuttopolitiikassa.

Kopran mukaan Ulf Kristerssonin johtama oikeistohallitus on saanut tuloksia Ruotsin sisäisten turvallisuusongelmien torjunnassa. Kuva: RICKARD KILSTRÖM
Kopra näkee kehityksessä yhtymäkohdan Suomeen. Aiemmin ruotsidemokraatit ovat profiloituneet Ruotsissa ja perussuomalaiset Suomessa voimakkaasti maahanmuuton ja sisäisen turvallisuuden kysymyksissä.
– Sisäisestä turvallisuudesta ja maahanmuuttopolitiikasta on tullut valtavirtaa täällä (Ruotsissa). Kaikki tunnustavat nyt tosiasiat ja kaikki haluavat niitä ratkoa.
– Uskon, että sama ilmiö tapahtuu Suomessa päätellen siitä, mitä kantoja eri puolueet ovat ottaneet.
Kopran mukaan kokoomus on suhtautunut maahanmuuttoon ja sisäiseen turvallisuuteen vakavasti aiemminkin, mutta teemat eivät ole korostuneet sen politiikassa samalla tavalla kuin perussuomalaisilla.
– Nyt on ehkä sellainen aika, että niitäkin täytyy enemmän tuoda esiin.
Kopran mukaan Ruotsin vaaleista kannattaa Suomessa huomata myös se, kuinka nopeasti puolueiden voimasuhteet voivat muuttua vaalien alla. Oikeistoblokki kuroi loppumetreillä kiinni vastustajiensa etumatkaa.
– Gallupeista huolimatta ratkaisu tulee vaaleissa.
Sen sijaan yhdessä Suomen kannalta keskeisessä kysymyksessä Kopra ei odota vaalituloksen muuttavan Ruotsin linjaa.
Puolustuspolitiikasta puolueet eivät Kopran mukaan juuri kiistelleet.
– Siitä vallitsee hyvin laaja konsensus.
Hän uskoo Ruotsin jatkavan puolustusinvestointeja sekä Nato- ja Suomi-yhteistyön vahvistamista riippumatta siitä, vaihtuuko hallitus.
– Se on meille hyvä.