Työttömät voivat jälleen opiskella vapaammin

Työttömät voivat jälleen opiskella vapaammin 1

Uuden lain myötä 25 vuotta täyttäneet työttömät työnhakijat voivat jatkossa opiskella ilman rajoituksia avoimia korkeakouluopintoja yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa, kertoo Yleinen Työttömyyskassa YTK.

Lakimuutos astuu voimaan 1. heinäkuuta.

Kesäyliopistossa tai kansalaisopistossa opiskelu ei myöskään vaikuta työttömyysetuuden maksamiseen tämän ikärajan saavuttaneille.

Lisäksi työnhakijan ei tarvitse enää ilmoittaa opinnoistaan työvoimaviranomaiselle, eikä viranomainen enää arvioi tai selvitä opintojen vaikutusta työnhakuun.

– Lakimuutos vähentää työttömän työnhakijan kynnystä opiskella. Aiemmin työnhakija saattoi jättää esimerkiksi avoimet korkeakouluopinnot aloittamatta, koska pelkäsi niiden vaikuttavan työttömyysetuuteen viranomaisen arvion perusteella, toteaa YTK:n työttömyyskassan toimitusjohtaja Auli Hänninen tiedotteessa.

Työnhakijalla on edelleen velvollisuus hakea töitä, olla valmis vastaanottamaan kokoaikatyötä ja osallistua työllistymistä edistäviin palveluihin, mikäli niitä tarjotaan.

<spanAikaisemmin työnhakija on voinut opiskella ”omaehtoisia opintoja” eli esimerkiksi suorittaa avoimessa yliopistossa 30 opintopisteen kokonaisuuden työvoimaviranomaisen hyväksynnällä ja saada tältä ajalta työttömyysetuutta.

Lakimuutos poistaa tämän mahdollisuuden. Jatkossa opintoja voi siis suorittaa, mutta työttömyysturvan tukimuodolla ei voi turvata koko opintoaikaa.

Lakimuutos ei koske alle 25-vuotiaita, sillä heillä on jo nykyisen lain perusteella oikeus opiskella avoimia korkeakouluopintoja ilman työttömyysetuuden menettämistä.

Heidän osaltaan tämä koskee opintoja, joiden kesto on yhdenjaksoisesti tai jaksotettuna enintään kolme kuukautta ja laajuus keskimäärin enintään viisi opintopistettä opiskelukuukautta kohden.