Hilja Valtonen kirjoitti menestysromaaneja, jotka kuvasivat naisten kamppailua ennakkoluuloja ja vanhoillisia asenteita vastaan. Kuva: Hannu Lindroos / Museovirasto
Kuvittele, että sinun pitäisi pitää puolustuspuhe.
Aiheeseen liittyvät julkaisut
Tietäisit jo etukäteen, että sinut on kutsuttu tilaisuuteen tikkatauluksi.
Niin tiesi kirjailija Hilja Valtonenkin, kun hän meni vuonna 1974 Jyväskylän Kesän seminaariin puhumaan elämäntyöstään ja viihdekirjallisuudesta.
Miltä mahtoi tuntua pitää se puhe.
Hilja Valtonen oli kirjoittanut menestysromaaneja, jotka kuvasivat naisten kamppailua ennakkoluuloja ja vanhoillisia asenteita vastaan.
Hätävara. Vaimoke. Nuoren opettajattaren varaventtiili.
Kirjoja, joiden itsenäiset naiset, pankkineidit, opettajat ja konttoristit osoittivat ahdasmielisille, että pärjäävät myös itse. Sellainen nainen ei tarvinnut aviomiestä pelastajakseen.
Kiitos Hilja, olit itsenäisten naisten puolestapuhuja. Kirjasi olivat niin suosittuja, että niitä myytiin yli 800 000 kappaletta.
Puolikirjailija. Näin runoilija Uuno Kailas luonnehti sinua radioesitelmässään.
Hilja Valtonen kuvattuna kotonaan kirjoituspöytänsä äärellä. Kuva: Lappeenrannan museot
Elettiin aikaa, jolloin kirjallisuuden piti valistaa lukijaa ja auttaa tiedostamaan yhteiskunnalliset ongelmat. Ajanvietekirjallisuutta pidettiin jonninjoutuvana kioskikirjallisuutena. Nykyään ymmärretään jo Hilja Valtosen kirjojen merkitys.
”Hän antoi naisille äänen aikana, jolloin heidän odotettiin pysyvän sivussa ja vaiti”, kirjoittaa Valtosen elämäkerran kirjoittaja Anna-Liisa Haavikko uutuuskirjassaan Hilja Valtonen suffragetti ja painosten herratar (Siltala).
Hilja Valtosesta (1897–1988) ei ole aiemmin tehty elämäkertaa. Sekin kertoo jostain.
Hilja Valtonen ei pyydellyt anteeksi.
Opettajana hän tiesi, mikä vaikutus sillä on, kun oppilas tarttuu kirjaan, elämäkerta kertoo. Lukutaito kehittyy pikkuhiljaa. Entä sitten, vaikka joku aloittaisi lukemisen helpoimmasta päästä? Hilja Valtonen ajatteli. Jos saa oppilaan tarttumaan viihdekirjaan edes joskus, sekin oli hänen mielestään arvokasta. Eikä siinä ollut mitään hävettävää.
Kirjan mukaan Hilja Valtonen puolusti myös sitä, kenestä saa kirjoittaa. Päähenkilöt olivat omapäisiä sankarittaria, jotka raatoivat pienellä palkalla. Tavalliset lukijat samaistuivat. Valtonen kirjoitti ihmisistä, joita ei ollut katsottu kirjoittamisen arvoisiksi.
Puolustautuminen on ollut pitkään viihdekirjailijan osa. Myös Kaari Utrio puhui viihdekirjallisuuden puolesta Jyväskylän Kesän seminaarissa 1974. Kirsti Manninen joutui ottamaan 1980-luvulla salanimen Enni Mustonen, sillä ajateltiin, että viihdekirjailijan leima tuhoaisi hänen tiedenaisen uransa.
Ja kaikki tämä siksi, että he kirjoittivat kirjoja, joita valtava joukko ihmisiä halusi lukea.
Hilja Valtonen kuvattuna kotonaan. Kuva: Lappeenrannan museot
Hilja Valtosen tiesi mitä teki. Elämäkerran mukaan hän kirjoitti huumorin varjolla naisten asemasta niin taitavasti, ettei kukaan edes huomannut sitä.
Hilja Valtosen arvo tunnustettiin todella vasta hänen kuolemansa jälkeen. Nykyään häntä pidetään naiskomedian uranuurtajana.
Vaikka asenteet ovat parantuneet huomattavasti, silti edelleen saattaa joutua selittelemään, jos lukee viihdekirjallisuutta tai dekkareita.
Miksi kirjallisuus, jota miljoonat lukevat, tarvitsee yhä puolustuspuheen?
