Uutiset
Ranskan mielenosoituksissa noin 550 000 osallistujaa, 400 pidätettyä
Ranskan sisäministeri Laurent Nunez kertoi lauantaina, että maan laajuisissa mielenosoituksissa oli mukana noin 550 000 ihmistä, Xinhuan mukaan.
Nunez tuomitsi BFMTV:n ranskalaisessa mediassa mielenosoitusten aikana tapahtuneen väkivallan. Hän huomautti, että pidätyksiä oli tehty noin 400 ja että…
Simon Ekpa sai neljän vuoden vankeustuomion terroririkoksista
Simon Ekpa sai neljän vuoden vankeustuomion. Kuva: Tommi Mattila
Itä-Suomen hovioikeus tuomitsi entisen lahtelaispoliitikon Simon Njoku Ekpan 4 vuodeksi vankeuteen terroristirikoksista.
Ekpa johti Lahdesta käsin aseellisia ryhmiä, jotka tekivät terrori-iskuja Kaakkois-Nigeriassa vuosina 2021–2024.…
Yle: Vainajia haudattiin yli 30 vuotta ilman lupaa Iisalmessa
Seurakuntayhtymä sai selville vuonna 2023, ettei sillä ole ollut pitkään aikaan lupaa hautauksiin. Kuva: Aleksi Jalava / ISLupa- ja valvontavirasto (LVV) on kehottanut Ylä-Savon seurakuntayhtymää lopettamaan hautaustoiminnan Iisalmen Kangaslammin hautausmaalla joulukuuhun mennessä, kertoo Yle.Ylen…
Yksi kuollut ja kaksi vakavasti haavoittuneita veitsi-iskussa Saksan hoivakodissa
Kuvateksti: Rene Priebe/dpa.
Yksi 86-vuotias nainen kuoli ja kaksi muuta loukkaantui vakavasti veitsi-iskussa hoivakodissa Länsi-Saksassa, poliisi tiedotti.
Kaksi loukkaantuneista naisista oli iältään 81 ja 83-vuotiaita, ja toinen heistä oli hengenvaarallisessa kunnossa, poliisivälikohtauksen…
Alkoihin ilmestyi Gambina-glögi
Alkoholidementia voi iskeä jo kolmekymppisenä. Video julkaistu alun perin 8.8.2026.
Alkoihin on ilmestynyt myyntiin uudenlainen Gambina-glögi.
Glögin alkoholiprosentti on 20 prosenttia, mikä on hieman alhaisempi verrattuna perinteisen Gambinan 21 prosenttiin.
Gambina-glögin etiketti on jouluinen.…
Naisen tappo Espoon Matinkylässä – näin syytetty miesystävä käyttäytyy oikeudessa
Syytetty ei peitellyt kasvojaan oikeudessa. Video: Matti Pietola / HS | Päivitetty 15.10. 11:3866-vuotias mies vastaa torstaina Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa syytteeseen naisystävänsä taposta.Henkirikos tapahtui Espoon Matinkylässä heinäkuussa 2024 eli yli kaksi vuotta sitten. Mies ei ole enää…
Miestä epäillään seksuaalirikoksista Satakunnassa – uhrit alakouluikäisiä
Kuva: Vilhelmiina Penttilä / ISPoliisi epäilee noin kuusikymppistä miestä lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista Satakunnassa. Miehellä on aiempaa rikoshistoriaa vastaavista tapauksista.Poliisi esittää miestä vangittavaksi Satakunnan käräjäoikeudessa torstaina.Poliisi sai sunnuntai-iltana kuuden…
Varkaat veivät pronssiosia, nyt kaadettiin veistoksia – ilkivalta jatkuu Vantaalla
Kuvataiteilija Laila Pullisen elämäntyötä esittelevä veistospuisto sijaitsee Vantaan Hakunilassa. Kuva: Päivi RistellVantaan Hakunilassa sijaitsevassa veistospuistossa tehtiin keskiviikko-iltana ilkivaltaa.Kuvanveistäjä Laila Pullisen poika Jean Ramsay kertoo asiasta…
Muhoksella odotetaan tietoa Google-hankkeen jatkosta – kunnanjohtaja avautuu
Tältä Googlen datakeskustyömaalla Muhoksella näytti 25. syyskuuta.
Muhoksen kunnanjohtaja Kimmo Hinno myöntää, että Googlen datakeskushankkeessa on ollut ongelmia.
Kunnassa odotetaan nyt virallista tietoa siitä, kuinka datakeskus hanke tulee etenemään.
Kunnan molemmat rakennustarkastajat ovat poissa…
Google-kohun valtaamassa Muhoksessa virkamiehet tavoittamattomissa ja rakennusvalvonta tyhjillään
Tältä Googlen datakeskustyömaalla Muhoksella näyttää.
Muhoksen kunnan virkamiehet ovat olleet tavoittamattomissa teknologiajätti Googlen datakeskuskohun keskellä.
Johtava rakennustarkastaja Jultuz Änwär jäi virkavapaalle päivä sen jälkeen, kun hän kertoi Ylelle virkasuhteensa olevan mahdollisesti…
Suomalaisnainen muistelee kovia kokemuksiaan Yhdysvaltain vankilasta
Suomalaisnaisella on koruttomia kokemuksiaan vankila-ajasta Yhdysvalloista. Kuvassa on Yorkin naisvankilan selli Nebraskassa. Kuva: Alamy / MVPhotos, Anna Kaarina Nenosen kotialbumiKuopiossa syntynyt taidemaalari ja kuvataiteilija Anna Kaarina Nenonen on nähnyt sellaisen puolen elämästä, jonka harva…
Helsingin taivaalla loimottava violetti valo selittyi: Linnanmäen Valokarnevaali heijastaa valojaan kaupunkiin
Helsingissä on hämmästelty kaupungin yllä loimottavaa värikästä valoilmiötä.
Ilta-Sanomien toimitukseen on tullut useita lukijoiden viestejä, joissa ihmetellään, miksi Alppilan tienoilla taivas loimottaa violetin ja pinkin sävyissä.
Tummalle iltataivaalle on piirtynyt näyttävä ja melko laaja…












