Vihreät: Sofia Virran poissaoloilmoituksissa virheellinen tieto
| Päivitetty 17:26
Vihreiden puoluesihteeri Anna Moring ilmoittaa IS:lle, että puolueen puheenjohtajan Sofia Virran poissaoloilmoituksissa on ollut virhe.
Virran poissaolo eduskuntatyöstä on herättänyt huomiota tällä viikolla. Virta on ollut tiistaista perjantaihin poissa eduskunnasta. Iltalehden mukaan syynä on se, että Virta on osallistunut Erikoisjoukot-nimiseen televisio-ohjelmaan.
Eduskunnan keskuskanslialle toimitetun ilmoituksen mukaan Virta on poissa 9.–12. kesäkuuta hyväksyttävän henkilökohtaisen syyn vuoksi. Myös vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen kertoi IS:lle, että hänelle on ilmoitettu, että Virta on poissa henkilökohtaisen syyn takia.
Nyt Moring kuitenkin toteaa, että poissaoloilmoituksissa on virhe.
– Olemme havainneet virheen Sofia Virran poissaoloilmoituksissa, ja olemme pyytäneet eduskunnan hallinnolta korjausta heti tänään virheen huomattuamme. Ilmoitukset tullaan korjaamaan järjestelmään viimeistään maanantaina, Moring kertoo tekstiviestitse.
Moringin mukaan ilmoittamisessa on valittu väärä poissaolokategoria, ja tähän on nyt pyydetty muutosta.
Vihreät tiedottavat korjauksesta sen jälkeen, kun eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho (ps) on kommentoinut asiaa. Halla-aho mainitsi selvittävänsä Virran poissaolon syitä ja olevan riippuvainen mediassa esitetystä tiedosta.
– Eduskunnasta voi olla poissa joko eduskuntatyöhön liittyvän syyn vuoksi tai hyväksyttävän henkilökohtaisen syyn takia. Henkilökohtaisiin syihin lukeutuvat esimerkiksi sairastuminen, läheisen sairastuminen tai vastaavat syyt, Halla-aho sanoi IS:lle.
– Sen sijaan tosi-tv-ohjelmaan osallistuminen ei ole sellainen hyväksyttävä henkilökohtainen syy, jonka voisi ilmoittaa eduskunnan kansliaan tällä otsikolla, Halla-aho jatkoi.
Asiasta linjataan eduskunnan puhemiesneuvoston ohjeissa.
– Henkilökohtaisen poissaolon syy voi olla perhevapaa, sairaus (edustajan, perheenjäsenen tai lähiomaisen sairaus), edustajan terveyden- tai sairaudenhoitoon liittyvä syy, neuvolakäynti, perheenjäsenen kuolema, perheenjäsenen tai lähiomaisen hautajaiset, avioliittoon vihkiminen tai muu näihin verrattava henkilökohtainen syy, ohjeissa todetaan.