Valtiovarainministeriön arvio: Googlen investointi voi pienentää sopeutustarvetta, mutta vaikutus jäänee pieneksi

Poliitikot hehkuttivat Googlen jättidiiliä – suurin osa siitä on hämärän peitossa. Video: Petri Kiviniemi

Lue tiivistelmä

Teknologiayhtiö Googlen vähintään 13 miljardin euron investointi Suomeen todennäköisesti vähentää julkisen talouden sopeutustarvetta, mutta vaikutus voi jäädä pieneksi.

Valtiovarainministeriön finanssineuvos Seppo Orjasniemi sanoo, että vaikutuksen suuruutta ei vielä pystytä muuttamaan euromääräiseksi.

Valtiovarainministeriö on arvioinut ensi vaalikauden sopeutustarpeeksi 8–11 miljardia euroa.

Kansanedustajat Markus Lohi, Joona Räsänen ja Arto Satonen suhtautuvat varovaisesti siihen, että yksittäinen investointi pienentäisi sopeutustarvetta merkittävästi.
Näytä lisää

Googlen jätti-investointi todennäköisesti pienentää Suomen julkisen talouden sopeutustarvetta, arvioi valtiovarainministeriön finanssineuvos Seppo Orjasniemi.

Vaikutuksen suuruutta ei kuitenkaan pystytä vielä arvioimaan. Orjasniemen mukaan vaikutus jää todennäköisesti melko pieneksi.

– Uutinen on positiivinen. Se todennäköisesti vähentää sopeutustarvetta, mutta hyvin vaikea sanoa kuinka paljon ja todennäköisesti vähän, Orjasniemi sanoo IS:lle.

Orjasniemi on valtiovarainministeriön kansantalousosaston politiikka-analyysiyksikön päällikkö. Hänen yksikkönsä arvioi muun muassa talouspolitiikkaa ja julkisen talouden kehitystä.

Valtiovarainministeriö on arvioinut, että julkista taloutta pitäisi sopeuttaa ensi vaalikaudella 8–11 miljardilla eurolla. Käytännössä se tarkoittaa säästöjä tai veronkiristyksiä eli suoria ja nopeasti vaikuttavia toimia julkisen talouden vahvistamiseksi.

Arvio perustuu ministeriön joulukuun 2025 ennusteeseen. Ensi vaalikauden lopullinen tavoite julkiselle taloudelle on tarkoitus asettaa joulukuussa. Sen perusteella tarkentuu myös tarvittavan sopeutuksen määrä.

Jos Suomen talous kasvaa odotettua paremmin ja julkinen talous vahvistuu, tarvittavien säästöjen ja veronkiristysten määrä voi pienentyä.

Jos tämän jälkeen tällaisia projekteja tulisi koko ajan ja BKT pysyisi pysyvästi korkeammalla tasolla, tilanne olisi täysin eri.

Valtiovarainministeriön arvio: Googlen investointi voi pienentää sopeutustarvetta, mutta vaikutus jäänee pieneksi 1

Valtiovarainministeriön finanssineuvos Seppo Orjasniemi sanoo, että kaikki, mikä kasvattaa toimeliaisuutta ja sitä kautta verotuloja ja kohentaa julkisen talouden asemaa, pienentää sopeutustarvetta. Kuva: Antti Hämäläinen / IS

Googlen mukaan sen vähintään 13 miljardin euron datakeskuksiin kasvattaisivat Suomen bruttokansantuotetta vuosina 2027–2028 keskimäärin 1,2 prosenttia vuodessa.

Valtiovarainministeriö arvioi vaikutuksen pienemmäksi kuin . Kansantalousosaston ylijohtaja Mikko Spolander sanoi Taloussanomille, että Googlen investointi kasvattaisi Suomen bruttokansantuotetta alle prosentin vuodessa vuosina 2027 ja 2028. Spolander korostaa, että laskelmat ovat alustavia.

Spolanderin mukaan investoinnista 70–80 prosenttia olisi ulkomailta tuotavia laitteistoja ja 20–30 prosenttia kotimaista tuotantoa ja arvonlisää. Näin 13 miljardin euron investoinnista Suomeen kohdistuisi parhaimmillaankin alle neljä miljardia euroa.

Orjasniemen mukaan Googlen investointi voi pienentää sopeutustarvetta, jos se vauhdittaa talouskasvua, lisää verotuloja ja kohentaa julkisen talouden tilannetta.

– Kaikki positiivinen, joka kasvattaa toimeliaisuutta ja sitä kautta edelleen verotuloja ja kohentaa julkisen talouden asemaa, pienentää sopeutustarvetta.

Keskeistä on se, jääkö investoinnista Suomen talouteen pysyviä vaikutuksia vai syntyykö kasvu lähinnä datakeskusten rakentamisen ajaksi.

