Kuva: Colourbox
Miltä tuntuisi, jos joku kirjoittaisi sinusta teoksen kuolemasi jälkeen?
Aiheeseen liittyvät julkaisut
Olisiko sillä enää merkitystä? Ethän olisi sitä lukemassa.
<spanMillä tavoin haluaisit tulla muistettavaksi? Hyvänä vai pahana?
Asia ei ole niin yksinkertainen. Jokaisessa ihmisessä on useita puolia. Kukaan ei ole pelkästään hyvä tai paha.
Kun oppilas tuli aikanaan kertomaan isoäidilleni, kansakoulun opettajalle, mitä ikävää joku toinen oppilas oli tehnyt, isoäidilläni oli keskustelun jälkeen pyyntö. Kerro minulle, mitä hyvää siinä oppilaassa on, hän kehotti.
Isoäidin sanat tulivat mieleen, kun luin hiljattain uusia kirjoja, jotka kuvaavat kauniisti nyt jo edesmenneiden ihmisten elämää.
Elämässä tapahtuu paljon hyvääkin. Sitä ei aina muista. Mieleen jäävät usein ne ikävät asiat.
Riikka Suominen kertoo teoksessaan Riitta ja Ilkka Tositarina elämän mullistavasta rakkaudesta vanhempiensa Ilkka ja Riitta Suomisen rakkaustarinan.
Kirjailija Siri Hustvedt kuvataan muistelmateoksessaan Haamutarinoita aviomiehensä, kirjailija Paul Austerin sairastumista ja kuoleman jälkeistä surua.
Ennen kaikkea teokset kertovat suuresta rakkaudesta. Siri Hustvedt käyttää yhä miehensä villapaitoja ja nahkatakkia. Niissä on Paul Austerin tuoksu.
Siri Hustvedt ei ole menettänyt vain miestään. Hän on menettänyt myös sen, kuka hän oli hänen kanssaan.
”Kaipaan Siriä ja Paulia”, hän kertoo teoksessaan.
Koskettavinta ovat kirjeet, joita Paul Auster kirjoittaa viimeisinä elinkuukausinaan vastasyntyneelle lapsenlapselleen Milesille. ”Sinun papasi”, hän allekirjoittaa kirjeet.
Teoksessa on runsaasti kauneutta. Rakkaus on sitä, mitä jää jäljelle, kun ihminen on poissa. Kaipaus on rakkauden jälkimaku. Ei voi kaivata sitä, mikä ei koskaan merkinnyt mitään.
Kaipuu on suuressa osassa myös Riikka Suomisen teoksessa. Hänen vanhemmillaan oli 1970-luvun alussa kolme vuotta kestänyt kiihkeä salasuhde. Riikka Suominen löysi vanhempiensa rakkauskirjeet isänsä kuoleman jälkeen 2022. Riitta ja Ilkka olivat säilyttäneet suhteensa alkuajoilta kuivuneet kukatkin.
Rakkaus on sitä, mitä jää jäljelle, kun ihminen on poissa.
Kumpikin oli omalla tahollaan naimisissa. He kirjoittivat toisilleen useita kirjeitä päivässä.
”Minä yritän tehdä kesästä niin lyhyen ja katkonaisen kuin voin, saadakseni kanssasi edes muutaman päivän kesää”, Ilkka Suominen kirjoitti Riitalle.
Raastavien vuosien jälkeen he erosivat puolisoistaan, kun Riitan aviomies löysi Ilkan kirjeen Riitan käsilaukusta.
”Tänään olen väsynyt, mutta en pelkää unta enkä aikaa. Kaikki on vielä edessämme”, Riitta kirjoitti päiväkirjaansa syyskuussa 1974.
Riitta ja Ilkka viettivät 40 yhteistä vuotta. Riitta Suominen kuoli lokakuussa 2015.
Rakkaustarinat eivät pääty kuolemaan. Ne siirtyvät seuraaviin sukupolviin, kirjeisiin, kuivuneisiin kukkiin, villapaidan tuoksuun.
Ehkä siksi on syytä rakastaa. Ei siksi, että se kestäisi ikuisesti, vaan siksi, että siitä jää niin paljon. Hyvyys. Kaipaus. Kauniit muistot.
Joku löytää kirjeet. Joku vaalii paidan tuoksua. Joku kirjoittaa kirjan.
Joku muistaa, mitä hyvää sinussa oli.
