Urheilu
Ajankohtaiset urheilu-uutiset Suomesta ja maailmalta. Uutisia otteluista, turnauksista, tuloksista ja urheilijoista.
Antonio Rudiger ilmoitti lopettavansa maajoukkueuransa Saksan paidassa
Saksan puolustaja Antonio Rudiger on lopettanut maajoukkueuransa. Hän teki ilmoituksen tiistaina ja on edustanut Saksaa yhteensä 86 maaottelussa. 12 vuotta kestänyt maajoukkoura päättyi, Xinhua uutisoi.
33-vuotias Rudiger kertoi harkinneensa tulevaisuuttaan Saksan poistuttua…
Max Verstappen haastaa sadan kartingkuskin – mukana suomalainen somevaikuttaja
Näin Valtteri Bottas on muuttunut vuosien varrella. Video: IS
F1-tähti Max Verstappen palaa kartingauton rattiin poikkeuksellisella tavalla. Verstappen, 28, haastaa sata kilpailijaa Red Bullin järjestämässä ”Max vs 100” -haasteessa. Kilpailu käydään 16. syyskuuta.
Sadan haastajan joukossa on…
EM-tuomio: SVT:n selostaja vuoti Ylen salaisuudet, ja Mustafe Muuse haastoi maastohiihtäjät
Tällaisen vastaanoton Wilma Heltelä sai. Video: IS
Perjantaina kilpailtiin jo viidettä päivää yleisurheilun EM-kisoissa. Ilta-Sanomat käy läpi päivän tapahtumat.
Tuomioraadissa istuvat toimittajat Joonas Kuisma, Tatu Myllykoski ja asiantuntija Lauri Hollo.
Joonas Kuisma
Tähti
Italian Nadia…
Toyotan johtaja Akio Toyoda pilkkasi Jari-Matti Latvalaa rallivoiton jälkeen
Jari-Matti Latvala, 41, on intohimoinen automies. Kuva: Nikos KatikisRallikyky Sami Pajari, 24, voitti hiljattain Jyväskylän MM-rallin.Jyväskylässä Toyota-kuljettaja Pajari nappasi uransa toisen MM-pääluokan osakilpailuvoittonsa, sillä hän oli voitokas myös Virossa ennen Suomen…
Lionel Messin isä Jorge Messi on kuollut 68-vuotiaana
Jalkapallolegenda Lionel Messin isä Jorge Messi on kuollut 68-vuotiaana kotikaupungissaan Rosariossa Argentiinassa.
Hän menehtyi sairaalassa perjantaina kamppailtuaan vakavaa sairautta vastaan useiden kuukausien ajan.
Jorge Messi toimi poikansa agenttina jo argentiinalaisen uran alkuajoista asti.…
Paljastus Räikkösten sisäpiiristä: tällainen on Robin, 11 – kuin ilmetty isänsä
Kuva: Otto Moretti / IPA / ZUMA / MVphotos, Miklos Hajosi / MVphotos
Zandvoort
Lue tiivistelmä
Kimi Räikkösen 11-vuotias poika Robin Räikkönen saattaa liittyä kuljettaja-akatemiaan vielä tänä vuonna.
Perheen pitkäaikainen ystävä ja Robinin kummisetä Gino Rosato vihjasi Zandvoortin F1-varikolla,…
Kaksi nöyryytystä riitti – Oulun Kärpissä muuttui kaikki: ”Paska kausi mahdollisti sen”
SuljeSaako rahalla menestystä SM-liigassa?Superkausi. Sitä on toisteltu julkisuudessa usean viikon ajan. Jääkiekon SM-liigasta putoaa kauden päätteeksi kolme joukkuetta.Oulun Kärpät on jäänyt kaksi kertaa peräkkäin pudotuspelien ulkopuolelle, vaikka sinne on päässyt peräti 75 prosenttia joukkueista.…
Karsten Warholm kuittaili Armand Duplantisille: ”Enemmän diiva kuin minä”
Armand Duplantis (vas.) ja Karsten Warholm ovat tunnetusti hyviä ystäviä. Kuva vuodelta 2024 Timanttiliigan osakilpailusta Zürichistä, missä kaksikko kilpaili poikkeuksellisesti näytösluonteisessa 100 metrin juoksukilpailussa. Kuva: Michael Buholzer / EPA-EFE / All Over Press
Norjalainen…
Sami Pajari paljastaa erityistaidon, joka auttaa häntä menestymään – ”En halua kehuskella”
Kuva: Kimmo Taskinen / HS, Federico Manoni / IPA / ZUMA / MVPhotos, Tuomas Arkimies, Nikos Katikis / PanewZ / ZUMA / MVPhotosLue tiivistelmäJyväskylän MM-rallin hiljattain voittanut Sami Pajari, 24, kertoo, että hänellä on erityisominaisuus, joka auttaa häntä menestymään.Erikoiskokeiden opettelu…
Lionel Messi pommiuhan kohteena MM-kisoissa – myös Ronaldolle ja Mbappelle uhkailtiin
Fifa ajautui kaaokseen. Video: IS
Lue tiivistelmä
Lionel Messi joutui useiden vakavien pommi- ja hyökkäysuhkausten kohteeksi jalkapallon MM-kisoissa Yhdysvalloissa.
Espanjalaislehti Informacion.es kertoo saaneensa haltuunsa FBI:n koordinoiman kansainvälisen poliisiyhteistyökeskuksen IPCC:n…
Lewis Hamilton pahoittelee Hollannin GP:n aikana suoltamiaan puheita – ottaa vastuun
Lewis Hamilton, 41, on F1:n supertähti. Kuva: Jakub Porzycki
Formula 1 -supertähti Lewis Hamilton pahoittelee Hollannin GP:n aikana tiimiradiossa suoltamiaan puheita.
– Kuuntelin joitakin tiimiradio- ja televisiokommenttejani. Tunnekuohussa turhautuminen voi tulla ulos, etenkin jos välität niin…
Joni Hava kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan
Joni Hava oli melko tyytyväinen Birminghamin EM-kisan jälkeen. Lähtökohdat eivät olleet hyvät. Kuva: Pete Aarre-Ahtio / ISBirminghamSuomen Joni Hava sijoittui kävelyn EM-puolimaratonilla sijalle 16 Birminghamissa lauantaina. Hava, 27, teki oman ennätyksensä 1.29.25.– Jos katsoo kauttani taaksepäin,…