– Jos tämän jälkeen tällaisia projekteja tulisi koko ajan ja BKT pysyisi pysyvästi korkeammalla tasolla, tilanne olisi täysin eri, Orjasniemi sanoo.

Orjasniemen mukaan olennaista on myös se, kuinka suuri osa Googlen investoinnista tehdään Suomessa. Mitä suurempi kotimainen osuus on, sitä enemmän hanke synnyttää Suomessa taloudellista toimintaa ja verotuloja.

Orjasniemi korostaa, ettei Googlen vaikutusta voida vielä muuttaa euromääräiseksi arvioksi siitä, kuinka paljon 8–11 miljardin sopeutustarve mahdollisesti pienenee.

– Ratkaisevaa on se, miten se vaikuttaa näkemyksiin tulevasta talouskasvusta ja tulevasta julkisen talouden alijäämästä.

Kyllä on, ja se on erittäin hyvä uutinen.

Valtiovarainministeriön arvio: Googlen investointi voi pienentää sopeutustarvetta, mutta vaikutus jäänee pieneksi 3

Keskustan Markus Lohen mukaan välitöntä vaikutusta sopeutustarpeeseen Googlen investoinnilla ei ole, mutta Suomen talouteen sillä on myönteinen vaikutus. Kuva: Matti Vassinen

Eduskuntapuolueet ovat vasemmistoliittoa lukuun ottamatta sitoutuneet niin sanottuun velkajarruun ja sen edellyttämiin sopeutuksiin.

Keskustaa velkajarrutyöryhmässä edustava kansanedustaja Markus Lohi arvioi, ettei Google-investoinnilla ole välitöntä vaikutusta ensi vaalikauden EU-sääntöihin perustuvaan sopeutukseen.

– Ensi vaalikaudella ei välitöntä vaikutusta ole, mutta se ei tarkoita kuitenkaan sitä, etteikö sillä olisi Suomen talouteen myönteistä vaikutusta. Kyllä on, ja se on erittäin hyvä uutinen, Lohi sanoo.

Valtiovarainministeriön arvio: Googlen investointi voi pienentää sopeutustarvetta, mutta vaikutus jäänee pieneksi 5

Sdp:n Joona Räsäsen mukaan ensi vaalikaudella tarvitaan joka tapauksessa miljardien eurojen edestä sopeutustoimia. Kuva: Outi Pyhäranta / HS

Sdp:n kansanedustaja, velkajarrutyöryhmän varapuheenjohtaja Joona Räsänen puolestaan arvioi, että pysyvästi vahvempi voisi pienentää tulevien vuosien sopeutustarvetta. Hän ei kuitenkaan usko yksittäisen investoinnin muuttavan Suomen pitkän aikavälin kasvunäkymää ratkaisevasti.

– Se, että tämä yksittäinen näinkin merkittävä investointikokonaisuus ihan hirveesti vaikuttaisi tulevien vuosien ennusteeseen, sitä pidän aika epäuskottavana, Räsänen sanoo.

Räsäsen mukaan joka tapauksessa on varauduttava siihen, että ensi vaalikaudella tarvitaan miljardien eurojen sopeutustoimia.

– Siitä ei valitettavasti pääse yli eikä ympäri.

Valtiovarainministeriön arvio: Googlen investointi voi pienentää sopeutustarvetta, mutta vaikutus jäänee pieneksi 7

Kokoomuksen Arto Satosen mukaan Suomessa on nyt poikkeuksellinen investointibuumi. Kuva: Kimmo Taskinen / HS

Kokoomuksen kansanedustaja Arto Satonen nostaa esiin myös muut Suomeen suunnitteilla tai jo rakenteilla olevat suuret investoinnit.

– Kyllä tämä julkisen talouden haaste tulee ilman muuta olemaan merkittävä seuraavalla vaalikaudella, mutta toki sitä helpottaa se, että meillä on nyt poikkeuksellinen investointibuumi ja talouskasvukin näyttää hyvältä, Satonen sanoo.

Satosen mukaan julkisen talouden kannalta merkitystä on sillä, kuinka paljon investoinnit kasvattavat verotuloja ja vähentävät työttömyysturvamenoja.

– En pysty arvioimaan, mikä on vaikutus ja kuinka nopeasti se mahdollisesti tapahtuu. Odotan asiantuntijoiden lukuja.

Satonen edustaa kokoomusta velkajarrutyöryhmässä. IS ei tavoittanut työryhmän puheenjohtajaa Ville Valkosta (kok) kommentoimaan Googlen investoinnin vaikutusta sopeutustarpeeseen.

Trending now

  • nepal - Pysy ajan tasalla Nepalin tuoreimmista uutisista ja ajankohtaisista tapahtumista. Lue...