Uutiset
Kaksi ihmistä pelastettiin helikopterilla uppoamaisillaan olleesta veneestä Hangon edustalla
Aaltoja merellä. Kuvituskuva. Kuva: Hanna Laasanen
| Päivitetty 21:25
Länsi-Suomen merivartiosto kertoi sunnuntai-iltana pikaviestipalvelu X:ssä, että Hangon länsipuolella on ollut vene uppoamassa erittäin kovassa merenkäynnissä.
Merivartiosto sai hätäkeskukselta tiedon uppoavasta aluksesta noin…
1300 pidätettyä, kun mielenosoitukset kiihtyivät yhteenotoiksi Ranskassa
Mielenosoittajia nähdään Lillen kaupungissa Ranskassa 24. lokakuuta 2026. Kuva: Xinhua, Sebastien Courdji.
Ranskan viranomaiset pidättivät viikonloppuna yhteensä 1 314 henkilöä maan laajuisesti, kun elinkustannusten nousuun kohdistuvien massamielenosoitusten yhteydessä puhkesi väkivaltaisuuksia,…
Merzin hallitus pyrkii estämään Berliinin asuntomääräyksiä
Expropriate Deutsche Wohnen & Co. -kyltti näkyy mielenosoituksessa, jossa vastustetaan korkeita vuokria. Arkistokuva: Paul Zinken/dpa.
Saksan liittokansleri Friedrich Merzin johtama konservatiivinen hallitus pyrkii estämään Berliinin mahdollisen vasemmistohallinnon suunnitelman, jonka mukaan…
Tapakouluttaja kertoo, milloin on sopivaa piereskellä
Milloin piereskelyn parisuhteessa saa aloittaa?
Saako kotona piereskellä?
Kysymys nousi ruodittavaksi sosiaalisessa mediassa. Asian esille nostanutta henkilöä ällötti, kun kavereiden luona päästellään suolikaasuja pois myös vieraiden aikana tai saunassa.
Keskusteluun osallistuneilta löytyi…
Poliisi etsii Helsingin keskustasta kadonnutta miestä
Poliisi julkaisi kadonneen kuvan sunnuntaina. Kuva: Poliisi
Poliisi etsii Helsingin keskustassa kadonnutta noin 60-vuotiasta miestä.
Poliisin mukaan mies katosi Lönnrotinkadun ja Fredrikinkadun risteysalueella. Mies on liikkeellä todennäköisesti jalan.
Mies on 182 senttimetriä pitkä. Yllään hänellä…
HS: Vesipisteitä käytettiin viemäreinä Viini- ja ruokamessuilla
Ruoka- ja viinimessujen roskat ja tiskaus ovat aiheuttaneet keskustelua viikonloppuna. Kuva: Matti Pietola / HS, Pihla Loula / HS
Helsingin Sanomat kertoo, että Helsingissä viikonloppuna järjestetyillä Viini- ja ruokamessuilla vastassa oli roskia ja ruoantähteitä. HS:n paikalla olleen toimittajan…
Asiakas suuttui väärästä pizzasta – hakkasi reiän pizzerian seinään
Poliisi hälytettiin paikalle, kun asiakas riehaantui torniolaisessa pizzeriassa. Kuvituskuva. Kuva: Mirja RintalaTorniossa lauantai-iltana mielestään väärän pizzan saanut mies riehaantui ja hakkasi reiän pizzerian seinään.Raivostunut asiakas oli seinän lisäksi rikkonut tuulikaapin laseja hakkaamalla…
Miltei tuhat pidätetty, kun mielenosoitukset kiihtyivät yhteenotoiksi Ranskassa
Mielenosoittajia nähdään Lillen kaupungissa Ranskassa 24. lokakuuta 2026. Kuva: Xinhua, Sebastien Courdji.
Ranskan laajamittaiset mielenosoitukset, jotka liittyvät elinkustannusten nousuun ja julkisten palvelujen alirahoitukseen, kiihtyivät väkivaltaisiksi. Lähes tuhat ihmistä on pidätetty, ja…
51-vuotias isä tuomittiin tapon yrityksestä poikansa kuristamisesta Keski-Suomessa
51-vuotiasta pihtiputaalaismiestä syytetään vakavasta rikoksesta. Video: Petteri Kivimäki
Lue tiivistelmä
51-vuotias isä yritti tappaa 20-vuotiaan poikansa Keski-Suomessa elokuussa.
Isä kuristi ja löi poikaansa, mutta poika onnistui pakenemaan.
Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi miehen tapon…
Shokeeraava tempaus Helsingin yössä: Rahaa lensi kadulle
Nainen heitteli setelirahalta näyttäviä lappusia kadulle Helsingissä Kasarmikadulla Video: Lukijan video
Helsingin keskustassa Kasarmikadulla tapahtui lauantain ja sunnuntain välisenä yönä jotain hämmentävää.
Keskelle katua pysähtyi musta katumaasturi, jonka kattoluukusta esille tullut yläosaton,…
Syysmyräkkä voimistuu sunnuntaina – lounaisrannikolle jopa 18 metrin sekuntituulia
Voimistuvan tuulen lisäksi sunnuntaina on luvassa hajanaisia sateita. Katso videolta lähipäivien sääennuste.
Syysmyrsky voimistuu sunnuntaina ja tuo lounaisrannikolle jopa 17–18 m/s puhaltavia tuulia.
Forecan päivystävä meteorologi Joonas Koskela ennustaa, että maanantain vastaisena yönä puuskat…
Askon Love Dogs -koirapatsas jakaa mielipiteitä somessa – ”Paha virhearvio”
Askon myymä Love Dogs -patsas on herättänyt mielipiteitä sekä puolesta että vastaan. Kuva: Kimmo Penttinen, kuvakaappausHuonekaluketju Askossa myynnissä oleva koirapatsas on herättänyt pahennusta sosiaalisessa mediassa.Love Dogs -nimellä kulkevassa koriste-esineessä versiosta riippuen kultainen tai…












